Keskeneräiset projektit

irinan puhelin 1368.jpg

Ajattelin kertoa hieman keskeneräisistä projekteistani, koska uusia putkahtelee ikäänkuin puolivahingossa ja vanhoja unohtuu.

irinan puhelin 202.jpg

Kirjaprojekti

Ensimmäinen kirjanihan (Sini js Pöllökivi) ilmestyi omakustanteisena E-kirjana viime keväänä. Se on ensimmäinen osa tälle kirjasarjalle, jonka olin ajatellut kirjoittaa. Aihepiiri on minulle rakas seikkailu/fantasia, joten vain taivas (tai ei sekään) on rajana sen kirjoittamisessa. Olen aloittanut jo keväällä tämän toisen osan kirjoittamisen (Sini ja salainen kaupunki), mutta se jäi tuolle puoleksi vuodeksi vain siitä syystä, että osallistuin toisaalla kirjoituskilpailuun.

Nyt olen jälleen aikataulujen salliessa alkanut hahmotella kirjaa eteenpäin. En ole vielä kirjoittanut, kuin nelisenkymmentä liuskaa, mutta kirja on kuitenkin koko ajan edistynyt. Ajatuksen tasolla olen siis pidemmällä, kuin se mitä olen suoltanut paperille.. Tavoitteenani on saada se ensi kesään mennessä pakettiin. Julkaisua en ole vielä miettinyt sen kummemmin.

irinan puhelin 1372.jpg

Saippuaprojekti

Innostuin syksyllä saippuanteosta ja olen tilannut jälleen uuden erän valkoista saippuamassaa. Tilasin myös kimallemustaa, vihreää ja omena-aromia. Näistä aineista olisi tarkoitus kehitellä vielä tämän syksyn aikana jotain hauskaa.

irinan puhelin 1879.jpg

Neulahuovutusprojekti

Olen nyt huovuttanut näitä koiria, koska kysyntä on ollut melkoista. Ruskean huovutusvillan kanssa oli lieviä toimitusvaikeuksia, mutta nyt asiat onneksi rullaavat. Tämä on ehkä tällä hetkellä kaikista aikaavievin projekti, koska on melko hidasta puuhaa.. Tämä huovuttaminen poiki tietysti ajatuksen tonttujen huovuttamisesta, koska joulu lähestyy. Siitä myöhemmin lisää..

irinan puhelin 1875.jpg

Nojatuoliprojekti

Kuten tiedätte, on tuoli vielä himpun verran keskeneräinen. Tämän tuolin valmistuttua on vielä toinen samanmoinen, joten tuolien parissa vierähtää siis koko vuosi. Toivottavasti molemmat tulevat kevääseen mennessä valmiiksi…

Blogiprojekti

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä on tietysti tämän blogin pitäminen. Minusta on hauskaa taltioida tänne omat projektini ja toivottavasti suoda ihmisille myös hieman inspiraatiota ja iloa elämään! Blogi tietysti vaatii oman aikansa, mutta olen onnistunut organisoimaan sen ajastamalla tiettyjä postuksia kiireisimpinä viikkoina.

Kiitos perheelleni, joka on toistaiseksi ymmärtänyt nämä hullutukseni! Projektien ulkopuolelle jää oma elämäni, perhe ja lemmikit, joita en suostu jakamaan kenenkään kanssa. Tieysti lemmikeistä kerron aina mielelläni..

irinan puhelin 1611.jpg

Hyvinvointi Mieli DIY Ajattelin tänään

Neulahuovutettu koira

Huovutus1.jpg

Olen huovutellut kaikenlaista, mutta tämä oli aivan uusia aluevaltaus. Katselin videoita neulahuovutuksesta ja ajattelin, että sitä kannattaisi kokeilla. Siitäs se ajatus sitten lähti… Olen ollut aina kova innostumaan erilaisita asioista ja ottamaan uusia haasteita vastaan. En ole koskaan vaan ollut mikään käsityöihminen, vaikka virkkuukoukku ja puikot pysyvätkin kädessäni. Näin syksyisin alkaa yleensä lankapeukaloa syyhyttää ja ryntäänkin yleensä kauppaan osamaan jotain ihanaa ja uutta lankaa. Innostus laantuu yleensä silloin, kun aloitan liian monimutkaisesta työstä… Tästä lähtien ryntään lankahyllyn sijaan huovutusvillahyllylle!

Huovutus2.jpg

Olli valikoitui malliksi vain siitä syystä, että minulta sattui löytymään mustaa ja valkoista huovutusvillaa.. Ruskeat merkit silmien yläpuolelle sain aikaiseksi, kun värjäsin valkoista villaa hieman kaakaojauheella.

Kaivelin isännän kätköistä rullan rautalankaa, josta taivuttelin ensin koiran rungon. Tässä vaiheessa en ollut vielä kovin vakuuttunut osaamisestani.

Rautalanka.jpg

Otin villasta kapean ja pitkän suikaleen. Aloin pyörittää sitä rautalangan ympärille tiiviisti. Aina kun sain suikaleen pyöriteltyä, niin pistelin sitä huovutusneulalla ennen seuraavan laittoa.

Rautalanka2.jpg

Aloitin valkoisita jaloista ja lisäsin keskivartaloon mustaa Ollin väritysten mukaisesti. Tässä vaiheessa yritin saada jo vähän muotoa myös takajalkoihin .

Rautalanka3.jpg

Kun olin tyytyväinen vartoalon malliin siirryin pään valmistukseen. Pyörittelin mustasta villasta pienen pallon ja aloin huovuttaa sitä kiinteäksi. Valkoista lisäsin kuonon osuuteen vähitellen, jotta sain muodon oikeaksi. Leikkasin korvakarvat sopiviksi ja huovutin ne pienissä erissä paikalleen.

Pää.jpg

Kiinnitin pään vartaloon huovutusneulalla pistelemällä ja lisäsin hapsuja vatsan alle sekä rintaan. Yritin saada värit osumaan kohdalleen esikuvansa mukaan!

Hännän rullasin kiertämällä villaa puisen varrastikun päälle ja rullaamalla sitä käsien välissä. Se huopui niin sopivan kiinteäksi ja lopiksi lisäsin sen kärkeen valkoiset hapsut neulalla pistellen.
KOllaasi.jpg

Olli oli niin otettu tästä näköisnukestaan, että kuvaaminen oli mahdotonta. Se halusi koko ajan olla tutkimassa tätä outoa ilmestystä!

Huovutustulos.jpg

Nostin tekeleen lpulta lipaston päälle ja ajattelin virheellisesti, että se olisi siinä turvassa. Kun parin minuutin päästä kävelin eteiseen, niin löysin ensin irtopään ja sitten muös loput ruumiinosta. Olli näytti tyytyväiseltä, koska oli saanut nauttia koko rahalla uudesta lelustaan. En kyllä tiennyt olisinko nauranut vai itkenyt. Kyllä sen verran harmitti.. Melkein kolmen tunnit työ valui kankkulan kaivoon.. Laitoin osat talteen laatikkoon ja seuraavana päivänä harmituksen laannuttua yritin korjata vauriot. Ei siitä yhtä hyvä tullut, mutta ainakin vähän sinnepäin.. Nostin sen nyt ylemmäs pois, jotta innokkain ihailija ei ylety toistamaan temppuaan!

Hajoitettu.jpg

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli DIY