Nyt on tullut kuluneeksi puolisen vuotta molempien silmieni laserleikkauksesta. Ajattelin jakaa kokemuksiani siitä, miten tähän päädyin ja minkälainen oli leikkaus kokemuksena sekä sen lopputulos.

Harrastan pääsääntöisesti ulkoliikuntaa, hiihtelen sekä laskettelen talvella ja lenkkeilen ympäri vuoden koirien kanssa. Silmälasit ovat kulkeneet nenälläni 12-vuotiaasta saakka, enkä ole välittänyt niiden huurtumisesta ja haitoista aikaisemmin. Ensimmäisen koiran tulon myötä viisi vuotta sitten tämä ulkoliikunta huomattavasti lisääntyi ja aloin ärsyyntyä siitä, kun en nähnyt lenkillä lasien läpi yhtikäs mitään sateisina päivänä. Laskettelulasien alla lasit huurtuivat viime talvena niin pahasti, että minun oli vaikeuksia päästä mäki alas. Kuten kaikki silmälasit omistavat tietävät, niin uimahalleissa ja kylpylöissä pärjääminen ilman okuläärejä on lievästi haastavaa. Näköni on molemmissa silmissä ollut pitkään -3,5 paikkeilla ja seuraava askel olisi siis ”ikänäkö”. Aargh!

Mietin tosissani tähän leikkaukseen lähtemistä noin kolmen vuoden ajan. Lähipiiristäni alkoi löytyä ihmisiä, joiden silmät oli leikattu ja heidän hyvät kokemuksensa kannustivat minua tähän päätökseen.

Varasin ensin ajan Medilaserista (koska äitini on siellä leikattu), mutta olin lievästi yllättynyt, että tutkimusaika edeltävästi oli ainoastaan hoitajalle ja lääkärin näkisin vasta operaatiopäivänä, joka myöskin lätkäistiin heti kahden viikon päähän käynnistä. Suljin hämmentyneenä puhelimen ja päätin keskustella heti seuraavana päivänä operaation läpikäyneen ystäväni kanssa aiheesta. Hän oli myös ihmeissään, koska Silmäasemalla oli ollut hänen kohdallaan ainakin tosi hyvä palvelu ja lääkärin kanssa sai keskustella ensikäynnillä perusteellisesti kaikesta leikkaukseen liittyvästä.

Tämä varmisti päätökseni ja soitinkin samana päivänä Silmäasemalle, josta varasin ajan lääkärille maksuttomaan esitutukimukseen. Peruin kaikki ajat Medilaseriin, koska minulle tuli siitä epävarma olo.

Tutkimuspäivänä sain ystävällistä kohtelua, minusta otettiin jos jonkinlaisia mittauksia ja tapasin lääkärin. Hän selvitti perusteellisesti eri vaihtoehdot ja ehdotti minulle SMILE-leikkausta kuivasilmäisyyteni takia. Minun ei olisi ollut pakko tehdä päätöstä leikkauksesta heti, mutta olin jo miettinyt asian nin pitkälle, että halusin toimenpiteeseen. Sain sovittua leikkausajan kuukauden päähän.

Leikkauspäivänä astuin hyvin jännittyneenä Silmäsairaalan ovesta sisään. Silmistäni otettiin runsaasti erilaisia mittauksia ja näköni tarkistettiin. Nämä tutkimukset olivat täysin kivuttomia. Juttelin lääkärin kanssa toimenpiteestä ja hän selitti minulle leikkauksen kulun tarkasti. Suurin pelkoni oli se, miten pystyn pitämään silmäni paikallaan toimenpiteessä ja mitä sitten jos en pysty! Hän rauhoitteli minua, että se sujuu aivan mainiosti. Sain katsoa kädestä pitäen ”telakkaa” jossa silmä on ”kiinnitettynä” operaation ajan. Hiukan jänskätti.. Silmistäni tehtäisiin eripariset, jotta pärjäisin niillä mahdollisimman pitkään. Toinen silmä näkee paremmin lähelle ja toinen kauas.Yhteisnäkö olisi niissä hyvä.

Sain rauhoittavan esilääkkeen ja jäin odottelemaan aulaan leikkauksen alkua. Esilääke teki olon rennoksi ja kun pääsin toimenpidehuoneeseen, ei käytävän leveys tahtonut riittää marssiessani sisään.. hih..

Toimenpiteen aikana piti olla puhumatta, toinen silmä ”teipattiin” umpeen ja toinen sai puudutus tippoja reilusti. Silmäluomien alle laitettiin levittimet, mikä tuntui laittaessa oudolta, mutta paikallaan ollessa ne eivät tuntuneet enää. Hoitaja piti kädestäni kiinni koko toimenpiteen ajan, toinen henkilö laski ääneen sekunteja (kuinka pitkään mikäkin kohta kestää) ja lääkäri teki omat juttunsa jutellen rauhoittavasti ja selittäen koko ajan sen, mitä ollaan tekemässä.

Ensin piti tuijottaa herkeämättä vihreää valoa, joka oli laser. Se irroitti tarvittavat lentikkelit näköni korjaamiseksi. Se oli täysin kivutonta, mutta hetkellisesti valopiste lakkasi näkymästä ja silloin yritin vain pitää silmän paikallaan. Toimenpiteen jälkeen pöytä liikkui seuraavaan työpisteeseen. Lääkäri teki pienen viillon (kivutonta), jonka kautta hän alkoi kalastella laserin irroittamaa lentikkeliä silmästä. Tämä oli inhottava vaihe. Tuntui epämiellyttävältä, mutta ei sattunut varsinaisesti. Hän kävi koko irroitetun alueen läpi ja muistan vain keskittyneeni siihen, kuinka hän kertoi kellotaulun mukaan etenemistä.. Nyt ollaan kello yhdessä.. kello kahdessa…nyt ollaan kello viidessä…aina kahteentoista asti. Se auttoi kestämään, kun tiesi paljonko on jäljellä. Tippoja laiteltiin joka välissä ja tämän jälkeen silmä peiteltiin pöydän liikkuessa jälleen laserointipisteelle. Toiseen silmään sama juttu. Yritin keskittyä hengittelemään ja hoitaja todellakin piti koko ajan kädestä kiinni.

Toimenpiteen jälkeen silmien peittelyt poistettiin ja nousin istumaan. Näin kaiken maitomaisen kalvon läpi, mutta omituisen tarkasti… Pääsin hämärään lepohuoneeseen, jossa sain virvokkeita ja naposteltavaa. Sain ohjeen lepuuttaa silmiä rauhassa. Tippoja käytiiin koko ajan laittamassa ja vointiani kyseltiin. Minulla oli ihan hyvä olo, ei ollut kipuja. Vähitellen uskaltauduin pitämään silmiä enemmän auki ja noin puolitoista tuntia lepäiltyäni pääsin lääkärin lähtötarkastukseen. Olin saavuttanut heti ”ajokorttinäön”, vaikka en autoa leikkauspäivänä saanut vielä ajaa. Katselin edelleen tarkkarajaista maailmaa maitokalvon läpi lähtiessäni kotiin vähintään yhtä tarkkojen tippaohjeiden kanssa. Olin hakenut ne onneksi aikaisemmin saamallani reseptillä valmiiksi kaappiin.

Tällaiset oli tunnelmat leikkauspäivänä kotosalla..

Leikkauspäivä oli torstai ja perjantaille olin toivonut vapaapäivää. Menin siis töihin maanantaina tippapullojen kanssa. Aluksi tuotti vaikeuksia katsella näyttöpäätettä ja jouduin käyttämään runsasaasti tippoja. Lähelle katsominen oli ajoittain epätarkkaa seuraavan parin viikon ajan. Se oli jännää, kuinka paljon näöntarkkuus vaihteli päivän mittaan. Kosteustippoja piti käyttää useita kertoja päivässä ja se aina auttoi tarkentamaan näköä. Oli aivan ihanaa, kun TV.n katselu onnistui heti ilman laseja ja ulkona näki kaiken niin tarkasti! En voinut olla hymyilemättä itsekseni katsellessani keväistä luontoa. Olin todella tyytyväinen siitä huolimatta, että tippoja piti käyttää säännöllisesti.

Tällä hetkellä tilanne on se, että oleskeltuani päivän työpaikalla koneellisessa ilmanvaihdossa, joudun satunnaisesti laittamaan kosteustippoja iltaisin ja joskus aamuisin. Kesäaikaan en niitä juurikaan tarvinnut. Lähinäkö tasoittui muistaakseni 1-2 kuukautta leikkauksesta ja nyt puolen vuoden päästä en voisi olla tyytyväisempi.

Silmälasien korjailu nenällä jäi pois vähitellen, se oli hieman noloa. Joskus väsyneenä nukkumaan mennessä yritän edelleen ottaa laseja pois päästä tai aamulla kopeloin unenpöppörässä yöpöytää laseja etsien.. Se on jännä, kuinka näistä tavoista ei meinaa millään päästä eroon..

Leikkaushan on kallis n. 1500 €/silmä, mutta moniteholasitkin olisivat jatkossa myös maksaneet paljon. Nämä ovat niitä ihmisen omia valintoja.

SMILE-leikkaus lyhyesti (kopioitu Silmäaseman sivulta):

ReLex SMILE (Small Incision Lenticule Extraction) on kaikkein uusin laserleikkaustapa. Leikkaus tehdään femtosekuntilaserilla ilman leikkaavaa terää ja ilman sarveiskalvoon muodostettavaa läppää. Silmän pintaa ei laseroida, vaan korjaus tehdään sarveiskalvon pinnan alle kudokseen.

SMILE-leikkaus sopii myös ikänäön ja likinäköisyyden korjaamiseen monovisio-menetelmällä. Tällöin silmiin tehdään lievä eriparisuus: toinen silmä näkee paremmin kauas ja toinen lähelle. SMILE-leikkauksella ei voida tehdä kaukonäön korjauksia.

SMILE-leikkaus on hellävaraisempi ja siksi erityisen hyvä menetelmä esimerkiksi aktiiviurheilijoille.

SMILE-leikkauksen jälkeen silmien kuivumista esiintyy vähemmän. Näkösi on täydellisen kirkas muutamassa päivässä, mutta näet riittävän hyvin jo leikkauspäivänä. Sairauslomaa tarvitset leikkauspäiväksi ja sitä seuraavaksi päiväksi.