Onnea Olli 4-v!

Tänään on Ollin 4-v synttärit. Tämän kunniaksi muutama kuva matkan varrelta..

Käpyjen metsästäjä
Vauhtihirmu
Söpö
Kuuliainen
Unelias
Rento matkustaja auton jalkotilassa
Ollilla on aina paljon asiaa.
Aina jaolla
Isoveli on turva
Kiusanhenki
Tunkee kuononsa aina joka paikkaan
Keräilijä
Kuvauksellinen ja rakas otus
Perhe Oma elämä

Vehnätön ja maidoton kasvispiirakka

Kehittelin viime viikolla ihan omanlaisen kasvispiirakan. Tilanne oli siis se, että kaapissa oli vain muutamia ruoka-aineita ja kauppapäivä oli vasta seuraavana päivänä. Piti saada sekä iltapalaa että työeväät seuraavaksi päiväksi. Ruokaisa kasvispiirakka sopi siis vallan hyvin tähän tarkoitukseen.

Tähän piirakkaan voi siis käytännössä käyttää mitä tahansa kaapista löytyviä kasviksia.

Valmistin ensin pohjataikinan:

150 g margariinia

1,5 dl kaurajauhoja

1,5 dl mantelijauhoja

1 rkl vettä

Taikina nypitään sekaisin rasvan kanssa. Siis ihan tavallinen murutaikinapohja, joka painellaan jauhon avulla voideltuun vuokaan. Pohjasta tuli hyvin mureva.

Paista pannulla vihannekset:

N. 4 dl neljään osaan lohkottuja ruusukaaleja

2 sipulia pilkottuna

Puolikkaan sirtuunan mehut sekaan.

Paprikajauhetta maun mukaan ja ripaus merisuolaa

Kaada vihannekset taikinapohjan päälle.

Kourallinen kirsikkatomaatteja vielä kyytiin, niin hyvää tulee!

Kaurakerma:

1 prk maustamatonta kaurakermaa

n 1/2 dl sveetchilikastiketta

2 kananmunaa (voit hyydyttää jollain muullakin, mutta itse osaan käyttää ainoastaan kananmunaa)

Laitoin päälle koristeeksi muutaman sitruunanlohkon, mutta ne olisvat varmaan vähän liikaa. Niille ei välttämättä ole tarvetta.

Koti Ruoka ja juoma Terveys