Lipaston uusi ilme

Otin viime keväänä työn alle tämän 50-luvun lipaston. Se on oman mummoni peruja ja kulkeutui minulle tämän entisöintiharrastukseni takia. Sen alkuperäinen väri on kellertävä, joten se ei sopinut omaan makuuni, eikä sisustukseenikaan.

Lipasto on viilutettu (pinnoitettu ohuella puulevyllä ja naamioitu näyttämään jalopuulta), mutta tämä viilu on sen verran hyvässä kunnossa, että en lähtenyt sitä irroittelemaan.

Irroitin lakat kuvassa näkyvällä joutsensiklillä, joka osoittautuikin verrattomaksi välineeksi. Rapsuttelu on aika puuduttavaa hommaa.

Lopuksi pinta hiottiin hiomapaperilla.

Halusin tummaa sävyä, joten ensin petsasin lipaston halutulla värillä. Siinä pitää olla nopea, koska petsi kuivuu ihan hetkessä. Pitää olla tarkkana, että ei vedä ainetta toista kerrosta mihinkään kohtaan, muuten tulee laikukas..

Lopuksi lipasto käsiteltiin sellakalla ja pöytäpinta muistaaksen vielä lakattiin tavallisella lakalla pariin kertaan.

Olin tosi tyytyväinen lopputulokseen.

Viilutettu pinta kesti hyvin käsittelyä ja lipasto jäi odottelemaan loppusijoituspaikkaa.

Laitoin lipaston lopulta teinin huoneeseen samanvärisen seinähyllyn alle. Tämä oli iiiso virhe. Hyllyllä oli pari kaiutinta ja vanha cd/radioyhdistelmä ja sitten eräänä kauniina päivänä koko hylly tuli rämisten alas kolhien tuon pinnan. Ei tullut onneksi, kuin yksi lommo. Viilu halkesi hieman, mutta en lähde sitä enää kunnostamaan, koska koko pöytälevy pitäisi varmaan viiluttaa uudelleen. Lommoa ei varmaan moni huomaa, mutta itselle siitä tuli kova harmitus… Se on vaan niitä elämisen jälkiä!