Luku 17 Kätkö löytyy

Nestori on valvonut koko yön ja odottanut Lindaa palaavaksi. Hänellä on tummat renkaat punaisten silmien ympärillä, koska hän on etsinyt Lindaa yksin heti usvan hälvettyä, mutta tuloksetta. Muu sakki on myös nukkunut huonosti Esa mukaan lukien, joka on myös ollut koko yön hereillä arvoitusta pohtien. Hän istuu huoneessa pienen pöydän vieressä, kunnes äkkiä keksii ratkaisun.

-Mikä muu on peili, mutta ei ole peili? Vesi? Ei, mutta nyt keksin! Se on silmät! Silmät on sielun peili!  Hän huudahtaa pompaten ylös niin, että tuoli keikahtaa kolahtaen lattialle. Esa alkaa laskea.

-Montako meitä täällä on? Meitä on kuusi, eli kaksitoista silmää. Nyt nämä koordinaatit ovat valmiit!  Hän sanoo ja pyytää porukan kasaan. – Nyt etsitään tämä kätkö!  Hän hihkaisee ja ihmettelee, kun ei saa innostunutta vastakaikua.

-Kuinka sinä senkin idiootti voit edes miettiä tuota? Meiltä on kadonnut yksi ihminen porukasta ja sinua ei kiinnosta mikään muu, kuin kätköily! En olisi ikipäivänä uskonut.  Simo sanoo ja kertoo lähtevänsä ainakin Nestorin kanssa Lindaa etsimään.

-Totta kai me etsitään häntä, mutta meidän pitää löytää myös kätkö. Siksi me tänne tultiin. En voi sille mitään, jos joku juoksee vapaaehtoisesti keskellä yötä metsään ja eksyy.

Esan vastaus saa taas raivokkaan Nestorin kimppuunsa, joka mosauttaa häntä tällä kertaa nyrkillään leukaluuhun. Esa horjahtaa taaksepäin, mutta saa nopeasti tasapainon takaisin ryhtyen vastahyökkäykseen. Hän vyöryy Nestorin päälle koko painollaan ja alkaa rusikoida häntä nyrkeillään nopeasti kuin Singerin ompelukone. Nestorin nenästä alkaa vuota verta, kun yksi isku osuu suoraan nenänvarteen. Esaa sattuu nyrkkiin ja hän parkaisee yrittäen tähdätä seuraavaksi Nestorin mahaan. Hän ei ehdi kuitenkaan saada seuraavaa lyöntiä perille, kun Nestorin vasen koukku heilahtaa ja osuu häntä palleaan saaden kaikki ilmat pakenemaan keuhkoista. Esa kumartuu kaksinkerroin ja haukkoo henkeään, kuin särki kuivalla maalla. Nestori kaivaa nenäliinan taskustaan yrittäen tyrehdyttää verenvuotoa sieraimestaan.

-Mitä jos lopettaisitte tuon lapsellisen hölmöilyn? Virpi sanoo kiukkuisena. –Me ei saada tuhlata aikaa tällaiseen. Meidän pitäisi jo olla etsimässä Lindaa. Esa, laita nyt ne koordinaatit, niin lähdetään etsimään häntä.

Esa suoristaa itsensä vaivalloisesti. Hänen polvensa on vääntynyt jälleen kahakassa, palleansa huutaa hoosiannaa ja leukaperiä kivistää.

-Okei, okei. Laitoin ne jo aikaisemmin. Me voidaan lähteä heti. Hän ähkäisee ja lähtee nilkuttamaan GPS:n osoittamaan suuntaan. – Seuratkaa matkanjohtajaa.

He lähtevät peräkanaa pientä polkua pitkin metsään. Polku mutkittelee tiheässä kuusikossa ja on hidaskulkuinen koholla olevien juurakoiden takia. He kävelevät pienen hetken tätä polkua, kunnes lopulta metsä alkaa harveta ja he tulevat pienelle aukiolle. GPS:n nuoli alkaa pyöriä holtittomasti, kunnes suunta on jälleen selvillä. Heitä ohjataan polulta sivuun ja pian lohduton näkymä piirtyy heidän verkkokalvoilleen.

-Linda! Nestori äännähtää kompastellen eteenpäin.

Linda näyttää nukkuvan kivellä. Hänet on aseteltu kiven päälle, kuin jollekin uhrialttarille. Nestori huomaa heti, että Linda ei hengitä. Hän aloittaa puhallus ja paineluelvytyksen, mutta Virpi tulee hänen luokseen.

-Ei kannata, hänestä näkyy, että hän on ollut kuolleena jo useita tunteja. Virpi sanoo ja ottaa Nestorin olkapäästä kiinni. Nestori lopettaa elvytyksen ja purskahtaa itkuun.

-Ei kosketa mihinkään. Meidän on päästävä hälyttämään poliisit paikalle.

He jättävät Lindan kivelle ja peruuttavat pois samaa reittiä, kuin olivat tulleet.

-Tämä Naruttaja on nyt mennyt liian pitkälle. Esa sanoo syyttäen itseään siitä, että oli järjestänyt tämän kaiken. He laahustavat takaisin tukikohtaansa, keräävät tavaransa ja lähtevät autolle. Simo sanoo tietävänsä jonkin verran autoista. Hän avaa konepellin ja tutkii hieman moottoria.

-Se on sitten sellainen tilanne, että täältä on akulta johto irti. Hän sanoo kiinnittäen johdon sekä läimäyttäen konepellin kiinni. – Kokeilepa nyt startata.

Nestori kiipeää kyytiin ja hyräyttää moottorin käyntiin.

-Sehän toimii nyt. Se kehrää kuin kissa. Hän muistaa Lindan Hippu-kissan purskahtaen taas itkuun rattiin nojaten.

– Nestori ei taida olla aivan ajokunnossa. Virpi sanoo. – Voisitko Esa sinä mennä puikkoihin?

He vaihtavat kuljettajaa ja paluumatka sujuukin hiljaisissa merkeissä. He saapuvat Lindan asunnolle ja odottavat niin kauan, että Nestori saa kaiken tarpeellisen mukaansa.  Hän käy hakemassa Lindan asunnosta joitain tavaroitansa sekä Hippu-kissan tarvikkeineen. Toiset odottelevat häntä hiljaisina autossa katsoen surullisena, kuinka hän murtuneena nostaa viereensä penkille kissan kuljetusboksissaan. He ajavat seuraavaksi Nestorin asunnolle eivätkä haluaisi jättää häntä yksin tässä tilanteessa, mutta Nestori haluaa välttämättä jäädä yksin kotiinsa luvaten soittaa heti, jos ei pärjää. Hän heilauttaa hyvästit ystävilleen ja astuu tyhjään asuntoon. Koti tuntuu niin tyhjältä ja kylmältä ilman Lindaa. Hän rapsuttaa kissan päälakea kopan ritilän välistä sen hyristessä mielihyvää.

-Älä Hippu sure, kyllä me pärjätään kahdestaan.

Nestori ottaa kissan ulos kopastansa. Se painelee naukaisten piikoon hänen sänkynsä alle, jonne se jää mielenosoituksellisesti kyyhöttämään.

-Ei se ollut minun vikani. Nestori sanoo sen syyttävälle katseelle.  – Se oli paha setä. Se on sama setä, joka meinasi laittaa sinut mirkoon.

Hän jättää kissan omiin oloihinsa, koska se ei selvästikään luota häneen piirun vertaa.

-Kannattaisi kyllä, koska Linda on poissa. P-o-i-s-s-a. Eikä tule koskaan takaisin. Hän tavaa purskahtaen samalla itkuun.

Nestori istuu lattialle painaen pään polviensa väliin. Kyyneleet virtaavat hänen silmistään ja itku ravistelee hänen vartaloaan. Äkkiä hän tuntee jotain lämmintä sekä pehmeää kyljessään. Hän nostaa päänsä ylös. Hippu on tullut istumaan hänen viereensä ja puskee nyt päätään hänen pohkeeseensa. Nestorin itku laantuu, hän tuntee lämmön sisällään. Tuon täytyy olla viesti Lindalta. Hän silittää kissaa vannoen, että ei jätä sitä koskaan ja sen lisäksi kostaa vielä jollain tapaa Lindan kuoleman.

-Minä lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön. Hän lupaa kissalle kaksi sormea juhlallisesti sydämensä päällä.

Hippu katsoo häntä viisaasti alkaen puhdistaa pienellä vaaleanpunaisella kielellä tassujaan. Nestori hymyilee.

Virpi saa lopultakin yhteyden työpariinsa ja selvittää hänelle viikonlopun tapahtumia. Risto kuuntelee ihmeissään tarinaa Lindan katoamisesta ja siitä, että hän löytyi elottomana metsästä.

-Ymmärrättehän sen, että te alatte olla kaikki epäilyksenalaisia? Tässä kaupungissa ei ole tapahtunut mitään tähän rinnastettavaa koko 30-vuotisen poliisiurani aikana! Pienen ajan sisään kaupungista ja sen liepeiltä löytyy kaksi ruumista ja sinä olet ollut sotkeutuneena jollain tavalla molempiin. Onko tässä kyseessä jopa sarjamurhaaja, joka vainoaa sinua ja ystäviäsi? Sinä et saa ottaa enää mitään turhia riskejä..

Risto harvoin hermostuu, mutta nyt Virpi kuulee hänen äänestään, että se on lähempänä, kuin koskaan aikaisemmin. Hän lopettaa puhelun ja jättää mainitsematta ovenkahvat, koska yliluonnollisiin asioihin ei kukaan voi ottaa kantaa. Eikä hän halua leimata itseään hulluksi. Ainoa asia, mikä tässä merkitsee, on kuollut henkilö eli Linda. Risto lupaa lähettää tutkijat rikospaikalle.

Virpi ja Esa jäävät käymään läpi viime päivien tapahtumia. Virpin on kerrottava se, että oli saanut etukäteen vihjeen paloitellun ruumiin asunnosta.

-Nimetön vihje kertoi, että asunto kannattaa tarkistaa. Siksi me olimme siellä käymässä. Ruumis löytyi asunnosta, mutta joku oli käynyt varastamassa sen sillä välillä, kun teknistä tutkintaa odotettiin. Tyypin täytyi tarkkailla meitä jostain. Sama juttu kävi Lindan kanssa. Miten koordinaatit johtivat juuri oikeaan paikkaan? Simo kertoi, että hänelle oli jätetty peiliin viesti, kun taas Lindan koti oli sekoitettu ja kissaa oli käytetty pelottelun välineenä. Minä sain melkein halvauksen, kun joku tai jokin meinasi yöllä tunkeutua asuntooni. Kohtaloni olisi ollut ehkä samanlainen, kuin Lindalla. Jostain syystä en kelvannut uhriksi. Mitä muuta sinulle on sattunut, kuin se matkalaukkuepisodi?

-Se ensimmäinen kätkö, missä oli jonkun sormi. Se oli aika karmivaa, minua puistattaa koko juttu edelleen.

Virpi miettii hetken hiljaa, kunnes hänen kasvoilleen leviää oivalluksen valo.

-Meidän pitää hakea se sormi. On pakko tutkia kenen se on.

-Minä en enää lähde sinne. Pyydä Simoa. Hän sen sormen johonkin kiven koloon nakkasi. En minä. Esa avaa hermostuneesti oven rappukäytävään ja katoaa portaikkoon. Virpi katsoo hänen loittonevaa selkäänsä ja soittaa saman tien Simolle.

Simon puhelin hälyttää pitkään, koska hänellä on lieviä vaikeuksia purkaa ilmastointiteippiä sen ympäriltä. Hän on liimannut kännykän kiinni vasempaan nilkkaansa siltä varalta, jos vaikka tulee äkkilähtö. Teipit ovat tarttuneet ikävästi kiinni ihokarvoihin ja Simo ynähtää samalla, kun kännykkä irtoaa mukanaan kourallinen haituvia.

-Ääh. Simo. Hän vastaa.

-No, Virpi tässä, tarvitsen apuasi. Haluan palata sinne rotkolle hakemaan sormen tutkimuksia varten, koska haluamme selvittää, kenen se on.

-No, ei tässä taida olla muuta vaihtoehtoa, kun poliisi kerran käskee. Hän murahtaa vastaukseksi, koska tuskallinen karvanpoisto kuumottelee vielä hänen nilkassaan.

-Kiitos! Sinä olet aarre! Virpi vastaa lähtien heti hakemaan tutkimusvälineitä työmaaltaan.

Simo lupaa tulla hakemaan hänet suoraan poliisiasemalta. Hän lainaa Nestorin autoa, koska hänellä on kulkupelinä ainoastaan sama vanha miestenpyörä. Virpi lupasi lähteä heti hakemaan tarvikkeita työmaaltaan, mikä onkin hyvä asia, koska Simolla kestää tovin, että hän saa irroteltua kaikki teipit ovestaan. Hän on ottanut tavaksi aina kotiintulon jälkeen teipata oven vielä kiinni varmuuden vuoksi. Se ainakin hidastaa sisäänpyrkijöitä. Lopulta hän saa kaikki teipit irti ja polkaisee polkupyörällä hakemaan Nestorin Transporteria.

Virpillä on onneksi kävelymatka poliisilaitokselle. Hän kaivaa työhuoneestaan mukaan muovikotelon ja kertakäyttöhansikkaita. Niille on toivottavasti käyttöä kohta. Se sormi saattaa johtaa seuraavan uhrin luo. Keneltäkään hänen uhreistaan ei puuttunut sormea. Heillä saattaa siis olla vielä kolmaskin uhri. Sormi johtaa melko varmasti vielä tämän kolmannenkin uhrin jäljille. Hän on tyytyväinen itseensä, koska muisti ensimmäisen kätkön sormimysteerin. Jos hän onnistuisi selvittämään koko vyyhdin, se voisi tietää ehkä ylennystä tai ainakin palkankorotusta. Hänen poskiaan alkaa kuumottaa jo pelkkä ajatus siitä, että peittoaa Riston, joka on kuitenkin toiminut koko ikänsä poliisina. Sitten, kun hän on selvittänyt koko jutun, niin moni ovi aukeaa aivan, kuin itsestään.

-Sen jälkeen lähden tästä paikasta lopullisesti, enkä koskaan edes vilkaise Karhuvaaraan päinkään.

Hän myhäilee samalla, kun painaa nappia taukotilan kahviautomaatista. Musta höyryävä neste valuu hiljalleen kertakäyttömukiin ja hän maistaa kuumana höyryää juomaa, mutta sylkäisee sen saman tien lavuaariin.

-Mitä kuravettä. Hyi! Eihän tuota voi juoda.

Kuivin suin hän siirtyy odottelemaan Simoa ulkorappusille. Kovin kauaa hänen ei onneksi tarvitse odotella, kun Nestorin Transporter kurvaa hänen eteensä. Simo heilauttaa kuskin paikalta kättänsä ja Virpi hyppää etupenkille. He ajelevat hiljaisina kohti Ketunmutkaa, jossa Naruttajan ensimmäinen kätkö sijaitsi. Simo muistaa reitin tarkkaan. Hän jättää auton samalle paikalle, kuin viime kerrallakin. He patikoivat polkua pitkin kalliolle, Simo esittelee Virpille kätköpaikan ja näyttää kuilun pohjalla olevan lenkkitossun.

-Mihin sinä sen sormen heitit? Virpi kysyy ojentaen hänelle kertakäyttöhanskat käsiinsä.

-Tuonne kivenkoloon minä sen nakkasin. Hän kertoo ja marssii kolmen keskikokoisen kiven muodostamalle röykkiölle tiiraillen kohta jo kontillaan maan rajassa olevaa koloa. Hän työntää kätensä reikään tunnustellen kosteaa maata.

-No niin, nyt taisi löytyä! Hän huudahtaa.

Virpi ojentaa Simolle avonaisen rasian, johon hän pudottaa multaisen vaaleanharmaan ruumiinosan. Virpi laittaa rasiaan kannen päälle ja tarkastelee sisältöä lähemmin.

-Tämä ei ole sormi. Hän sanoo vakavana.

– Mikäs se sitten on? Älä vaan sano, että se ei ole aito! Olen nyt kaksi kertaa käynyt täällä siis turhan takia. Simo tuskailee kömpien ylös kivikosta.

-En sanonut, että tämä ei olisi aito. Sanon nyt vaan, että tämä ei ole sormi vaan varvas. Sen verran on anatomian tunneilta tullut opittua.

He kävelevät takaisin autolle ja ajavat suoraan Virpin työmaalle. Kesäinen ilta on ollut kaunis, mutta taivas on nyt mennyt pilveen. Pian tuulilasiin alkaa tulla tasaisesti vesipisaroita. He saapuvat perille ja Virpi toimittaa sormen välittömästi tutkintaan. Siitä selvitetään vain DNA ja hyvällä tuurilla varpaan omistaja selviää pikapuoliin. Virpi hymyilee tyytyväisenä samalla, kun kipaisee vesisateen halki asunnolleen.

Seuraavana aamuna hän herää jo ennen herätyskellon soittoa ja lähtee töihin. Kesäaamu on viileä sekä nurmikot kasteesta märkiä. Tällaisessa maailmassa, jossa aurinko paistaa lintujen laulellessa lehmuksissa, on vaikea kuvitella minkäänlaista pahaa tapahtuvan lähistöllä. Jotain kovin pahaa on kuitenkin tapahtunut ja se huolestuttaa Virpiä. Hän ei ole edes ehtinyt surra Lindan kohtaloa. Sen aika tulee myöhemmin, joten hän sulkee orastavan surun taka-alalle. Tappaja on saatava kiinni, ettei tule lisää ruumiita. Varvas on johtolanka ehkä vielä yhdestä uhrista. Virpi miettii saapuessaan konttoriinsa.

Hänen toimistaan ei tule juuri mitään. Hän selailee hermostuneena tutkimusmateriaalia ja odottaa DNA-näytteen valmistumista. Sitä hän saakin odottaa, sillä yleensä näiden näytteiden valmistuminen kestää useita päiviä. Ketähän osallisista voisi vielä haastatella tarkemmin? Teron kanssa hän ei ole puhellut hetkeen, joten häneltä voisi saada aiheeseen uuden näkökulman. Hän oli kuitenkin mukana löytämässä ensimmäistä kätköä. Virpi ajattelee jututtavansa Teroa myös siksi, koska hän on ollut jotenkin poissaoleva viime aikoina.

Hän pyytää Ristoa kyyditsemään hänet heti Teron asunnolle ja he sopivat, että hän jää myös ulos odottamaan. Juttelussa ei pitäisi mennä kauan. Virpi soittaa Teron ovikelloa ja asunnosta alkaa kuulua kolinaa. Virpi painaa korvansa oveen ja kuulee pölynimurin pauhaavan. Hän siivoaa? Virpi rimpauttaa kelloa uudelleen. Hurina hiljenee, Tero avaa oven varmuusketjun varaan kurkistaen oven raosta rappukäytävään.

-Moi! Olisiko tauko paikallaan? Virpi kysyy ja saa vastaukseksi pienen naurahduksen.

-En jaksa olla enää kovin aktiivinen tässä siivoamisessakaan. Edellinen reissu meni vähän liikaa ihon alle. Hän sanoo, päästäen Vipin sisään. – Otatko oluen? Hän kysyy ja marssii jääkaapille.

-Ei kiitos, olen töissä. Haluatko kertoa vielä kerran koko jutun? Virpi kysyy.

Tero ei vastaa, vaan naksauttaa tölkin auki ja kulauttaa oluen kurkustaan alas röyhtäisten makeasti.

-Urbh, ei siinä paljon juttelemista ole. Mitä nyt yksi katkaistu sormi. Esan kanssa me ollaan etsitty koko kevät näitä kätköjä ja tämä yksi nyt sattui olemaan vähän erikoisemman sorttinen. No, pitää jatkaa siivoamista.

Virpi katsoo, kun Teron laiha olemus siirtyy olohuoneeseen imurin viereen. Hänen askelensa on hieman onnahtava. Virpi ihmettelee sitä hiukan ja on juuri kysymässä, miksi mies ontuu, kun hän huomaa sen. Teron vasemmassa jalassa on vain neljä varvasta. Virpi otsalle kohoaa hikikarpaloita samalla, kun hän peruuttaa ulko-ovelle. Kieli liimaantuu kiinni kitalakeen hänen hapuillessaan ovenkahvaa.  Hän katsoo pikaisesti ympärilleen huomatakseen vain, että asunnon kaikki verhot ovat kiinni, vaikka on auringonpaiste. Yleensä verhot kuitenkin avataan siivouksen ajaksi. Tero kääntyy katsomaan Virpiä ja huomaa hänen hätääntyneen ilmeensä.

-Mitä nyt? Etkö ollutkaan menossa? Tero kysyy lähestyen Virpiä imurin kanssa sitä mukaan, kun hän etsii edelleen ovenkahvaa.

-Olin kyllä lähdössä. Nähdään taas.

Virpi saa vain vaivoin äännähdettyä vastauksen, kunnes poistuu nopeasti rappukäytävään. Ovi on onneksi jäänyt rakoselleen, joten hän pääsee livahtamaan ulos sujuvasti. Virpi rientää portaita alas taakseen katsomatta, kuin joku ajaisi häntä takaa. Hän pysähtyy hengästyneenä vasta auton luona, jossa Risto odottaa kuuliaisesti musiikkia kuunnellen.

Heti hänen lähdettyään Tero jää seisomaan imurin kanssa olohuoneeseen.

-Taasko se alkaa?

Hän tuntee vartalossaan kihelmöintiä ja nykäisyjä. Samanlainen tunne valtasi hänet sinä eräänä iltana, kun hän käveli pakastinkaapillensa aikomuksenansa ottaa sieltä paketti vaniljajäätelöä. Pakettia ei koskaan löytynyt, vaan hän löysi sieltä jotain aivan muuta. Siellä oli alalaatikossa musta kierrekorkillinen rasia. Se oli hyvin outoa, koska hän ei muistanut edes omistaneensa senkaltaista rasiaa. Se näky, mikä rasiassa odotti, piirtyi ikuisiksi ajoiksi hänen verkkokalvoilleen. Rasian pohjalla lepäsi hänen oma varpaansa. Siitä lähtien hän alkoi pelätä itseään.

Hän katsoo peiliin. Joka puolella alkaa tuntua ja näkyä ilmassa outoa väreilyä. Väreily muuttuu vähitellen harmaiksi savukiehkuroiksi, joita alkaa tulla ensin nenästä, korvista ja lopulta kurkusta, kun hän avaa suunsa. Rihmat kiertävät hänet kokonaan pyörien hurrikaanin lailla, kunnes hän näkee enää vain mustaa. Silloin hänen muistinsa katkeaa, kuten joka kerta aikaisemminkin.

-Seuraavassa hetkessä olen hautausmaalla jälleen. Olen Naruttaja. Minulla on vielä paljon tehtävää ja korjattavaa. Tuolla, tuolla kiertää hautakivien ympärillä taskulampun kanssa minun seuraava valittuni. Voin hallita kaikkea maallista. Hän on minun.

Virpi nojaa hetken vasten auton kylmää metallia. Hän katsoo ylös kohti Teron asunnon ikkunaa. Hän ei pysty sanomaan, mitä odottaa näkevänsä. Ehkä hän odottaa, että ikkuna lennähtää auki syösten suustaan tulenlieskojen siivittämän Teron, joka on muuttunut kolmipäiseksi lohikäärmeeksi. Verhot kuitenkin pysyvät visusti kiinni, eikä ikkunasta lentele lohikäärmeitä tai mitään muutakaan. Hänen jalkansa tuntuvat huterilta, kun Risto avaa etuikkunan kysyen:

-No, miten meni?

Virpi lysähtää etupenkille, koska hänen jalkansa tuntuvat siltä, että ne voivat pettää koska tahansa.

-Meillä on käsissämme pienenpieni ongelma.

-No, mikähän se mahtaa olla? Risto kysyy.

-Huomasin juuri, että Terolta puuttuu yksi varvas.

-Ei helvetissä! Tiedätkö mitä minä ajattelen tuosta? Risto innostuu.

-Sitä en tiedä, mutta meillä on tässä muutama vaihtoehto. Hän saattaa olla uhri, mutta miksi hän ei ole kertonut siitä? Varvas saattaa olla vanha vamma? Me emme voi tietää sitä. Hän voi olla syyllinen. Ehkä. Ketään ei voi syyttää liian hätäisesti.

-Tilannehan on se, että meidän pitää odottaa DNA testin vastaukset ja saada Terolta DNA näyte, jos tulosta ei löydy tietokannasta. Jos varvas on Teron, me emme silti tiedä onko hän uhri vai tekijä. Risto sanoo.

He ajavat takaisin asemalle ja tiedustelevat heti testin tuloksia. Tulokset ovat vasta saatavilla parin päivän päästä, joten heidän ei auta muu, kuin odotella rauhassa.

Virpi mittailee huonetta askelillaan, mutta hän ei voi olla enää toimettomana. Hänellä on hyvin pahoja aavistuksia takaraivossaan.

-Käyn vielä illalla Esan luona. Tässä on siihen hyvin aikaa. Se voisi olla hyödyllistä, koska Esa on varmasti läheisin Teron kanssa. Ehkä hän tietää, jos Terolta puuttuu varvas jonkun vanhan tapaturman takia. Ollaan sitten ainakin varmoja.

-Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Risto vastaa.

Virpi menee asunnolleen tultuaan heti makuuhuoneeseen heittäytyen sängylle selälleen. Hän tuijottaa kattoon ja miettii asioita monelta kantilta. Etenkin sitä, miksi Tero ei ole kertonut heille, että on uhri. Varsinkin siinä tapauksessa, että löytää oman varpaansa lenkkitossun sisältä, kun sitä vähiten odottaa. Ei ihme, että hän oli järkyttynyt. Vai oliko hän oikeasti järkyttynyt? Kysymyksiä on enemmän, kuin vastauksia, kun Virpi sulkee silmänsä yrittäen kuumeisesti keksiä ratkaisua Teron arvoitukseen. Olisiko Tero koko jutun takana ja miten kaikki yliluonnollinen liittyy tähän kaikkeen? Mikä heitä vainoaa? Se ei voi olla Tero, ei mitenkään. Virpi vierähtää kyljelleen kaivautuen peittonsa alle ja vaipuu kohta kevyeen unenhorrokseen. Hän ei kuitenkaan näe unia, vaan niiden tilalla juoksevat viime päivien tapahtumat sattumanvaraisessa järjestyksessä ja joku voisi kutsua niitä jopa valveuniksi.

Virpi saapuu Esan kämpille vasta myöhään illalla. Hänen olonsa ei tunnu levänneeltä, vaikka hän näennäisesti lepäsikin muutaman tunnin vaakatasossa. Ovikellon soitto ei saa aikaan minkäänlaista liikehdintää, joten ketään ei ole kotona. Virpi kurkistaa postiluukusta ja painaa sitten korvansa kiinni oveen. Mihin hän on mennyt? Virpi käy katsomassa roskakatokseltakin, mutta sieltä löytyy ainoastaan talon nuorisoa tupakalla. Hän yrittää tavoittaa Esaa puhelimella, mutta näyttää siltä, että hänen puhelimensa on kiinni. Virpi miettii kuumeisesti, miten hän pääsisi asuntoon sisään. Asuntoon on pakko päästä sisään, koska Esalla voi olla joku hätänä. Lopulta hänen on annettava periksi ja soitettava Ristolle, joka lupautuu tulemaan kohta paikalle.

Virpi jää alaovelle odottelemaan yrittäen samalla soittaa Esalle. Se on turhaa, koska hän ei ilmeisesti halua tulla tavoitetuksi. Muutamia minuutteja odoteltuaan Risto kurvaa onneksi paikalle. Hän on ottanut jälleen sorkkarautansa mukaan.

-Nopeasti! Luulen, että jotain on sattunut.

He päättävät yksin tuumin murtautua sisään.

-Selitellään sitten myöhemmin. Risto toteaa vääntäessään ovea auki. – Tälle kapineelle onkin ollut käyttöä enemmän kuin moneen vuoteen.

Ovi aukeaa helposti ja he astuvat sisään. Asunnossa on pimeää eikä sieltä löydy ketään avuntarvitsijaa. Televisio on kaatuneena lattialla, mutta muuten ei näy mitään erikoista.

-Miksi televisio on pudonnut jalustaltaan? Virpi ihmettelee kävellen hänen työhuoneeseensa.

Hän menee Esan työpöydän luo etsimään lisää johtolankoja. Tietokone on kiinni, mutta tulostimessa on joku paperi. Virpi nappaa sen käteensä.

-Hei! Täällä on uusi kätkö! Virpi huutaa viereiseen huoneeseen, josta Risto tulee juoksujalkaa hänen luokseen. – Naruttaja on ollut taas asialla. Hautausmaakätkö. Ei kuulosta kovin hyvältä. Mistä me saadaan GPS?

-Haetaan asemalta. Sieltä pitäisi löytyä. Puhelimen GPS ei taida riittää, koska me ei tiedetä onko siellä kenttää puhelimelle. Ainakaan Esan puhelimeen ei saada yhteyttä.

He hakevat GPS:n poliisiasemalta ja lähtevät sitten etsimään Esaa. Virpi on ihan varma, että hän on lähtenyt yksin hautausmaalle. Heillä ei ole aikaa tuhlattavaksi, koska hautausmaalle on melkein tunnin ajomatka ja se voi olla liikaa.