Jätin esikoiskirjani loppuratkaisun tarkoituksella himpun verran avoimeksi. Halusin, että kirjassa olisi selkeä loppu, mutta se sallisi vielä jatko-osan. Minulla kyti jo aikaisemminkin mielessä ajatus kirjan seuraavasta osasta, mutta vasta loppuratkaisu sai tähän varmistuksen. Jos olen kirjoittanut yhden kirjan, niin miksi en toisenkin? Voisinhan kirjoittaa kokonaisen sarjan! Se taitaa pitää paikkansa, että nälkä kasvaa syödessä…

Alkuvuodesta 2018, eli ennen Sini ja pöllökiven julkaisua (5/2018) aloin jo kirjoitella seuraavaa osaa.  Päässäni oli selvät suunnitelmat seuraavaa kirjaa varten. Lähtökohta kirjassa oli nyt erilainen, koska henkilöhahmot ja tapahtumapaikat olivat selvillä. Ajattelin, että siitä olisi kohtalaisen helppoa lähteä siitä eteenpäin. Mutta sitten kuinkas kävikään..

Kirja lähti mukavasti alulle ja kolmisenkymmentäkymmentä liuskaa kirjoitettuani tuli täydellinen stoppi. En tiennyt, että mihin suuntaan lähtisin tarinaa viemään. En ollut siitä huolissani, koska olin kokenut saman aikaisemminkin. Jätin siis kirjan hautumaan ottaakseni sen taas sopivassa kohdassa esille.

Ajattelin antaa teille nyt välähdyksen raakatekstistä tulevasta kirjasta ”Sini ja salainen kaupunki”.

Olkaa hyvät!

Susien silmät kiiluvat keltaisina illan hämärässä. Ne ovat tulleet suorittamaan Pomon antamaa tehtävää. Vanha nainen on helppo saalis, jos hän ei suostu vaihtamaan heidän puolelleen. Lauman johtaja loikkaa ikkunasta sisään talon alakertaan lasin lentäessä säpäleinä maahan. Hänen perässään seuraa koko muu lauma. Fido ja Frans ovat paenneet hetkeä aikaisemmin läheiseen ojaan. He makaavat rähmällään ojassa puuskuttaen ja kuuntelevat ympäröivän hiljaisuuden vallitessa ääniä talosta. Ensin on täysin hiljaista, sitten kuuluu astioiden ja huonekalujen kolinaa. Kolina loppuu valtavaan pamahdukseen, joka kaikuu hiljaisessa illassa. Veljekset painautuvat syvemmälle ojaan ja toivovat, että sudet eivät haista heitä. Heiltä jää kuitenkin huomaamatta, että talon ovi lennähtää auki ja lauma pakenee sisältä. Ne karjahtelevat ja lakoavat kukin vetelinä maahan pamausten saattelemina.

Fido ja Frans piileskelevät edelleen matalassa ojassa. Heidän kalpeat kasvonsa erottuvat vain vaivoin mudasta. Fido yrittää viestittää veljelleen, että heidän pitäisi jo nousta ja lähteä pakenemaan, mutta Frans on niin järkyttynyt kuulemastaan, että hän on kivettynyt kuin patsas ojan pohjalle. Fido kohottaa päätään ja yrittää katsoa ojasta läheiselle talolle. Talon pihassa on sikin sokin sudenraatoja. Yksinäinen vanha nainen kävelee pihalla vaivalloisesti ja harppoo raatojen yli. Hänellä on likaiset ja revenneet vaatteet, harmaa tukka nutturalla niskassa ja haulikko kantohihnassa harteilla. Hän jatkaa kulkemistaan tökkien samalla sudenraatoja ruosteisella haulikonpiipulla.

”Pysy paikallasi tai ammun!” Nainen huutaa käheällä äänellä Fidolle, joka on kohottanut päänsä rohkeasti ojasta. Nainen nostaa tähtäimensä ja kohdistaa sen suoraan häneen.

    Fido laskee päänsä kuuliaisesti takaisin mutaiselle penkereelle ja kuulee takanaan Fransin poksahtavan. Jännitys sai hänet jälleen muuttumaan helmipöllöksi. Fido huokaisee syvään ja tuntee samalla takaraivollaan kylmän teräksen. Vanhus on liikkunut salamannopeasti ja ääneti hänen viereensä.

”Näytit ihan sudelta tuolta kauempaa. Oletko ihan hölmö? Melkein ammuin sinut!” Nainen ärähtää kiukkuisesti, nostaa aseen irti Fidon takaraivolta ja kääntyy kannoillaan takaisin kohti taloa.

  Fidolla on suu täynnä mutaa, kun hän nousee ripeästi ylös ja kompastelee liukkaasta ojasta naisen perään.

”Odota! Voin selittää koko jutun!” Hän hihkaisee epätoivoisesti ja vanha nainen pysäyttää askeleensa.

”Minä kuuntelen.” Hän vastaa kääntyen katsomaan Fidoa meripihkan värisillä silmillään.