Neulahuovotushulluus

IMG_20181129_180602.jpg

On tapahtunut lopullinen höpsähdys huovutukseen. Tällä kertaa taiteilin pystykorvan. Ainoa huono puoli on se, että varastostani ei löytynyt aivan täysin oikeanväristä villaa. Näitä tarvitsisi olla miljoonaa sävyä ja se ei ole mahdollista. Ajattelin seuraavaksi pyytää ystävältäni pussillisen koiran alusvillaa. Tulisi sitten ainakin autenttinen karvapeite!

IMG_20181129_185145.jpg

Tapanani on yleensä aloittaa päästä. Tämä ketunvärinen pystykorva on toisaalta ihan hauska! Päässä on suurin työ, koska haluan koiralle jonkun omanlaisen ilmeen. Käytänkin aikaa siihen suhteessa enemmän, kuin vartaloon.

Pään valmistuttua taittelen ohuesta rautalangasta kehikon, jonka ympärille alan väsätä vartaloa. Tässä tapauksessa otin myös häntään rautalankapätkän, koska haluan sen tulevan kippuralle.

IMG_20181129_191505.jpg

Viittävaille valmis koira ons aanut kauttaaltaan karvapeitteen. Viimeistelen sen vielä neulalla ja lisäilen monttupaikkoihin villaa, jotta vartalosta tulee oikean mallinen.

IMG_20181129_202507.jpg

Tässä poseeraa siis vieläviimeistelyä vailla oleva koiruli! Olikin vähän haasteellinen tehtävä, mutta tykkään uusista haasteista.

IMG_20181129_202608.jpg

Joulun alla ajattelin tehdä muutaman tontun. Yksi koekappale onkin valmistunut, mutta kerron niistä lisää toisella kertaa!

Hyvinvointi Mieli DIY Höpsöä

Nojatuoliprojekti osa 8

entisöinti1.jpg

Kulmat on sullottu täyteen meriheinää ja rullattu sekä niitattu tiiviisti runkoon.

entisöinti2.jpg

Kaarevalla neulella ommeltiin reunamakkaraan tukiommel, joka pitää ilmeisesti heinät paikallaan ja makkaran kuosissaan.

entisöinti3.jpg

Tukiommel kiristettiin yksi ommel kerrallaan ja kiinnitettiin. Alakuvassa näkyy tuolin alareunassa tämä kiristetty ommeljono. Selkänojaa lähdin täyttämään meriheinällä. Meriheinän päälle tulee vielä pehmusteeksi flokkia (eräänlaista revittävää pehmeää täyteainetta, tekstiiliteollisuudesta ylijäänyttä puuvillaa/tekokuitua)

Flokin päälle tulee lopuksi vanulevyä, joka niitataan paikoilleen.

entisöinti4.jpg

Tuolin selkänojan takana oli homeinen pahviley, joka tarvitsee vielä uusimista. Lopuksi laitan kuvan alkuperäisistä täytteistä. Jonkin verran kulumista havaittavissa.. Kuvassa näkyy myös alkuperäistä flokkia, tuota violettia.

entisöinti5.jpg

Puheenaiheet Sisustus DIY Vastuullisuus