Havaintoja ihmisistä ja koronan vaikutuksista
Koronaviruksen vaikutus ihmisten käyttäytymiseen on ollut melkoinen. Itse totesin sen ensimmäisen kerran vasta viime viikonloppuna, kun kävin iltamyöhällä ruokakaupassa. Ihmisiä oli kaupassa vain kourallinen ja kaikki yrittivät hieman karttaa toisiaan. Kassajonossa pidettiin metrin väli toisiin ihmisiin ja itselläni oli ainakin hieman kummallinen olo. Ei muuten, mutta oli pakko ostaa vessapaperia, vaikka en olisi millään kehdannut. Miten ei aikuinen ihminen kehtaa ostaa vessapaperia? Ostin pari tölkkiä tomaattikastiketta ja mietin, että onkohan siinä toinen purkki liikaa? En halunnut vaikuttaa panikoivalta hamsterilta. Pälyilin hieman kassajonossa seisovia kohtalotovereitani ja huomasin, et onneksi muillakin oli vessapaperia. Aargh. Ostin myös kaurahiutaleita, mutta niitähän ihmiset ostavat muutenkin. Vai?
Maanantai-iltana näin oudon näyn. Illalla koirien kanssa kävelyllä ollessani minua tuli vastaan kaksi perhettä. Luit aivan oikein. Lenkillä tuli vastaan kaksi perhettä lastensa kanssa. He olivat iltalenkillä ilmeisesti siksi, kun lasten harrastukset olivat tauolla. En ole nähnyt kokonaisia perheitä lenkillä ikinä. Lapset ovat aina harrastuksissa, eikä koko perheen voimin useinkaan lähdetä kävelylle arki-iltana. Kuinka paljon tämä tilanne lähentää perheitä? Täytyy keksiä uudenlaista ajanvietettä perheen kanssa, kun ei ole hoploppeja tai uimahalleja auki. Se vaatii hieman vaivannäköä, mutta on varmasti sen arvoista. Onkohan moni kokeillut geokötköilyä? Me harrastettiin sitä aikoinaan lasten kanssa paljon. Kannattaa kokeilla.
Vahvin ajatus näinä päivinä on ollut yhteen hiileen puhaltamisen mentaliteetti. Se, kuinka ihmiset ovat alkaneet huolehtia lähimmäisistään. Se on juuri sitä mitä kaivataan ja tästä selvitään vain yhteen hiileen puhaltamisella. Kun kaikki turha riisutaan, niin mitä meille silloin jää?
Palaan vielä vessapaperin hakureissuuni, jolloin pääsin kauppareissusta kyllä kunnialla kotiin, mutta sisimmissäni alkoi herätä sisäinen taistelija. Tulevaisuudessa joudun ehkä taistelemaan koronaa vastaan etulinjassa. Tällä hetkellä en ole fyysisessä potilastyössä, mutta ennen pitkää kutsu rintamalle käy ja silloin olen valmiina. Siihen asti hoidan omaa toimenkuvaani ammattitaidolla mm. epätietoisia sekä pelokkaita potilaita ohjaten ja kannustaen. Kaikilla ei ole sitä läheistä ihmistä, joka kuuntelee murheet sekä kannustaa jaksamaan tässä tilanteessa. Saatan olla siinä tilanteessa potilaan ainoa sosiaalinen kontakti koko päivänä tai viikkona. En juurikaan kerro tässä blogissa työstäni,mutta nyt oli pakko tämän vallitsevan tilanteen takia ja aika näyttää, mitä saamme ottaa vastaan.