Tunnelmia viikonlopulta

Viime viikkoon sekä myös viikonloppuun mahtui sadetta ja aurinkoa. Perjantaina satoi koko päivän enemmän tai vähemmän. Rännimies laittoi kotaan rännit ja lauantaina laajensimme koirien aitausta. Kärräsimme pari kottikärryllistä kivituhkaa uudelle kodalle johtavalle polulle. Vielä lisää tarvitsisi kärrätä. Koirat olivat ihmeissään laajentuneesta reviiristään!

Aamubrunssi saatiin myös aikaiseksi isännän kanssa. Ei olla tänä kesänä oikein ehditty. On ollut niin paljon hommia, että pitkät aamiaiset eivät ole onnistuneet. Tarvitsee sopivan kiireetömän hetken, jotta se ajaa tarkoituksensa. Tuo kuva taitaa olla synttäribrunssilta, mutta samat tarjoilut oli tälläkin kerralla!

Ennen kotiin lähtöä kiinnitin tomaatteja paremmin naruilla tiskikatoksen kattoon. Ne ovat kasvaneet ihan hurjasti!

Tämä sairausloma-aika on saanut aikaiseksi kaikenlaisia ajatuksia tulevaisuuteen liittyen. Nyt on ollut hyvä hetki pysähtyä ja katsoa hieman kaukaisuuteen. (Vaikkakin siellä on aika usvaista) .

Monet jutut ovat selkiytyneet mielessäni ja katsotaan myöhemmin, että tuleeko niistä mitään. Nämä näkymät liittyvät ehkä eniten opiskeluun ja uuden opetteluun. Täytyy vielä puntaroida asioita ennenkuin tekee lopullisia päätöksiä.

Joka tapauksessa lumpeet ovat olleet tänä vuonna erityisen kauniita ja lähellä rantaa. Ihanteellisia kuvata.

Kodassa otettiin ensimmäiset savut sen jälkeen, kun rakennustarkastaja kävi viime viikolla. Ensimmäisenä paistoimme bratwurstit iltapalaksi. Jos nyt ketään kiinnostaa.

Huomenna taas sorvin ääreen. Voi olla hieman sähköpostia perattavaksi!

Perhe Hyvä olo

Pinnatuolien tuunausta kalkkimaalilla

Hankin muutama vuosi sitten muistaakseni 5 pinnatuolia. Neljä oli ns. uudistuotantoa ja yksi oli oikeasti vanha. Kunnostin kaksi uudempaa sekä vanhan tuolin hiomalla, petsaamalla ja lakkaamalla ne. Tuolit löysivät paikkansa vanhan kunnostamani työpöydän sekä ruokapöydän vierestä.

https://www.lily.fi/blogit/paakallokiitaja/puutuolin-entisointihommaa-pitkasta-aikaa/

Varaston nurkissa oli siis kaksi tuolia jäljellä alkuperäisessä asussaan.

Kodan rakentamisen myötä huomasin tarvitsevani sinne sisälle pari pientä tuolia ja muistin heti nämä varastossa lojuvat tapaukset. Niiden kohtalo on koko ajan hieman painanut mieltä takaraivossa, koska sisällä niille ei ole oikein tilaa.

Pinnatuolien maalaaminen peittävällä maalilla

Päätin siis hieman hioa tuoleja ja ihan maalata ne umpeen. Minulla oli varastossa purkki kiiltävää valkoista ovimaalia ja ajattelin vetää tuolit sillä.

Maalaaminen oli aika hankalaa, kun aloitin maalaamisen ylhäältä. Maali valui koko ajan ja osa kohdista meinasi jäädä kokonaan maalaamatta. Pinnatuolissa on yllättävän monta reunaa maalattavana.

Suoritin tämän maalailun aika yksikätisesti, mikä ei ollut yhtään hauskaa. Vasen käteni ei ole vieläkään kunnossa pyörällä kaatumisen jälkeen. Odottelen nyt vakuutusyhtiöltä maksusitoumusta magneettitutkimukseen. Saapa nähdä tuleeko siitä ikinä kunnollista, vaikka olen jumpannut sitä melkein yötäpäivää.

Sain lopulta valmista, mutta ensimmäinen tuoli näytti tosi tylsältä. Se oli tylsän valkoinen. Mitähän muuta sitten siltä odotin? Maali kesti ikuisuuden kuivua ja en edes viitsinyt aloittaa toista tuolia. Ajatus vahvistui koko ajan tuolia katsellessani. Valkoinen ei ollut se mitä halusin, vaan tuolissa pitäisi olla joku juju.

Luojan kiitos oli joku käynyt varastossa kopaisemassa tuolia sen kuivuessa ja siitähän menikin maalit rullalle aika pahasti. Sain hyvän tekosyyn yrittää jotain muuta..

Pinnatuolin maalaaminen kalkkimaalilla

Olen ollut kalkkimaalien karttaja koko ajan, kun niitä on hehkutettu. En tiedä miksi niitä kohtaan on ollut pieni vastenmielisyys? Ajatus palasi koko ajan näihin kalkkimaaleihin ja kaupungissa käydessäni marssin rautakauppaan ja ostin kahta eri väristä kalkkimaalia sekä niihin sopivan lakan. Paluuta ei siis enää ollut.

Antrasiitin harmaa maali
Antiikinvalkoinen
Lakka

Suunnitelmissani on siis maalata kaksi tuolia päinvastaisin värein. Toisen maalaan alta harmaaksi ja toisen päältä. Hion alimman värin esiin hiomapaperilla tai teräsvillalla. Pinnasta tulee sellainen kulutetun näköinen. Lopuksi pinnat lakataan, että ne pystyy sitten myös puhdistamaan.

Kalkkimaali oli todella peittävää. Se oli paksua ja sellaista puuromaista maalattavaa. Yksi kerros riitti peittämään ruskean pinnan.

Kalkkimaalia oli helppo maalata. Se on vesiliukoinen maali, joten pensseleiden pesu kävi helposti.
Maalattu pinta kuivui tunnin verran. Sitten sain maalata vaalean kerroksen.

Valmista tuli.

Seuraavaksi annoin tuolien kuivua rauhassa seuraavaan päivään.

Aloin hioa harmaata pintaa esiin, mutta hiomapaperi oli liian hienojakoista. Se meni välittömästi tukkoon. Pitää hankkia jatkossa joko karkeampaa paperia tai teräsvillaa.

Kalkkimaali oli tosi positiivinen yllätys, vaikka ei ole vielä lähellekään valmista. Käsi ei oikein kestä vielä rasitusta, hiominen kipeytti sitä merkittävästi. Taidan pitää tuolien kanssa pienen tauon varsinkin kun sopiva hiomisväline puuttuu.

Koti Sisustus DIY