Nyhtöpaisti ja ihana (maidoton) perunamuusi

Nyhtöpaisti valmistuu erittäin pitkään hauduttamalla, Itse teen aina nyhtöpaistin sähkötoimisessa haudutusastiassa, joka vie uunia vähemmän sähköä ja hauduttaa erittäin matalalla lämmöllä ruuan kypsäksi. Uunia käyttäessä lämpötilan tulee olla n. 120 astetta. Hauduttaminen on erittäin loistava ja helppo tapa laittaa ruokaa. Ruuan valmistuksessa ei tarvitse käyttää lainkaan rasvaa eikä kermaa, joten se on myös erittäin terveellistä ja aineenvaihduntaa edistävää.

Itse käytän paljon hirvenlihaa, jota tämäkin paisti on.

Paisti kannattaa valmistella edeltävänä iltana, jotta sen saa sitten heti seuraavana aamuna hautumaan.

Nyhtöpaistin valmistus

Yrttiöljy:

1 rkl tuoretta timjamia pilkottuna

1 rkl tuoretta rosmariinia pilkottuna

1 rkl ruoretta salviaa pilkottuna

1,5 rkl hienoa merisuolaa

3/4 dl oliiviöljyä

1/2 tl mustapippuria jauhettuna

Suikaloi 3-4 isoa valkosipulin kynttä.

Laita paisti haudutusastiaan. Tee siihen viiltoja terävällä veitsellä ja upota viiltoihin ohuita valkosipulin suikaleita.

Yrttiöljy hierotaan paistin pintaan.

Voit laittaa samaan pataan hautumaan esim. porkkanaa kuorittuna. Itse laitoin sekä porkkanaa että bataattia. Bataatit voi laittaa puolitettuina ja kuorineen. Laita niiden leikkauspinta paistia vasten. Kuoret saa sitten poistettua hyvin kypsistä bataateista. Tällä kertaa en laittanut sipulia, koska pataan ei mahtunut.

Laitoin padan marinadeineen ja vihanneksineen illalla jääkaappiin, jotta sen voi nostaa heti aamulla haudutusastiaan hautumaan. Ruuan valmistukseen ei siis tarvitse käyttää juuri lainkaan aikaa sinä päivänä!

Lihan haudutusaika on n. 8 tuntia.

Kun paisti on kypsä, sen saa revittyä haarukalla nyhtölihaksi.

Ruuassa käytettyjen yrttien knoppitietonurkkaus

Rosmariinin lehdissä on esimerkiksi rosmariinihappoa, jolla on tulehduksia hillitsevä vaikutus.

Desinfioivana ja limaa irrottavana rohdoskasvina timjamia käytetään kurkunpään ja hengitystieoireiden hoidossa mutta myös ruoansulatusvaivojen sekä haavojen ja tulehdusten hoidossa.

Salvialla on merkillinen vaikutus poistaa ruuasta rasvainen maku ja korostaa ruuan omaa makua. Lähes kaikkiin liharuokiin voi käyttää salviaa: kastikkeisiin, kyljyksiin, keittoihin, lihaliemiin, jauheliharuokiin, pastoihin ja risottoihin. Salviaa voi käyttää myös rohdoskasvina, jolloin sillä on lukuisia vaikutuksia. Sitä ei suositella raskaana oleville tai lapsillle. Itse en käytä yrttejä rohdostarkoitukseen vaan ainoastaan ruokien maustamiseen. Niiden rohdosvaikutukset kannattaa kuitenkin pitää mielessä niitä käyttäessä.

Lämpimän syksyn takia kasvimaalla oli vielä ihan käyttökelpoisia yrttejä!

Maidoton perunamuusi

Perunoita

2 pientä keltasipulia

n. 1 dl Pippuri kauraruokaa (alla kuva)

Hienoa merisuolaa

Oliiviöljyä

Pilko 2 pienehköä keltasipulia ja paista ne paistinpannulla pienessä määrässä oliiviöljyä sillä aikaa, kun perunat kiehuvat.

Keitä perunat kypsiksi ja ota talteen mukillinen niiden keitinvettä. Laita perunoihin 1-2 tl hienoa merisuolaa (riippuen kuinka paljon perunoita on), muussaa perunat huolellisesti ja kaada sekaan n 1 dl pippurikauraruokaa ja loput nesteet keitinvettä yht. n 1,5 dl, kunnes muusi on sopivan paksuista.

Lisää valmiiseen muusiin paistetut sipulit.

Lihan kanssa ei olisi välttämättä tarvinnut tehdä muusia, koska padassa paistui myös vihanneksia. Joten tässä pääsee halutessaan tosi helpolla ruuanlaiton suhteen.

Vihreä salaatti vaan kylkeen ja ääntä kohti!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *