Mitä kuuluu?

Ihanaa taas pitkästä aikaa kirjoittaa blogia. Tauko teki ihan hyvää, vaikka välillä teki ihan hirveästi mieli kirjoittaa tänne. En kuitenkaan halunnut rikkoa Kätkön jännitettä postaamalla väliin jotakin ruokaohjetta tai muuta neronleimausta.. Toivottavasti kirjaa jaksoi seurata edes muutama ihminen. Kymmenenkin ihmistä on parempi, kuin ei mitään. Kiitos teille, jotka jaksoitte seurata!

Mietin pitkään kirjan julkaisemista tässä blogissa, koska olen vielä hyvin epävarma kirjoittaja. Olisin voinut kirjan antaa jäädä ikuisesti pöytälaatikkooni ja antaa sen ajan saatossa unohtua kokonaan. Valitsin kuitenkin toisin. Halusin, että täällä julkisessa muistissa kirja säilyy luettavissa. Se on oma saavutukseni, jota en olisi koskaan uskonut saavani aikaiseksi.  Kirjassa olisi varmasti vielä paljon viilattavaa, se on vähän niinkuin käsikirjoitus. Joku parempi kirjoittaja olisi varmasti tehnyt sille ihmeitä. Nyt kun itse luin tarinaa vuoden tauon jälkeen, niin huomasin siinä kaikenlaista korjailtavaa.

Mitä opin tästä? Jos innostun vielä kirjoittamaan kolmannen tekeillä olevan kirjani loppuun, niin varmasti jätän sen ainakin vuodeksi pöytälaatikkoon ja otan sen sitten  käsittelyyn uudelleen.

En ole joutunut koronan takia pakkolomalle tai lomautetuksi, joten ylimääräistä kirjan kirjoitusaikaa ei ole tällä hetkellä kovinkaan paljon. Oletettavasti hoitohenkilöstöllä riittää kyllä töitä jatkossakin. Tällä hetkellä kiireetöntä hoitoa on ajettu alas ja lomia on tällaisessa koronan rauhallisessa vaiheessa vähän  pakko pitää jossain vaiheessa kevättä. Sitä kaipaamaani kirjoitusaikaa saattaa siis hyvinkin tulla vielä. Nyt mennään päivä ja viikko kerrallaan. Lomaillaan sitten kun on pakko ja mennään eturintamaan sitten kun on pakko. Nämä ovat selaisia asioita, joihin ei itse pysty vaikuttamaan.

Kun päivät kuuntelee ihmisten tuskaa tästä hankalasta tilanteesta, kivusta, säryistä, lomautuksista, toivottomuudesta ja menetyksistä, niin sitä aika mielellään keskittyy kotona niihin asioihin, jotka ovat itselle tärkeitä. Niihin asioihin, jotka antavat voimaa ja lataavat akkuja. Nämä pienet asiat antavat vastapainoa sille, kun työpäivän aikana sydän särkyy monta kertaa niiden puolesta, joiden jokainen päivä on taistelua eteenpäin. Ne ovat niitä juttuja, joihin en tällä hetkellä itse pysty vaikuttamaan vaikka niin kovasti haluaisinkin. Voin vain valaa uskoa tulevaan ja yrittää helpottaa oloa olemalla läsnä. Olemalla se virtuaalinen olkapää, jota vasten voi hetken nojata.

Ulkona paistaa ihanasti aurinko. Pian päästään mökille, kun tiet sulavat roudasta. Sitä odotan enemmän kuin mitään muuta. Kävimme viikonloppuna tarkistamassa teiden tilanteen ja lunta oli yllättävän paljon vielä. Näillä lämpötiloilla maan pitäisi kyllä sulaa hurjaa kyytiä. On se hauskaa, että kotipihassa kukkii krookukset ja puolen tunnin ajomatkan päässä on lunta ja jäätä vaikka kuinka paljon..