Olkaahan varovaisia kesälaitumilla! (kuvat ei ihan herkille)
Rauhallisen ja helteisen juhannuksen jälkeen katselin tulevan viikon sääennustetta. Sääkartta loimotti tumman punaisena ja ainoa hieman viileämpi päivä näytti olevan maanantai.
Se olisi siis sopiva päivä pyöräillä töihin.
Matkaa kertyy 17,3 km suuntaansa ja tässä kunnossa aikaa menee tasan tunti. Varsinkin kun ottaa polkemisen rauhallisesti eikä yritä kisata kenenkään kanssa. Antaa muiden mennä menojaan. Nyt on aika paljon sähköpyöriä liikenteessä, joten niiden kanssa ei olis mitään mahdollisuutta kisata!
Lähdin matkaan aamuvarhain, koska töissä pitää olla klo 7.00. Aamu oli aivan ihana. Juuri sopiva lämpötila polkemiseen, ei tullut edes hiki. Tästä hurmaantuneena ajattelin yli puolimatkan polkeneena, että otan saman uusiksi seuraavana päivänä säätilasta huolimatta. Olin työmaa-alueen kohdalla ja ajauduin edellä polkevan perässä reitiltä vähän sivuun. Ajattelin korjata virheeni ja kääntyä takaisin oikealle reitille. Käänsin päätä katsoakseni, että tuleeko autoa. Vauhtia oli sellainen reilu kävelyvauhti. Huomasin takana tulevan maasturin ja hiljensin lisää.
Seuraava muistikuva on se, kun lennän kuin leppäkeihäs kohti asfalttia. Sain vasemmalla kädellä otettua alastuloa vastaan, mutta naama edellä kuitenkin laskeuduin katuun. Pöllämystyneenä keräilin itseäni ylös ja tunnustelin olotilaa. Verta alkoi valua maahan. Olo oli ihan turta eikä oikein sattunutkaan mihinkään.
Autoa ajanut mies pysäytti ja tuli auttamaan serlarullan kanssa. Tuntui kuin naamasta olisi puuttunut puolet. Painoin paperilla kasvojani ja keräsin pyöräni sivuun. Siihen ei tullut naarmuakaan. Vasen käsi vuoti myös.
Mies sanoi, että lensin aika hurjan näköisesti sarvien yli. Parasta soittaa ambulanssi. Se oli hyvä, kun olin ihan turtana tärskystä.
Kyyti saapui aika nopeasti paikalle. Kiittelin miestä moneen kertaan avusta ja nousin lanssiin.
Ensiavussa sain muutaman tikin haljenneeseen huuleen ja nenän alle. Käden ilkeä näköiseen palkeenkieleen tuli myös muutama ommel. Onneksi mitään ei murtunut.
Manasin aamulla lähtiessäni, että miksi hitossa kypärän remmin pitää olla niin tiukalla että melkein kuristuu. Onneksi oli se säästi päävammoilta. Kypärän lipasta oli hioutunut puolet pois, joten se oli ottanut ison osan osumasta. Jos olisin löysännyt remmiä aamulla, mikä olisikaan ollut lopputulos? En uskalla sitä edes ajatella.
Selvittiin siis olosuhteisiin nähden pienillä vammoilla.
Syynä tapaturmaan oli autotien metallinen 5 cm korkea hidaste. Aiempien hidasteiden yli olin mennyt ongelmitta, mutta taakse katsoessani oli etupyörä sen verran vinossa, että pyörä pysähtyi siihen kuin seinään.
Säryt ja turvotukset tulivat vasta seuraavana päivänä.
Näihin likaisiin haavoihin oli hoitona suihkuttelu kahdesti päivässä. Aloin laittaa ihan omatoimisesti myös haavahunajaa, joka on mielestäni yksi parhaista haavahoitotuotteista. Laitoin sitä aina pesujen jälkeen pumpulitikulla. Kolmen päivän päästä sain pesujen yhteydessä ylähuulen haavoista reilun kerroksen kovettunutta kudosnestettä nypittyä irti. Hunaja pehmentää rupia ja pitää haavan kosteana. Se rikkoo bakteerien kuorirakennetta ja estää tulehdusta. Haavahunajaa saa ostaa apteekista ilman reseptiä. Sitä voi käyttää eläimille ja ihmisille. Eläinhyllyn Vetramil on hieman kalliimpaa, kuin ihmisten versio. Itse käytin ensin eläimille tarkoitetun tuubin loppuun, kun sitä sattui olemaan kotona. Kolmessa päivässä oli jo tuloksia parempaan suuntaan. Lämmin suositus siis haavahunajaan.
Käyttäkäähän siis suojavarusteita tien päällä millä tahansa vempeleellä liikkuessa ja vesillä tietysti pelastusliivejä. Se on aika halpa henkivakuutus.