Luku 28 Marjatta

Virpi ei edelleenkään usko sitä, että olisi muka raskaana. Se ei voi olla mitenkään mahdollista. Hän tunnustelee vatsaansa kädellään. Mitä siellä näkyi? Sen on pakko olla jotain muuta, kuin sikiö. Jos hänen sisäänsä on mennyt sama paha henki, kuin Teroon? Hän tuntee vatsallaan muljahtelua. Apteekista on haettava raskaustesti ja sitä lääkäriä on jututettava uudelleen. Heti huomenna. Hän yrittää olla järkevä, mutta asia valtaa hänen ajatuksensa niin kuin virtahepo, joka asuisi hänen olohuoneessaan. Virpi pyörii sängyssään levottomana yrittäen sulkea sysimustat ajatukset pois mielestään.

 

Yö on niin tuulinen, että roskapöntötkin liikkuvat sen voimasta paikoiltaan. Kaduilla lentelee muovipusseja sekä karkkipapereita. Tuuli ulvoo talon ikkunapeltien alla muodostaen skitsofreenista musiikkia. Aamulehden jakaja on lähtenyt öiselle jakelukierrokselleen polkupyöränsä kanssa. Hänellä on suunnaton työ pidellä pyörää valtavien lehtilaukkujensa kanssa pystyssä. Tämän näytelmän ulkopuolella, hiljaisessa asunnossa nukkuu Virpi. Hän on ottanut nukahtamislääkkeen, koska ilman sitä ei olisi ollut toiveitakaan yöunista. Hän ei havahdu tuulen ulinaan eikä siihen, että hänen makuuhuoneensa ovenkahva kääntyy hitaasti kerran alas.

 

Ylös ja alas.

 

Ylös, alas, ylös alas ylösalasylösalas..

 

Virpi avaa silmänsä. Hän vierähtää salamannopeasti alas sängyltään seinän viereen lattialle. Sängyn alla on pölypalleroita hänen kierähtäessään niiden sekaan. Hän yskii ryömiessään sängyn alla niin, että hän näkee suoraan ovelle. Hän tietää varsin hyvin, että siinä ei ole lukkoa. Lattia on kylmä, kun hän makaa siinä liikkumatta odottaen jotain tapahtuvaksi. Kellon viisarit matelevat etanaakin hitaammin. Aikansa metelöityään, ovi viimein lennähtää auki. Virpi sulkee silmänsä. Hän tuntee vienon tuulahduksen ihollaan. Joku liikkuu huoneessa ääneti. Virpi pitää silmiään edelleen tiiviisti suljettuna. Molemmat kämmenet ovat hakeutuneet hänen korviensa suojaksi. Virpi makaa mahallaan toivoen, että mikälieonkin lähtee nopeasti pois.

– Miksi sinä olet sängyn alla? Pieni, hiljainen ääni kysyy yllättäen.

Virpi puristaa silmiään kiinni, eikä vastaa. Se on vain harhaa. Vain harhaa. – Älä vastaa älä vastaa… Hän kuiskaa itselleen.

-Miksi sinä et saa vastata? Ääni kysyy uteliaana.

-Siksi, kun olet vain mielikuvituksen tepposia. Et ole oikea. Vastaa Virpi vahingossa.

-Kuka määrittelee mielikuvituksen ja toden rajan? Ääni kysyy lähempää.

-Et sinä aikakaan. Virpi vastaa. Hän pitää silmiään edelleen kiinni ajatellen tämän johtuvan siitä viheliäisestä unilääkkeestä.

Nauru alkaa kuplia hänen sisällään, koska ensinnäkin hän, aikuinen poliisinainen, makaa sängyn alla pitäen käsiä korvillaan ja sen lisäksi vielä juttelee mielikuvitusolennon kanssa. Virpi ensin alkaa hytkyä äänettömästi nauraen, kunnes ei voi enää pidätellä itseään vaan alkaa hirnua vedet silmissä sängyn alla. Hänen vatsaansa alkaa sattua jo silkasta nauramisesta ja hän uskaltautuu avaamaan silmänsä. Hän pyyhkii pölyisellä kädellään silmänurkkiaan kömpien pois sängyn alta. Yllätyksekseen huone näyttää olevan tyhjä. Virpi sulkee makuuhuoneen oven ja pyyhkii suurimmat pölyt pyjamastaan.

-Eikö se parempaan pystynyt? Hän naurahtaa ja kömpii takaisin peittonsa alle. – En olisi uskonut unilääkettä näin vahvaksi.

-Sinä yrität tappaa minut. Pieni ääni sanoo hänen vieressään.

Virpin sisuskaluja kouraisee ja sydän jättää muutaman lyönnin lyömättä hänen kääntäessään kasvonsa ääntä kohti. Pian hän huomaa tuijottavansa posliinisiin pieniin kasvoihin. Nuken kasvoihin, jolla on valkoinen tutti suussa. Sillä on pitsinen mekko sekä valkoinen pitsireunainen vauvan myssy päässänsä. Virpin sydän hakkaa edelleen lampaansaparon lailla, kun hän kurottaa koskemaan nuken posliinisia halkeilleita kasvoja.

-Tämähän on minun vanha nukkeni. Mistä se tähän on ilmestynyt?

Hän nyppää tutin pois nuken suusta.

-Sinä yritit tappaa minut sinä yritit tappaa minut sinä yritit tappaa minut.

Virpille tulee kiire hiljentää se ja tunkemalla tutti takaisin nuken suuhun. Hänen kätensä tärisevät, kun ne yrittävät sihdata tuttia suussa olevaan pieneen reikään.

-Sinä yritit tappaa minut sinä yritit..

Nukke hiljenee heti, kun Virpi saa tutin paikalleen. Hän kääntää sitten sen ylösalaisin ottaakseen patterit irti. Selässä oleva patterikotelo paljastuu avonaisena sen pitsimekon alta, mutta on hänen yllätyksekseen tyhjä. Patterit puuttuvat? Virpi ei keksi mitään muuta ratkaisua, kuin sulkea nukke parvekkeelleen lukkojen taakse. Niin nukke saa viettää loppuyön ulkona, kun hän itse toivoo saavansa olla rauhassa.

 

Sateisen ja harmaan aamun valjetessa hän tuntee jo olonsa paremmaksi. Hänen olonsa on jopa niin hyvä, että hän ajattelee keittää kahvit. Laitettuaan kahvinkeittimen päälle hän katsoo parvekkeen ovelle. Hän heittää mintunvihreän kylpytakkinsa päälleen ja ei voi mitenkään vastustaa kiusausta kurkistaa nukkeaan. Hän muistaa sen joulun, kuin se olisi eilinen. Hän oli neljän vanha, kun suuresta tonttukuviollisesta joulupaketista paljastui ihana nukke. Hän antoi sen nimeksi Marjatta. Äiti ja isä olivat ostaneet sen hänelle joululahjaksi. Veli sai samana jouluna autoradan. Silloin oli vielä koko perhe koossa. Hän katsoo parvekkeelle, jolla nukke retkottaa hienossa pitsihameessaan.

-Voi Marjatta.

Virpi ottaa nuken parvekkeelta ja katsoo sitä. Se näyttää juuri samalta, kun hän muistikin. Hän nyppää siltä tutin pois suusta, mutta nukke on aivan hiljaa. Hän ravistelee sitä niin, että sen koneisto hölskyy.

-Mitä sitten odotin sen sanovan? Virpi kysyy itseltään päätään pudistellen.

Hän vie nuken makuuhuoneeseensa ja laittaa nuken kaapissa olevaan muistojen laatikkoon. Hän oli varmaan eilen niin pois tolaltaan, että oli epähuomiossa kaivanut sen sieltä esille.

 

Virpi juo aamukahvinsa nopeasti, koska hänellä on paljon asioita hoidettavana. Hän ottaa käsilaukkunsa matkaan suunnistaen ensimmäiseksi apteekkiin. Apteekissa ystävällinen virkailija tulee heti tarjoamaan apuaan. Virpi katselee ensin ympärilleen, että tuttuja ei ole näköpiirissä. Sitten hän kuiskaa:

-Tarvitsisin raskaustestin. Tai oikeastaan kaksi.

Myyjä johdattelee hänet oikealle hyllylle. Hän nappaa siitä kaksi erilaista testiä sen paremmin katsomatta ja poistuu ripeästi kassan kautta. Hän sulloo matkalla testit kassiinsa.

 

Seuraava etappi on terveyskeskuksen ensiapu. Hän haluaa jututtaa hieman sitä eilistä tohtoria. Ensiavussa on hiljaista. Sen vastaanottotiskin lasiluukun takana istuu naishoitaja, jolla on kuulokkeet päässään. Hän puhuu pitkää puhelua ja viittoilee odottamaan läheiselle penkille. Virpi miettii mielessään, että alkaa jo kohta kasvaa jäkälää, jos mitään ei tapahdu. Hän mulkoilee lasiluukun taakse vihainen ilme kasvoillaan. Virkailija ilmeisesti ymmärtää hänen sanatonta viestintäänsä ja lopettaa puhelun avaten lasiluukun raolleen.

-Hei! Kävin eilen potilaana täällä. Haluaisin jututtaa vähän sitä harmaaviiksistä lääkäriä, jolla oli myös harmaa pitkähkö tukka ja pitkä vino leuka.

Virkailija katsoo häntä monttu auki.

-Ei meiltä kyllä löydy sellaista lääkäriä. Kaikki lääkärit täällä ovat eurolääkäreitä, eli suorittamassa lääkäriopintojensa pakollisia työharjoitteluita. Heillä ei kenelläkään kasva edes sänki saati ole harmaata tukkaan. Heitä on kaksi, joista toinen on lisäksi nainen. Oletko varma, että olet oikealla luukulla?

Virpi on niin ymmällään, että hän vaikuttaa jo hieman tyhmältä. Hän tietää varmasti, että tämä paikka on aivan oikea. Hän muistaa tuon tutkimushuoneenkin.

-Tosiaan, olen tainnut erehtyä. Anteeksi. Hän sanoo poistuen ovista tihkusateeseen.

Hänen alavatsallaan muljahtaa ikävästi, kun avaa terveyskeskuksen lasisen ulko-oven. Hän haluaa kotiin mahdollisimman nopeasti.

 

Virpi lähtee ulos tihkusateeseen. Hän vetää takkinsa hupun tiukasti päälleen suunnistaen bussipysäkille. Hän ei pidä tästä. Hänen ajatuksensa ovat levällään kuin jättiläisen pirunnyrkki, jonka kokoaminen on tuskallisen vaikeaa ja hidasta. Kurkkua kuristaa ahdistus. Hänestä tuntuu, kuin kaulan ympärille olisi  pujotettu paksu vanne. Se kiristää koko ajan enemmän ja enemmän, kunnes lopulta henki ei enää kulje. Hän kokeilee kädellään kaulaansa ja nielaisee. Paineen tunne hellittää hetkeksi. Linja-auto pysähtyy pysäkille, vaikka hän on unohtanut näyttää pysähtymismerkkiä. Hän kiipeää sen kyytiin istuen sitten huivipäisen herttaisen näköisen mummelin viereen. Hänen vieressään ei voi tapahtua mitään pahaa. Virpi ajattelee poiketa Esan luona. Hän on tällä hetkellä ainoa, joka voi auttaa.

 

Esa on onneksi kotosalla, koska hänen on hankala liikkua jalkapakettiensa kanssa. Virpi istuu hänen sohvalleen ja alaa vuodattaa hänelle, kuinka jopa Simokin on alkanut käyttäytyä kummallisesti. Virpi epäilee hänen myös joutuneen tuon hengen hyökkäyksen kohteeksi.

-Sanotko sinä nyt, että Simokin on kohta vainaa? Esalta putoaa toinen kyynärsauva lattialle, kun hän kuulee uutisen.

-Ei hän varmaan kuollut ole, vielä. En halunnut kertoa sitä aikaisemmin, mutta nyt oli pakko. En siis tiedä sitä varmasti. Virpi sanoo huokaisten. – Siellä asunnossa oli jotain…jotain kamalaa, joka tarttui käteeni, kun pistin käteni sisään postiluukusta. Ihan niin kuin mustekalan tai meduusan lonkerot olisivat vanginneet käteni.

Virpi näyttää kättään Esalle. Siihen on ilmestynyt tummanpuhuvia mustelmia, jotka ovat levinneet seittimäisesti jo hänen kyynärpäähänsä asti.

-Nämä ovat koko ajan lisääntyneet.

-Miksi helkkarissa menit laittamaan kätesi sisälle luukusta? Siinähän ei ollut mitään järkeä! Esa hermostuu.

-Se nyt vain sattui juolahtamaan mieleeni. En voinut edes kuvitella sitä, että sieltä hyökkäisi joku hirviö.

Hän kokeilee kurkkuaan, jossa tuntuu majailevan koko pataljoona takiaisia.

-Se raskausasiakaan ei voi olla totta. Hän sanoo vetäisten kassistansa raskaustestit. – Ostin nämä, koska haluan tietää varmasti.

Esa istuu nojatuolissansa. Hän on alkanut purkaa jalkasiteidensä paketteja. Haavat siteiden alla ovat jo paranemaan päin. Hän antaa niille hetken ilmakylpyjä ennen suihkuttamista.

-Ei kai siellä mahassa mikään Alieni ole! Esa naurahtaa työntäen kätensä paitansa alle teeskennellen, että hänen vatsastaan purkautuu joku hirvitys. – Aargh.. täältä tulee Alien! Hän yrittää saada Virpiä piristymään.

Hänen vatsallaan on edelleen haavahakaset, joten hänen ei tarvitse lainkaan näytellä sitä, että hänellä on tuskallisesti vatsa auki. On se sen verran hellänä edelleen, että kaikki ponnistelu ottaa kipeää. Virpiin ei tämä huumori kuitenkaan oikein uppoa.

-Älä jaksa. Nyt on tapahtunut niin paljon outoja sattumuksia, että vatsassani voi oikeasti olla mikä tahansa mörkö. Jos sain jonkin tartunnan vaikka sieltä postiluukusta? Tai sitten sekoan. Viimeyönä näin sellaisia harhoja, että mielenterveyteni tässä on vaakalaudalla jos mikä.

-Sen pääpirulaisen on pakko olla vielä hengissä. Se listii meitä yksi kerrallaan.

-Miksi se jahtaa juuri meitä? Virpi kysyy.

-Me vaan satuttiin sen virittämään ansaan. En enää koskaan käy geokätköillä. Tämä kaikki on ihan omaa syytäni.  Esa katselee rujoja jalkojaan. – Oli kyllä hengenlähtö lähellä. Toivottavasti se jätti jo minut rauhaan.

-Minä menen kotiin tekemään testit. Olen pidätellyt koko aamun ja pian tulee pissat housuun.

Virpi pääsee vihdoin kotiinsa, mutta hänen vatsaansa sattuu edelleen yhä pahemmin. Virpi menee eteisen peilin eteen ja nostaa paitansa helmaa. Onko vatsa pyöreämpi? Hän kääntelee itseään eri asentoihin. Kyllä se on. Se on jotenkin epäsymmetrinen. Vatsalla on kaksi pientä mustelmaa. Ne ovat samanlaisia punervia, kuin kädessä.

Virtsarakko on ääriään myöten täynnä, kun Virpi istuu kylmälle muovirenkaalle. Hän repii testipakkaukset ripeästi auki, ujuttaa ensimmäisen testitikun haarojensa välistä keskelle virtsasuihkua ja sitten seuraavan. Hän huokaisee helpotuksesta, kun saa rakkonsa tyhjäksi. Testitikut lepäävät lavuaarin reunalla odottaen tuloksiaan. Virpi katsoo kellosta aikaa sekuntien madellessa. Hän katsoo itseään housut kintuissa. Vatsalla on omituinen kumpare oikealla puolella. Vai kuvitteleeko hän vain? Aika täyttyy, joten Virpi ottaa ensimmäisen testitikun käsiinsä. Vaaleanpunainen viiva on heikko. Siinä on vain yksi viiva, joten testi on negatiivinen. Toinen tikku kertoo samaa tarinaa. Virpi huokaisee helpotuksesta kokeillen samalla vatsaa kädellään. Hän on aina haaveillut omasta perheestä ja lapsista, mutta ura on ajanut niiden edelle. Hän haluaa olla hyvä ja rakastava äiti tuleville lapsilleen. Hän ei halua mitään tällaista. Ei koskaan.

 

Ahdistus iskee hänet ruoskan lailla lattialle makaamaan. Pesuhuoneen lämmitetty kaakelilattia tuntuu kovalta ja hyvältä hänen vartaloaan vasten, se on todellinen, hän on todellinen. Hänen sisällään kasvaa tuska, joka tuntuu siltä kuin jokin repisi hänen verisuoniaan, kourisi hänen sydämensä rinnasta ja levittelisi ne kaikki korppikotkien nokittaviksi. Kaikki tämä tuska purkautuu hänen kurkustaan hysteerisenä parkumisena muuttuen vähitellen epätoivoiseksi vaikerrukseksi.

-Mikä siellä oikein kasvaa? Miten sen saa pois?

Hän itkee ja itkee, kunnes kyyneleet loppuvat jättäen jäljelle vain pohjattoman uupumuksen. Hän ei halua nukkua, mutta silmäluomet alkavat painua tahtomattaan kiinni tuudittaen hänet uneen, jossa kaikki on hyvin. Uneen, jossa hänellä on Esan kanssa oikea ja onnellinen perhe. Omakotitalo, kesämökki, farmariauto ja kaksi kaunista tytärtä. He ovat piknikillä puistossa vaaleanpunaisen viltin päällä rottinkisen eväskorin kanssa. Hän aukaisee korin tarjoillakseen sieltä kaikille korvapuusteja sekä mehua. Aurinko paistaa, nurmikko tuoksuu ja kaikilla on hauskaa. Hauskuus kuitenkin loppuu lyhyeen, kun korvapuustit on syöty. Esa ja lapset alkavat yskähdellä sekä kouristella suu vaahdossa. Hän on myrkyttänyt heidät. Tämä on hänen vikansa, koska oli ostanut korvapuustit katukauppiaalta. Katukauppiaan kasvot täyttävät hänen päänsä. Ne tulevat lähemmäs ja lähemmäs, kunnes nielaisevat hänet kokonaan. Ne ovat naruttajan kasvot, ensiavun lääkärin kasvot, Teron kasvot, Simon kasvot ja lopuksi hänen kasvonsa. Hän on Naruttaja.

 

Virpi herää säpsähtäen. Hän huomaa onnekseen, että on edelleen oman pesuhuoneensa lattialla. Se oli vain pahaa unta. Virpi vääntäytyy ylös lämpimältä kaakelilta jatkamaan uniaan sängyn puolella. Hän napsauttaa makuuhuoneeseen valot katkaisijasta ja kiljaisee. Sängyllä makaa hänen Marjatta-nukkensa. Miten se on siihen joutunut? Onko hän todella jo niin sekaisin, että ei muista enää tekemisiänsä. Onko hän lopullisesti sekoamassa? Hän nakkaa nuken sivuun kaivautuen peittonsa alle. Vatsaa kivistää edelleen, eikä olo ole mikään kovin kummoinen. Virpi on juuri vaipumassa uneen, kun hänen vierestään kuuluu ääni. Hän pongahtaa salamana ylös sängystä.

-Sinä yrität tappaa itsesi. Nukke sanoo.

Sen tutti on pudonnut suusta johonkin, joten se sanoo uudelleen:

-Sinä yrität tappaa itsesi, sinä yrität tappaa itsesi…

Virpi etsii tuttia epätoivon vimmalla. Hän pöyhii petivaatteita, kurkistelee sängyn alta, tutkii tyynyliinan sisältä, kunnes se löytyy. Virpi hiljentää rallattavan nuken survaisemalla tutin sen kitaan kovakouraisesti.

-Nyt pidät sen turvan tukossa!

Hän pyörittelee kuvottavaa nukkea kädessään miettien, kuinka pääsisi siitä eroon. Sen lasiset silmät läpsähtelevät auki ja kiinni, kun hän ravistelee sitä käsissään. Ei ole muuta mahdollisuutta, kun tappaa se.

-Mutta millä? Hän miettii pyörien ympäri huushollia etsien sopivaa murha-asetta. – Fiskarsin fileerausvitsi. Se on tarpeeksi terävä ja pitkä.

Hän vie nuken pesuhuoneen lattialle asettaen veitsen kärjen sen kaulalle. Nukke tuijottaa häntä lasisilla silmillään, mutta Virpi ei välitä siitä, vaan alkaa painaa veistä sen kaulaan. Samalla sekunnilla, kun veitsi puhkaisee pinnan, hän tuntee alavatsallaan viiltävää tuskaa. Hän jatkaa veitsen työntämistä alaspäin tuskan lisääntyessä eksponentiaalisesti hänen vatsassaan. Veitsi on jo leikannut kaulan puoleen väliin, kun hän tuntee jotain lämmintä valuvan reisilleen. Hän kiljaisee toisen kerran samana iltana katsoessaan alaspäin. Flanellisen pyjaman puntista valuu verta. Hän kiskaisee veitsen ulos nukesta, heittää sen lavuaariin ja nostaa tärisevin käsin paitansa helmaa, joka on värjäytynyt verenpunaiseksi. Virpi alkaa täristä kauttaaltaan, kun näkee mitä on tapahtunut. Hänen alavatsaansa on puhjennut reikä, josta näkyy jotain valkoista. Reikä on samalla kohdalla, joka on ollut koko ajan pullottanut ja ollut kipeä.

 

Virpi riisuu kaikki vaatteensa lattialle. Hän siirtyy kumarassa suihkun alle laittaen lämpimän veden valumaan.  Hän huutaa samalla, kun suihkuttaa kirvelevään haavaan vettä.

-Sattuu niin saatanasti! Hän karjaisee välittämättä siitä, mitä kello on.

Virpi avaa pesuhuoneen peilikaapin oven, jossa on hänen meikkipussinsa. Meikkipussista löytyy Virpin etsimä pieni peili, jolla hän voi katsoa tarkemmin vatsaansa. Hampaat kalisevat, kun hän yrittää katsoa vammaansa.  Verta ei enää vuoda, mutta reikä on edelleen jäljellä. Peili putoaa hänen kädestään lattialle hajoten tuhansiksi palasiksi. Reiästä katsoo lasinen silmä.

 

Hän kompastelee takaisin peilikaapille, josta hän kaivaa rullan Hansaplastia. Hän vetäisee rullasta pitkän pätkän ja laastaroi vatsansa umpeen. Nukke jää pää retkottaen makaamaan veriseen pesuhuoneeseen, kun Virpi lähtee ulos ovet paukkuen.

Hetken päästä hän seisoo jo Esan oven takana rimputtaen ovikelloa, kuin viimeistä päivää. Oven takaa kuuluu kolinaa, kun Esan kyynärsauvat osuvat ovenpieliin hänen keplotellessaan lukkoja auki. Hän on jättänyt vielä varmuusketjun paikalleen, kun kurkistaa unisena sen raosta pimeään rappukäytävään.

-Virpi, mitä ihmettä sinä teet ulkona tähän aikaan? Hän ihmettelee avaten varmuusketjua. – Tule nyt ihmeessä sisään.

Virpi astuu eteiseen Esan sytyttäessä valot.

-Mitä helvettiä on tapahtunut? Näytät hirveältä! Olet ihan veressä! Esaa kouraisee rinnasta.

-Yritin tappaa sen pirun nuken, joka puhuu minulle joka yö. Iskin sitä fileerausveitsellä ja samalla vatsani puhkesi.

-Löitkö ohi? Esa kysyy totisena.

-No en todellakaan senkin…senkin imbesilli! Virpi raivostuu niin, että hän näkee jo punaista. – Tässä sinulle oikein olan takaa!

Hän huutaa Esalle raivoissaan samalla, kun repii paitaansa ylös. Esa katsoo poispäin sekä nielaisee Virpin nypätessä laastarinsa irti. Niiden alta paljastuu rosoreunainen reikä. Ihan niin kuin se olisi veitsellä kaiverrettu. Reiästä pilkistää jotain kerrassaan vastenmielistä. Se on silmä. Esa yökkää kerran ennen kuin pudottaa kyynärsauvansa ja juoksee vessaan.

-Virpi toteaa liimaten laastarit takaisin vatsalleen.

 

Virpi on saanut Esalta lainaksi puhtaita vaatteita. He istuvat keittiön pöydän ääressä pohtien Virpin ongelmaa.

-Jos se nukke on Naruttajan tekosia, siitä pitää päästä eroon. Esa sanoo.

-Se valelääkäri oli takuuvarmasti Hän itse. Joko hän tai sitten se olio Simon asunnossa laittoi jonkun epämiellyttävyyden sisälleni, mitä ei saa nyt pois millään ilveellä. Hän varmaan toivoo, että menetän lopullisesti järkeni valon ja tapan itseni. Nukkekin vihjailee koko ajan siihen suuntaan. Virpi huokaisee. – Miten me saadaan tämä loppumaan?

-Meidän pitää mennä vielä sinne hautausmaalle. Se on kaiken pahan alku. Olen siitä aivan varma. Meidän pitää hävittää nukke siellä.

-Mitä, jos me vaan kaivettaisiin pois se sieltä? Virpi sanoo hiljaa. – Isketään se kunnolla muusiksi. Hänen silmänsä kostuvat.

Yhteistuumin he päättävät hankkiutua eroon Virpin alivuokralaisesta mahdollisimman pian. Se ei voi tehdä mitään hyvää siellä majaillessaan. Esa konkkaa ilman kyynärsauvojaan lääkekaapilleen. Hän kaivaa sieltä geelituubin, pinsetit, sidetaitoksia ja sakset. Hän katselee pieniä pinsettejä, kun hän laskee tarvikkeet tiskipöydälle.

-Täytyy olla jotain tätä järeämpää… Esimerkiksi grillipihdit! Hän hihkaisee kaivaessaan uudenuutukaiset pihvinkääntimet keittiön ylälaatikosta. – Tarvitaan vielä jotain desinfioivaa ainetta.

Esa avaa jääkaapin ja sen ylähyllyllä on suolakurkkupurkin takana hieman vajaa vodkapullo. Esa ottaa sen käteensä kiertäen samalla korkkia auki. Hän ensin haistaa sitä ja sitten laittaa pullon huulilleen kallistaen sitä juuri sen verran, että polttava neste tuntuu hänen kielellänsä.

-Tämä toimii aina.

Esan mielestä kaikki tarpeellinen on nyt kasattu. Hän ottaa taskustaan astmasuihkeen vetäen siitä kaksi annosta. Suuta kuivaa ja kämmenet hikoilevat, hän ei ole varma, pystyykö tähän. Tarvikkeet odottavat tiskipöydällä, mutta Esa viivyttelee. Hän avaa vielä kerran vodkapullon kaataen siitä kunnon kulauksen kurkkuunsa. Aine polttaa hänen kurkussaan, kuin kuuma kekäle.

Virpi on käynyt makaamaan sohvalle. Hänen olonsa on muuttunut koko ajan kurjemmaksi. Tuntuu siltä, kuin joku yrittäisi päästä hänen ajatuksiinsa käsiksi. Erikoisia välähdyksiä tulee hänen mieleensä sellaisista asioista, joita hän ei itse muista kokeneensa. Ne tuntuvat jonkun muun elämältä. Joku yrittää puhua hänelle metallisella äänellä, mutta Virpi sulkee äänen ajatustensa ulkopuolelle keskittymällä vain nykyhetkeen. Hän keskittyy tuntemaan sohvan pehmeän kankaan ihollaan, kivun vatsallaan sekä Esan äänen, joka kuuluu keittiöstä. Muulla ei ole väliä.

 

Esa ilmestyy olohuoneeseen tarvikkeidensa kanssa. Hän polvistuu sohvan viereen Virpin kasvojen lähelle.

-Ota tästä kunnon kulaus. Hän sanoo. – Varovasti, se on väkevää.

Virpi tekee työtä käskettyä ja kulauttaa suuhunsa polttavaa nestettä. Hän tuntee sen tekevän olonsa raukeaksi. Hän juo vielä lisää, kunnes se alkaa turruttaa häntä.

-Nyt juot vielä vähän lisää, Esa rohkaisee saaden Virpin vielä kerran nielaisemaan kunnon annoksen. – Noin, odotellaan vähän aikaa. Hän sanoo levitellen lattialle tarvikkeensa.

Jalkojen haavahoidoista oli onneksi jäänyt puudutusgeeliä, pinsettejä, haavateippiä  ja sidetaitoksia. Esa myhäilee tyytyväisenä, kun hän katsoo Virpiä lurpsahtelevine silmineen. Hän ottaa Virpin vatsan peittona olevan laastarin varovasti irti. Sen alusta iljettää häntä ja hän ottaakin heti ison kulauksen vodkapullosta. Hän avaa sitten geelituubin, josta puristaa kunnon kerroksen läpinäkyvää geeliä haavan reunoille. Hän tursuttaa myös haavan sisälle niin paljon, kuin sitä riittää.

-Pakkausselosteessa sanotaan, että sen pitää antaa vaikuttaa kymmenen minuuttia. Esa lukee ääneen Virpille, mutta se on turhaa. Hän on sammunut, kuin saunalyhty.

Kymmenen minuutin jälkeen Esa ottaa pinsetit käteensä kokeille tökkiä niitä haavan reunoihin. Virpi ei reagoi, joten hän voi aloittaa. Hän kokeilee seuraavaksi haavan sisältä näkyvää silmää. Se joustaa hieman pinsettien alla. Esa yrittää nostaa pinseteillä silmää ylemmäs, mutta hän pian huomaa, että se on kiinni jossain isommassa.

-Mitä helvettiä? Hikikarpalot valuvat hänen otsaltaan saaden sen valumaan, kuin Niagara.

Pinsetit ovat liian pienet, kuten hän oli arvellutkin. Uudenuutukaiset grillipihdit kiiltelevät hänen käsissään hänen yrittäessään tarttua tähän loiseen. Esa laittaa silmänsä kiinni ennen kuin pujottaa pihtien kärjet Virpin suolten sekaan. Hän tunnustelee niillä kovaa möykkyä, joka on arviolta halkaisijaltaan viisitoista senttiä. Hän puristaa pihdit möykyn ympärille alkaen vetää hitaasti ulospäin. Esa uskaltautuu avaamaan silmänsä. Pihtien välissä on jonkun pää. Hän sulkee voihkaisten silmänsä jatkaen vetämistä. Vastus on ensin kova, kun Esa pienellä kiertoliikkeellä nitkuttaa pihtejä ulospäin. Virpi herää tähän toimenpiteeseen, mutta puristaa suunsa tiukaksi viivaksi. Hän yrittää pysyä täysin liikkumatta, jotta Esa saa sen iljetyksen pois hänestä.

-Sinä tapat minut! Sinä tapat minut! Sinä tapat minut.. Huuto kuuluu Virpin pään sisällä niin, että hänen kallonsa on räjähtämispisteessä. – Sinä taapaaaat miiinuuuut!!

Huuto loppuu kuin seinään samalla, kun vatsasta kuuluu tirskahtava ääni.  Pihdit saavat työnsä päätökseen pienen nukenvartalon lurpsahtaessa lattialle. Esa tärisee kauttaaltaan. Hän avaa veren tahrimilla käsillään vodkapullon juoden sen viimeistä pisaraa myöten.

 

Lattialla makaa pieni nukke. Se on aivan, kuin oikea ihmisvauva. Sen läpikuultavan ihon läpi näkyvät verisuonet. Esa ottaa nuken käteensä. Sen pinta on kylmä ja eloton. Lopulta hän ei tiedä, onko se nukke lainkaan. Sen silmät ovat erikoiset. Ne ovat täysin siniset, valkuaisia ei ole lainkaan. Häntä puistattaa, kun hän sulkee sen Alepan keltaiseen muovikassiin.

Virpi on nukahtanut uudelleen. Hänen poskensa ovat punaiset ja kasvonsa rauhalliset. Esa ei muista sitä, koska ne olisivat viimeksi näyttäneet tuolta. Hän teippasi Virpin haavan umpeen niin huolellisesti, kuin pystyi. Hän laahustaa vessaan ja katsoo peilistä kasvojansa. Ne ovat valkeammat, kuin hänen lakanansa. Huomenna he lähtevät hautausmaalle suorittamaan tehtävänsä päätökseen.