Heppahaaveita

Olen ollut aina superhyvä haaveilemaan ja suunnittelemaan asioita, jotka eivät ole millään tavalla realistisia. Ensimmäinen suurista suurin haaveeni oli oma hevonen. Aloitin hevosharrastuksen kahdeksanvuotiaana ja sitä kesti lukioikään asti. Silloin lopetin säännöllisen ratsastamisen ja hevosten kanssa puuhailun. Siitä huolimatta olen aina sydämessäni hevostyttö ja ehkä jossain vaiheessa innostun jälleen kapuamaan hevosen selkään..

Voi kyllä sitä tuli suunniteltua tallin pohjapiirrustukset ja mittailtua takapihaa useamman vuoden ajan. Olin ihan vakavissani, kun vein piirrustukset vanhemmilleni ja esittelin hienot suunitelmat! Tuohon tulisi sitten talli ja tässä vois olla ulkoilutarha..Säästöt laskettiin moneen kertaan ja tarkistettiin, että joko olisi varaa omaan hevoseen. Se opetti kyllä ihan kivasti säästämistä, joten hukkaan tämä haaveilu ei missään tapauksessa mennyt. Hevosta ei koskaan tullut, mutta kiva pesämuna oli sitten tilillä kotoa pois muuttaessa..

Haaveilin silloin löytäväni elämäni rakkauden ja se on toteutunut. Olemme olleet naimisissa jo 20 vuotta.. Haaveilin myös perheestä ja puhuimme sen heti selväksi, että lapsia tulee jos on tullakseen, mihinkään hoitoihin niiden takia emme tule lähtemään. Lapsia onneksi tuli 2 kpl ja en osaa sanoa sitä, olisiko tuo suunnitelma kuitenkin mennyt uusiksi, jos näin ei olisi käynyt. Elämää ei voi suunnitella,

En oikeastaan halunnut puhua niistä haaveista, jotka ovat toteutuneet, vaan niistä haaveista, jotka vielä odottelevat tuolla jossakin..

Talohaaveita

Yksi haaveistani on itse rakennettu talo. Tämä ei nyt kuinkaan ole kovin realistinen haave, mutta haave kuitenkin. En olisi pahoillani, vaikka se jäisi ainiaaksi toteuttamatta, mutta se on ajatus, jota en pysty hylkäämään. Meidän nykyinen talo on ihan ok, mutta se on vaatinut kaikenlaista remontointia. Siitä puuttuu mm. kodinhoitohuone, yhdistetty keittiö-olohuone ja siinä on vaan 1 wc. Tämän kanssa on pärjätty, mutta haaveideni talo olisi erilainen. Nykyisen tiilitalon sijaan asuisin yksikerroksisessa hirsitalossa ja katto olisi täynnä aurinkopanelia, josta saisi virtaa maalämpöpumpun pyörittämiseen.

Olen varmaan hieman höpsö, kun selailen jatkuvasti tonttien myynti-ilmoituksia ja hirsitalokuvastoja. Suunnittelen pohjapiirrustuksia ja materiaaleja. Katselen rautakaupassa mallisaunoja ja kiukaita ”sillä silmällä”.. Se on kuin jonkin sortin sairaus. Seuraavaksi ajattelin liimata unelmieni hirsitalon kuvan jääkaapin oveen ja odottaa, että  hirsipaketti ilmiintyy takapihallemme. Onkohan täällä muita haaveilijoita? Olen ajatellut asian niin, että tästä talosta emme voi muuttaa maaseudun rauhaan ennen kuin lapset ovat molemmat ajokortillisia ja heidän koulunsa on käyty loppuun. Mutta, jos sopiva tontti löytyisi, niin sitten sen takia pitäisi ottaa lainaa. Tontin pitäisi olla sellainen, että sukat pyörii jaloissa. Siitä pitää tulla samanlainen fiilis kun silloin, kun kävimme katsomassa kesämökkitonttia. Tämän me haluamme. Kävimme kolme kertaa tonttia katsomassa, kun ajattelimme sen olevan liian kallis. Viimeisellä kerralla totesimme, että meidän on ostettava tämä. Muuten kadumme koko loppuelämämme. Emmekä ole katuneet edes siitä huolimatta, että se on sitonut meidät velkakurjuuteen vuosikymmeniksi. Välillä haaveidensa puolesta on otettava riskejä ja kyllä tontin saa sina myytyä edelleen, jos elämäntilanne muuttuu vaikka jonkin sairauden takia.

Unelmoi, suunnittele ja nauti elämästä. Viimeisessä paidassa ei ole taskuja.

Syksy alkaa aina minulle siitä, kun koulut alkavat. Jos olisin kesälomalla elokuussa, niin siitä huolimatta se on minulle sama kun syksy. Mielestäni siinä ei ole kuitenkaan mitään pahaa. Pieni haikeus on tietysti menneestä kesästä, mutta syksy on joka tapauksessa aina uuden alku. Koen sen vielä enemmän uuden alkuna, kuin tammikuussa uuden vuoden vaihtumisen. Elokuulla katsotaan kouluvaatteet ja mahdollisesti  uudet reput. Silloin aloitetaan harrastukset ja tehdään suunnitelmia talvelle.Silloin saa aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä.

Tämä syksy on jotenkin erityinen.

Vanhempani muuttavat lapsuudenkodistani pois helpomman asumisen piiriin ja muuttohommaa on tulossa jossain vaiheessa. Siinä on sellainen luopumisen haikeus, mutta samalla uuden odotus. Kuopukseni siirtyy ammattiopintoihin ja astuu siis suuren harppauksen aikuisten maailmaan. Esikoinen tylee täysi-ikaiseksi ja se tuo tietynlaisen säväyksen perheen elämään. Elämäntilanne muuttuu hetkessä monelta osin.

Ilmoittauduin jälleen huonekalujen entisöintikurssille työväenopistoon. Minulla on toinen nojatuoli vielä odottelemassa keskeneräisenä opiston varastossa ja toisena työnä olisi autotallissa odottamassa pari pinnatuolia. Yhden valkoisen puisen kampauspöydän alalaatikkoon pitäisi laittaa uusi viilu  ja maalata se uudelleen. Säilytän sen laatikossa kaikkia askartelu/huovutus/maalaustarvikkeitani.

Kodalle olisi tarkoitus tehdä syyskuun pikkulomalla pohjatyöt ja se vaatii hieman kaivinkone- ja hiekkahommia.Tällä pikku lomasella olemme varmaan mökillä mahdollisuuksien mukaan, koska joka vuosi mökkeily loppuu lokakuun puolenvälin paikkeilla. Sitten on aikaa viikonlopuisin taas toisille jutuille.

Syksyllä on tapanani ollut keitellä mehumaijalla viinimarjamehua. Se saa tänä vuonna jäädä tyystin, koska siihen pitää ajaa niin tolkuton määrä sitä sokeria. Eikä sitä siitä huolimatta juo meillä muut kuin minä.. Pakkasessa on vielä kymmenkunta vanhaa mehupulloa säilössä! Tänä vuonna kehittelin marjoille uuden systeemin. Poimin kaikki marjat sekaisin ja pussitin ne pieniin minigrip-pusseihin. Siinä on sitten aina yksi annos vaikka puuron päälle laitettavaksi.

Syksy tuo mieleen aina lasten syntymät. Molemmat ovat syntyneet syyskuussa, joten siitäkin on jäänyt sellainen ihana tunne juuri tähän alkusyksyyn. Muistan sen, kun keräsin marjoja pallomahani kanssa, kuin eilisen päivän. Ajat muuttuu. Enää ei tarvitse järjestellä lasten synttärikekkereitä, mutta olen siitä vaan helpottunut! Panostin aina sata lasissa synttärien ohjelmaan! Vietimme joka vuosi jotkin teemasynttärit sankarien toiveiden mukaan Harry Potterista dinosuruksiin.

Syksy tuo mieleen myös ihanan hääpäivämme. Vietimme häitä 12.9 ja silloin viininpunaiset lehdet päällystivät punatiilisen pienen vihkikirkkomme seinää auringon paistaessa kirkkaana pilvettömältä taivaalta. Häät olivat pienet ja intiimit.

Syksyy liittyy niin paljon hyviä muistoja, joten koen sen saapumisen ainoastaan kauniina asiana. Pimenevissä illoissa voi sytytellä kynttilöitä ja käpertyä takkatulen ääreen. Silloin voi nauttia rakkaidensa seurasta ja tehdä kotona niitä asioita, jotka tuovat itselle mielihyvää. Voi laittaa hyviä pataruokia, tehdä neulahuovutusta tai piirrustushommia. Pitäisiköhän kaivaa öljyvärit esille ja koota maalausteline varastosta?

Onko muilla samankaltaisia fiiliksiä?