Kotitreeni innostaa!

Olen aina ollut sitä mieltä, että kotitreeni ei ole minua varten.

Kymmenen tekosyytä:

  1. En saa ikinä aikaiseksi treenata omassa kodissa, kun ei ole kunnolista tilaa.
  2. Jonkun pitää piiskata koko ajan tekemään treeniä.
  3. Luovutan heti parin liikkeen jälkeen, jos teen treeniä yksin kotona.
  4. Juksaan liikkeissä.
  5. Teen jokailtaiseksi suunnitellu venyttelyn ehkä kerran kahdessa viikossa, kun ei ole aikaa siihen.
  6. Kotitreeni on kertakaikkiaan tylsää.
  7. En keksi sopivia liikkeitä ja teen aina samoja sarjoja. Eli kyllästyn helposti.
  8. Koirat on aina tiellä.
  9. Nukun huonosti iltatreenin jälkeen. Jos treenille jää aikaa klo 20 jälkeen, niin se on liian myöhään. Ei siis kannata enää.
  10. Olen juuri syönyt, joten ruuan päälle ei voi treenata.

Kokeilin antaa tälle kotitreenille kolme viikkoa sitten mahdollisuuden. Vain yhden siis.

Tämä kaikki vain sen takia, että siivosimme varastohuoneemme. Sinne oli saatava treenitila perheemme juniorille, joka harrastaa taekwondoa. Harjoitukset ovat tauolla ja palo treeniin oli kova. Katselin tuota juniorin mahdotonta treenaamista aikani ja sitten..

Etsin You Tubesta puolen tunnin kotitreenin, levitin jumppamaton lattialle ja aloin jumpata.

Huomasin pian, että kuntoni on aiva romuna. Kävelykunto on koirien takia melko hyvä, mutta lihaskunto aivan surkeassa jamassa. Tein kuitenkin sitkeästi treenin loppuun vain huomatakseni, että:

  1. Treenipaikka oli vallan hyvä.
  2. Videon tahtiin tuli todellakin tehtyä treeni.
  3. En luovuttanut.
  4. En juksannut
  5. Suunnittelin tekeväni sen seuraavana päivänä uudelleen.
  6. Minulla oli kivaa.
  7. Ei tarvinnut keksiä liikkeitä omasta päästä. Oli tosi monipuolista ja uudenlaista.
  8. Koirat nukkuivat omalla peitollaan vieressäni ja kuorsasivat treenin ajan.
  9. Nukuin hyvin myös ranteeni Polarin mukaan. Vaikka treenasin klo 20.
  10. Ehdin vallan hyvin treenata illemmallakin, kun ruoka oli syöty aikaisemmin.

Omaksi ihmetyksekseni olen jatkanut treenaamista melkein joka ilta. Olen tehnyt monipuolisesti erilaisia treenejä, kuten hiit-treeniä, jooga workoutia,hulatreeniä, lihaskuntoa ja venyttelyä. Aivan sairaan monipuolista ja kivaa. Olen tehnyt kerrallaan noin puolen tunnin tiiviin treenin. Jooga on aivan uusi tuttavuus, koska olen ollut aina jäykkä kuin sahapukki. Ehkä toivoa ei ole vielä sen suhteen menetetty.. Olen siis treenikoukussa.

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Terveys

Mitä kuuluu?

Ihanaa taas pitkästä aikaa kirjoittaa blogia. Tauko teki ihan hyvää, vaikka välillä teki ihan hirveästi mieli kirjoittaa tänne. En kuitenkaan halunnut rikkoa Kätkön jännitettä postaamalla väliin jotakin ruokaohjetta tai muuta neronleimausta.. Toivottavasti kirjaa jaksoi seurata edes muutama ihminen. Kymmenenkin ihmistä on parempi, kuin ei mitään. Kiitos teille, jotka jaksoitte seurata!

Mietin pitkään kirjan julkaisemista tässä blogissa, koska olen vielä hyvin epävarma kirjoittaja. Olisin voinut kirjan antaa jäädä ikuisesti pöytälaatikkooni ja antaa sen ajan saatossa unohtua kokonaan. Valitsin kuitenkin toisin. Halusin, että täällä julkisessa muistissa kirja säilyy luettavissa. Se on oma saavutukseni, jota en olisi koskaan uskonut saavani aikaiseksi.  Kirjassa olisi varmasti vielä paljon viilattavaa, se on vähän niinkuin käsikirjoitus. Joku parempi kirjoittaja olisi varmasti tehnyt sille ihmeitä. Nyt kun itse luin tarinaa vuoden tauon jälkeen, niin huomasin siinä kaikenlaista korjailtavaa.

Mitä opin tästä? Jos innostun vielä kirjoittamaan kolmannen tekeillä olevan kirjani loppuun, niin varmasti jätän sen ainakin vuodeksi pöytälaatikkoon ja otan sen sitten  käsittelyyn uudelleen.

En ole joutunut koronan takia pakkolomalle tai lomautetuksi, joten ylimääräistä kirjan kirjoitusaikaa ei ole tällä hetkellä kovinkaan paljon. Oletettavasti hoitohenkilöstöllä riittää kyllä töitä jatkossakin. Tällä hetkellä kiireetöntä hoitoa on ajettu alas ja lomia on tällaisessa koronan rauhallisessa vaiheessa vähän  pakko pitää jossain vaiheessa kevättä. Sitä kaipaamaani kirjoitusaikaa saattaa siis hyvinkin tulla vielä. Nyt mennään päivä ja viikko kerrallaan. Lomaillaan sitten kun on pakko ja mennään eturintamaan sitten kun on pakko. Nämä ovat selaisia asioita, joihin ei itse pysty vaikuttamaan.

Kun päivät kuuntelee ihmisten tuskaa tästä hankalasta tilanteesta, kivusta, säryistä, lomautuksista, toivottomuudesta ja menetyksistä, niin sitä aika mielellään keskittyy kotona niihin asioihin, jotka ovat itselle tärkeitä. Niihin asioihin, jotka antavat voimaa ja lataavat akkuja. Nämä pienet asiat antavat vastapainoa sille, kun työpäivän aikana sydän särkyy monta kertaa niiden puolesta, joiden jokainen päivä on taistelua eteenpäin. Ne ovat niitä juttuja, joihin en tällä hetkellä itse pysty vaikuttamaan vaikka niin kovasti haluaisinkin. Voin vain valaa uskoa tulevaan ja yrittää helpottaa oloa olemalla läsnä. Olemalla se virtuaalinen olkapää, jota vasten voi hetken nojata.

Ulkona paistaa ihanasti aurinko. Pian päästään mökille, kun tiet sulavat roudasta. Sitä odotan enemmän kuin mitään muuta. Kävimme viikonloppuna tarkistamassa teiden tilanteen ja lunta oli yllättävän paljon vielä. Näillä lämpötiloilla maan pitäisi kyllä sulaa hurjaa kyytiä. On se hauskaa, että kotipihassa kukkii krookukset ja puolen tunnin ajomatkan päässä on lunta ja jäätä vaikka kuinka paljon..

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo