Oman lapsen asioista kertominen sosiaalisessa mediassa

Ajattelin puhua hieman siitä, miksi en julkaise omista lapsistani minkäänlaista sisältöä julkiseen muistiin.

Olen varmaan joku muinaisjäänne, koska liityin Facebookiin vasta helmikuussa 2018 ja  aika pian sen jälkeen Instagramiin. Blogia aloin kirjoittaa elokuulla 2018.

Ajattelin avautua tällaisesta mieltäni vaivanneesta asiasta, koska tuntuu siltä, että olen aika yksin tämän asian kanssa. Olen ollut aika tarkka siinä, että en ole julkaissut jälkikasvustani somessa mitään tietoja enkä kuvia. Jonkun yksittäisen kuvan ole saattanut Facebookiin laittaa nuoren omalla suostumuksella, jossa hänestä näkyy kasvot tunnistettavasti (yhden kerran). Sitäkin kadun ainakin vähäsen. Onneksi en ollut mukana sosiaalisessa mediassa silloin, kun lapset olivat pieniä. Mikä sen mukavampaa, kun jakaa ihania kuvia omasta rakkaasta lapsesta/lapsista muidenkin ihasteltavaksi. Jokainenhan tekee omat valintansa ja minun valintani on se, että lapsi saa itse valita haluaako tulla kuvatuksi julkiseen muistiin. Olen joskus kysynytkin nuorelta, että saako tämän kuvan laittaa ja vastaus on ollut aina kielteinen..

Olen miettinyt sitä, että mistä se mahtaa johtua? Ehkä tämäkin juontuu omasta lapsuudestani, kuten kaikella on tapana.

Muistan kuin eilisen päivän sen, kun lankapuhelinaikaan äitini jutteli tuntikausia ystävättäriensä ja sukulaistemme kanssa puhelimessa ja kertoili aina sujuvasti kaikki minunkin asiani. Muistan edelleen sen, kuinka pahalta se tuntui. Vakka asiat olisivat olleet jotain kouluarvosanojen tai harrastusten kaltaisia, niin silti. Se harmitti. Saatika sitten, jos itselleni oli sattunut joku mielestäni nolo tapaus, mutta äitini mielestä ei niinkään, sekin puitiin sujuvasti puhelimessa. Ei kiva. Muiden mielestä hauska ja harmiton juttu tuntui asian kohteesta epämukavalta. Huutelin aina omasta huoneestani: ”Lopeta jo, onko ihan pakko kaikki kertoa!” Ja vastaus oli aina vaan,että ei siinä ollut mitään pahaa, se oli ainoastaan hauskaa..

Siitä on varmaan jäänyt jonkinlaiset traumat sisimpään, koska niin hanakasti kieltäydyn jakamasta omien lasteni asioita netissä. Näihin asioihin lukeutuvat myös heidän koulumenestyksenä, opiskelupaikkansa, kesätyönsä ja ystävänsä.

He saavat sitten aikanaan itse päättää, mille linjalle itse lähtevät tämän suhteen.

Ehkä tämä vaan kuuluu tämän ajan henkeen ja minä olen jäänyt viime vuosituhannelle.. Minusta tuntuu kuitenkin siltä, että olen tehnyt oikean ratkaisun ja olen tyytyväinen siitä. Kukin kulkekoon siis omaa polkuaan ja tehköön omat ratkaisunsa.