-
Päiväkirjan kirjoittaminen on aina kuulunut elämääni. Lapsena sain lahjaksi kauniin kovakantisen kissapäiväkirjan ja aloin täyttää sitä heti. Olimme menossa silloin perheen kanssa Lappiin ja se toimi samalla matkapäiväkirjana. Kaikkia päiväkirjoja en malttamut kirjoittaa loppuun ennen uuden aloittamista, mutta nyt ajattelen, että jokainen päiväkirja on oma luku elämässä. Lapsuuden päiväkirjan kirjoittaminen loppui, kun tilalle astuivat teinivuodet. Niitä ei voinut mitenkään kirjoittaa samoihin kansiin. Teinipäiväkirja sai taas vaihtua toiseen, kun kuvittelin olevani jo melkein aikuinen lukioiässä. Aikuisena aloitin jälleen uuden kirjan, jota en täyttänyt mitenkään tunnollisesti päivittäin. Kynä hakeutui kirjan sivuille sina silloin, kun elämässä oli joku myllerrys menossa.
Teinivuosina olin tarkka siitä, että kirjoitin joka päivä. Vaikka ei ollut oikein mitään asiaakaan, niin kummasti se sivu täyttyi. ajatelin, että alan jossain vaiheessa lukea näitä kirjoja aikajärjestyksessä läpi. Opin ehkä enemmän itsestäni niiden kautta.
Nykyään kirjoitustarpeeni täyttää tämä blogi, vaikka en jaakaan tänne henkilökohtaisimpia asioitani. Tässä elämänvaiheessa päiväkirja ei ole enää se juttu. Mökillä täytän mökipäiväkirjaa edelleen ja ehkä joskua kaivan aikuispäiväkirjani esille ja teen sinne koosteen viimeisitä vuosista, jotka ovat jääneet kirjottamatta.
Edellisen kerran avasin ne kannet 2014, kun olimme tehneet päätöksen mökkitontin ostamisesta. Sitäkin ennen oli ollut muutaman vuoden luova tauko. Nyt voisin avata kannet jälleen ja kertoa päiväkirjalle esimerkiksi näin:
Rakas päiväkirja, on mennyt monta vuotta, kun viimeksi kirjoitin. Paljon on tapahtunut sinä aikana…
Olen iloinen siitä, että taltioin kuopukseni odotusaikaa päiväkirjaan. Ollessani 8. kuulla raskaana sain tosi pahan sinuiitin. Jouduin infektio-osastolle TAYS:iin ja jouduin olemaan osastolla antibioottitipoissa 5 vrk. Se oli raskasta, kun kotona odotti mies alle kaksivuotiaan esikoiseni kanssa. Nämä tunteet palasivat elävinä mieleeni, kun selailin päiväkirjan sivuja.
Luin myös muutaman sivun 15 vuotiaana kirjoittamista sivuistani ja sain kyllä nauraa katketakseni! Yhdessä kohdassa kirjoitin siitä, kuinka jouduin hoitamaan naapurieni lemmikeitä kaksi viikkoa ja hukkasin hamsterin. En muistanut lainkaan tätä episodia, mutta olin kirjoittanut niin elävän kuvauksen, että tuntui siltä, kuin olisin siirtynyt ajassa taaksepäin. Tämä on siis oma pieni aikakoneeni!
