Nestori on valvonut koko yön ja odottanut Lindaa palaavaksi. Hänellä on tummat renkaat punaisten silmien ympärillä, koska hän on etsinyt Lindaa yksin heti usvan hälvettyä, mutta tuloksetta. Muu sakki on myös nukkunut huonosti Esa mukaan lukien, joka on myös ollut koko yön hereillä arvoitusta pohtien. Hän istuu huoneessa pienen pöydän vieressä, kunnes äkkiä keksii ratkaisun.

-Mikä muu on peili, mutta ei ole peili? Vesi? Ei, mutta nyt keksin! Se on silmät! Silmät on sielun peili!  Hän huudahtaa pompaten ylös niin, että tuoli keikahtaa kolahtaen lattialle. Esa alkaa laskea.

-Montako meitä täällä on? Meitä on kuusi, eli kaksitoista silmää. Nyt nämä koordinaatit ovat valmiit!  Hän sanoo ja pyytää porukan kasaan. – Nyt etsitään tämä kätkö!  Hän hihkaisee ja ihmettelee, kun ei saa innostunutta vastakaikua.

-Kuinka sinä senkin idiootti voit edes miettiä tuota? Meiltä on kadonnut yksi ihminen porukasta ja sinua ei kiinnosta mikään muu, kuin kätköily! En olisi ikipäivänä uskonut.  Simo sanoo ja kertoo lähtevänsä ainakin Nestorin kanssa Lindaa etsimään.

-Totta kai me etsitään häntä, mutta meidän pitää löytää myös kätkö. Siksi me tänne tultiin. En voi sille mitään, jos joku juoksee vapaaehtoisesti keskellä yötä metsään ja eksyy.

Esan vastaus saa taas raivokkaan Nestorin kimppuunsa, joka mosauttaa häntä tällä kertaa nyrkillään leukaluuhun. Esa horjahtaa taaksepäin, mutta saa nopeasti tasapainon takaisin ryhtyen vastahyökkäykseen. Hän vyöryy Nestorin päälle koko painollaan ja alkaa rusikoida häntä nyrkeillään nopeasti kuin Singerin ompelukone. Nestorin nenästä alkaa vuota verta, kun yksi isku osuu suoraan nenänvarteen. Esaa sattuu nyrkkiin ja hän parkaisee yrittäen tähdätä seuraavaksi Nestorin mahaan. Hän ei ehdi kuitenkaan saada seuraavaa lyöntiä perille, kun Nestorin vasen koukku heilahtaa ja osuu häntä palleaan saaden kaikki ilmat pakenemaan keuhkoista. Esa kumartuu kaksinkerroin ja haukkoo henkeään, kuin särki kuivalla maalla. Nestori kaivaa nenäliinan taskustaan yrittäen tyrehdyttää verenvuotoa sieraimestaan.

-Mitä jos lopettaisitte tuon lapsellisen hölmöilyn? Virpi sanoo kiukkuisena. –Me ei saada tuhlata aikaa tällaiseen. Meidän pitäisi jo olla etsimässä Lindaa. Esa, laita nyt ne koordinaatit, niin lähdetään etsimään häntä.

Esa suoristaa itsensä vaivalloisesti. Hänen polvensa on vääntynyt jälleen kahakassa, palleansa huutaa hoosiannaa ja leukaperiä kivistää.

-Okei, okei. Laitoin ne jo aikaisemmin. Me voidaan lähteä heti. Hän ähkäisee ja lähtee nilkuttamaan GPS:n osoittamaan suuntaan. – Seuratkaa matkanjohtajaa.

He lähtevät peräkanaa pientä polkua pitkin metsään. Polku mutkittelee tiheässä kuusikossa ja on hidaskulkuinen koholla olevien juurakoiden takia. He kävelevät pienen hetken tätä polkua, kunnes lopulta metsä alkaa harveta ja he tulevat pienelle aukiolle. GPS:n nuoli alkaa pyöriä holtittomasti, kunnes suunta on jälleen selvillä. Heitä ohjataan polulta sivuun ja pian lohduton näkymä piirtyy heidän verkkokalvoilleen.

-Linda! Nestori äännähtää kompastellen eteenpäin.

Linda näyttää nukkuvan kivellä. Hänet on aseteltu kiven päälle, kuin jollekin uhrialttarille. Nestori huomaa heti, että Linda ei hengitä. Hän aloittaa puhallus ja paineluelvytyksen, mutta Virpi tulee hänen luokseen.

-Ei kannata, hänestä näkyy, että hän on ollut kuolleena jo useita tunteja. Virpi sanoo ja ottaa Nestorin olkapäästä kiinni. Nestori lopettaa elvytyksen ja purskahtaa itkuun.

-Ei kosketa mihinkään. Meidän on päästävä hälyttämään poliisit paikalle.

He jättävät Lindan kivelle ja peruuttavat pois samaa reittiä, kuin olivat tulleet.

-Tämä Naruttaja on nyt mennyt liian pitkälle. Esa sanoo syyttäen itseään siitä, että oli järjestänyt tämän kaiken. He laahustavat takaisin tukikohtaansa, keräävät tavaransa ja lähtevät autolle. Simo sanoo tietävänsä jonkin verran autoista. Hän avaa konepellin ja tutkii hieman moottoria.

-Se on sitten sellainen tilanne, että täältä on akulta johto irti. Hän sanoo kiinnittäen johdon sekä läimäyttäen konepellin kiinni. – Kokeilepa nyt startata.

Nestori kiipeää kyytiin ja hyräyttää moottorin käyntiin.

-Sehän toimii nyt. Se kehrää kuin kissa. Hän muistaa Lindan Hippu-kissan purskahtaen taas itkuun rattiin nojaten.

– Nestori ei taida olla aivan ajokunnossa. Virpi sanoo. – Voisitko Esa sinä mennä puikkoihin?

He vaihtavat kuljettajaa ja paluumatka sujuukin hiljaisissa merkeissä. He saapuvat Lindan asunnolle ja odottavat niin kauan, että Nestori saa kaiken tarpeellisen mukaansa.  Hän käy hakemassa Lindan asunnosta joitain tavaroitansa sekä Hippu-kissan tarvikkeineen. Toiset odottelevat häntä hiljaisina autossa katsoen surullisena, kuinka hän murtuneena nostaa viereensä penkille kissan kuljetusboksissaan. He ajavat seuraavaksi Nestorin asunnolle eivätkä haluaisi jättää häntä yksin tässä tilanteessa, mutta Nestori haluaa välttämättä jäädä yksin kotiinsa luvaten soittaa heti, jos ei pärjää. Hän heilauttaa hyvästit ystävilleen ja astuu tyhjään asuntoon. Koti tuntuu niin tyhjältä ja kylmältä ilman Lindaa. Hän rapsuttaa kissan päälakea kopan ritilän välistä sen hyristessä mielihyvää.

-Älä Hippu sure, kyllä me pärjätään kahdestaan.

Nestori ottaa kissan ulos kopastansa. Se painelee naukaisten piikoon hänen sänkynsä alle, jonne se jää mielenosoituksellisesti kyyhöttämään.

-Ei se ollut minun vikani. Nestori sanoo sen syyttävälle katseelle.  – Se oli paha setä. Se on sama setä, joka meinasi laittaa sinut mirkoon.

Hän jättää kissan omiin oloihinsa, koska se ei selvästikään luota häneen piirun vertaa.

-Kannattaisi kyllä, koska Linda on poissa. P-o-i-s-s-a. Eikä tule koskaan takaisin. Hän tavaa purskahtaen samalla itkuun.

Nestori istuu lattialle painaen pään polviensa väliin. Kyyneleet virtaavat hänen silmistään ja itku ravistelee hänen vartaloaan. Äkkiä hän tuntee jotain lämmintä sekä pehmeää kyljessään. Hän nostaa päänsä ylös. Hippu on tullut istumaan hänen viereensä ja puskee nyt päätään hänen pohkeeseensa. Nestorin itku laantuu, hän tuntee lämmön sisällään. Tuon täytyy olla viesti Lindalta. Hän silittää kissaa vannoen, että ei jätä sitä koskaan ja sen lisäksi kostaa vielä jollain tapaa Lindan kuoleman.

-Minä lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön. Hän lupaa kissalle kaksi sormea juhlallisesti sydämensä päällä.

Hippu katsoo häntä viisaasti alkaen puhdistaa pienellä vaaleanpunaisella kielellä tassujaan. Nestori hymyilee.

Virpi saa lopultakin yhteyden työpariinsa ja selvittää hänelle viikonlopun tapahtumia. Risto kuuntelee ihmeissään tarinaa Lindan katoamisesta ja siitä, että hän löytyi elottomana metsästä.

-Ymmärrättehän sen, että te alatte olla kaikki epäilyksenalaisia? Tässä kaupungissa ei ole tapahtunut mitään tähän rinnastettavaa koko 30-vuotisen poliisiurani aikana! Pienen ajan sisään kaupungista ja sen liepeiltä löytyy kaksi ruumista ja sinä olet ollut sotkeutuneena jollain tavalla molempiin. Onko tässä kyseessä jopa sarjamurhaaja, joka vainoaa sinua ja ystäviäsi? Sinä et saa ottaa enää mitään turhia riskejä..

Risto harvoin hermostuu, mutta nyt Virpi kuulee hänen äänestään, että se on lähempänä, kuin koskaan aikaisemmin. Hän lopettaa puhelun ja jättää mainitsematta ovenkahvat, koska yliluonnollisiin asioihin ei kukaan voi ottaa kantaa. Eikä hän halua leimata itseään hulluksi. Ainoa asia, mikä tässä merkitsee, on kuollut henkilö eli Linda. Risto lupaa lähettää tutkijat rikospaikalle.

Virpi ja Esa jäävät käymään läpi viime päivien tapahtumia. Virpin on kerrottava se, että oli saanut etukäteen vihjeen paloitellun ruumiin asunnosta.

-Nimetön vihje kertoi, että asunto kannattaa tarkistaa. Siksi me olimme siellä käymässä. Ruumis löytyi asunnosta, mutta joku oli käynyt varastamassa sen sillä välillä, kun teknistä tutkintaa odotettiin. Tyypin täytyi tarkkailla meitä jostain. Sama juttu kävi Lindan kanssa. Miten koordinaatit johtivat juuri oikeaan paikkaan? Simo kertoi, että hänelle oli jätetty peiliin viesti, kun taas Lindan koti oli sekoitettu ja kissaa oli käytetty pelottelun välineenä. Minä sain melkein halvauksen, kun joku tai jokin meinasi yöllä tunkeutua asuntooni. Kohtaloni olisi ollut ehkä samanlainen, kuin Lindalla. Jostain syystä en kelvannut uhriksi. Mitä muuta sinulle on sattunut, kuin se matkalaukkuepisodi?

-Se ensimmäinen kätkö, missä oli jonkun sormi. Se oli aika karmivaa, minua puistattaa koko juttu edelleen.

Virpi miettii hetken hiljaa, kunnes hänen kasvoilleen leviää oivalluksen valo.

-Meidän pitää hakea se sormi. On pakko tutkia kenen se on.

-Minä en enää lähde sinne. Pyydä Simoa. Hän sen sormen johonkin kiven koloon nakkasi. En minä. Esa avaa hermostuneesti oven rappukäytävään ja katoaa portaikkoon. Virpi katsoo hänen loittonevaa selkäänsä ja soittaa saman tien Simolle.

Simon puhelin hälyttää pitkään, koska hänellä on lieviä vaikeuksia purkaa ilmastointiteippiä sen ympäriltä. Hän on liimannut kännykän kiinni vasempaan nilkkaansa siltä varalta, jos vaikka tulee äkkilähtö. Teipit ovat tarttuneet ikävästi kiinni ihokarvoihin ja Simo ynähtää samalla, kun kännykkä irtoaa mukanaan kourallinen haituvia.

-Ääh. Simo. Hän vastaa.

-No, Virpi tässä, tarvitsen apuasi. Haluan palata sinne rotkolle hakemaan sormen tutkimuksia varten, koska haluamme selvittää, kenen se on.

-No, ei tässä taida olla muuta vaihtoehtoa, kun poliisi kerran käskee. Hän murahtaa vastaukseksi, koska tuskallinen karvanpoisto kuumottelee vielä hänen nilkassaan.

-Kiitos! Sinä olet aarre! Virpi vastaa lähtien heti hakemaan tutkimusvälineitä työmaaltaan.

Simo lupaa tulla hakemaan hänet suoraan poliisiasemalta. Hän lainaa Nestorin autoa, koska hänellä on kulkupelinä ainoastaan sama vanha miestenpyörä. Virpi lupasi lähteä heti hakemaan tarvikkeita työmaaltaan, mikä onkin hyvä asia, koska Simolla kestää tovin, että hän saa irroteltua kaikki teipit ovestaan. Hän on ottanut tavaksi aina kotiintulon jälkeen teipata oven vielä kiinni varmuuden vuoksi. Se ainakin hidastaa sisäänpyrkijöitä. Lopulta hän saa kaikki teipit irti ja polkaisee polkupyörällä hakemaan Nestorin Transporteria.

Virpillä on onneksi kävelymatka poliisilaitokselle. Hän kaivaa työhuoneestaan mukaan muovikotelon ja kertakäyttöhansikkaita. Niille on toivottavasti käyttöä kohta. Se sormi saattaa johtaa seuraavan uhrin luo. Keneltäkään hänen uhreistaan ei puuttunut sormea. Heillä saattaa siis olla vielä kolmaskin uhri. Sormi johtaa melko varmasti vielä tämän kolmannenkin uhrin jäljille. Hän on tyytyväinen itseensä, koska muisti ensimmäisen kätkön sormimysteerin. Jos hän onnistuisi selvittämään koko vyyhdin, se voisi tietää ehkä ylennystä tai ainakin palkankorotusta. Hänen poskiaan alkaa kuumottaa jo pelkkä ajatus siitä, että peittoaa Riston, joka on kuitenkin toiminut koko ikänsä poliisina. Sitten, kun hän on selvittänyt koko jutun, niin moni ovi aukeaa aivan, kuin itsestään.

-Sen jälkeen lähden tästä paikasta lopullisesti, enkä koskaan edes vilkaise Karhuvaaraan päinkään.

Hän myhäilee samalla, kun painaa nappia taukotilan kahviautomaatista. Musta höyryävä neste valuu hiljalleen kertakäyttömukiin ja hän maistaa kuumana höyryää juomaa, mutta sylkäisee sen saman tien lavuaariin.

-Mitä kuravettä. Hyi! Eihän tuota voi juoda.

Kuivin suin hän siirtyy odottelemaan Simoa ulkorappusille. Kovin kauaa hänen ei onneksi tarvitse odotella, kun Nestorin Transporter kurvaa hänen eteensä. Simo heilauttaa kuskin paikalta kättänsä ja Virpi hyppää etupenkille. He ajelevat hiljaisina kohti Ketunmutkaa, jossa Naruttajan ensimmäinen kätkö sijaitsi. Simo muistaa reitin tarkkaan. Hän jättää auton samalle paikalle, kuin viime kerrallakin. He patikoivat polkua pitkin kalliolle, Simo esittelee Virpille kätköpaikan ja näyttää kuilun pohjalla olevan lenkkitossun.

-Mihin sinä sen sormen heitit? Virpi kysyy ojentaen hänelle kertakäyttöhanskat käsiinsä.

-Tuonne kivenkoloon minä sen nakkasin. Hän kertoo ja marssii kolmen keskikokoisen kiven muodostamalle röykkiölle tiiraillen kohta jo kontillaan maan rajassa olevaa koloa. Hän työntää kätensä reikään tunnustellen kosteaa maata.

-No niin, nyt taisi löytyä! Hän huudahtaa.

Virpi ojentaa Simolle avonaisen rasian, johon hän pudottaa multaisen vaaleanharmaan ruumiinosan. Virpi laittaa rasiaan kannen päälle ja tarkastelee sisältöä lähemmin.

-Tämä ei ole sormi. Hän sanoo vakavana.

– Mikäs se sitten on? Älä vaan sano, että se ei ole aito! Olen nyt kaksi kertaa käynyt täällä siis turhan takia. Simo tuskailee kömpien ylös kivikosta.

-En sanonut, että tämä ei olisi aito. Sanon nyt vaan, että tämä ei ole sormi vaan varvas. Sen verran on anatomian tunneilta tullut opittua.

He kävelevät takaisin autolle ja ajavat suoraan Virpin työmaalle. Kesäinen ilta on ollut kaunis, mutta taivas on nyt mennyt pilveen. Pian tuulilasiin alkaa tulla tasaisesti vesipisaroita. He saapuvat perille ja Virpi toimittaa sormen välittömästi tutkintaan. Siitä selvitetään vain DNA ja hyvällä tuurilla varpaan omistaja selviää pikapuoliin. Virpi hymyilee tyytyväisenä samalla, kun kipaisee vesisateen halki asunnolleen.

Seuraavana aamuna hän herää jo ennen herätyskellon soittoa ja lähtee töihin. Kesäaamu on viileä sekä nurmikot kasteesta märkiä. Tällaisessa maailmassa, jossa aurinko paistaa lintujen laulellessa lehmuksissa, on vaikea kuvitella minkäänlaista pahaa tapahtuvan lähistöllä. Jotain kovin pahaa on kuitenkin tapahtunut ja se huolestuttaa Virpiä. Hän ei ole edes ehtinyt surra Lindan kohtaloa. Sen aika tulee myöhemmin, joten hän sulkee orastavan surun taka-alalle. Tappaja on saatava kiinni, ettei tule lisää ruumiita. Varvas on johtolanka ehkä vielä yhdestä uhrista. Virpi miettii saapuessaan konttoriinsa.

Hänen toimistaan ei tule juuri mitään. Hän selailee hermostuneena tutkimusmateriaalia ja odottaa DNA-näytteen valmistumista. Sitä hän saakin odottaa, sillä yleensä näiden näytteiden valmistuminen kestää useita päiviä. Ketähän osallisista voisi vielä haastatella tarkemmin? Teron kanssa hän ei ole puhellut hetkeen, joten häneltä voisi saada aiheeseen uuden näkökulman. Hän oli kuitenkin mukana löytämässä ensimmäistä kätköä. Virpi ajattelee jututtavansa Teroa myös siksi, koska hän on ollut jotenkin poissaoleva viime aikoina.

Hän pyytää Ristoa kyyditsemään hänet heti Teron asunnolle ja he sopivat, että hän jää myös ulos odottamaan. Juttelussa ei pitäisi mennä kauan. Virpi soittaa Teron ovikelloa ja asunnosta alkaa kuulua kolinaa. Virpi painaa korvansa oveen ja kuulee pölynimurin pauhaavan. Hän siivoaa? Virpi rimpauttaa kelloa uudelleen. Hurina hiljenee, Tero avaa oven varmuusketjun varaan kurkistaen oven raosta rappukäytävään.

-Moi! Olisiko tauko paikallaan? Virpi kysyy ja saa vastaukseksi pienen naurahduksen.

-En jaksa olla enää kovin aktiivinen tässä siivoamisessakaan. Edellinen reissu meni vähän liikaa ihon alle. Hän sanoo, päästäen Vipin sisään. – Otatko oluen? Hän kysyy ja marssii jääkaapille.

-Ei kiitos, olen töissä. Haluatko kertoa vielä kerran koko jutun? Virpi kysyy.

Tero ei vastaa, vaan naksauttaa tölkin auki ja kulauttaa oluen kurkustaan alas röyhtäisten makeasti.

-Urbh, ei siinä paljon juttelemista ole. Mitä nyt yksi katkaistu sormi. Esan kanssa me ollaan etsitty koko kevät näitä kätköjä ja tämä yksi nyt sattui olemaan vähän erikoisemman sorttinen. No, pitää jatkaa siivoamista.

Virpi katsoo, kun Teron laiha olemus siirtyy olohuoneeseen imurin viereen. Hänen askelensa on hieman onnahtava. Virpi ihmettelee sitä hiukan ja on juuri kysymässä, miksi mies ontuu, kun hän huomaa sen. Teron vasemmassa jalassa on vain neljä varvasta. Virpi otsalle kohoaa hikikarpaloita samalla, kun hän peruuttaa ulko-ovelle. Kieli liimaantuu kiinni kitalakeen hänen hapuillessaan ovenkahvaa.  Hän katsoo pikaisesti ympärilleen huomatakseen vain, että asunnon kaikki verhot ovat kiinni, vaikka on auringonpaiste. Yleensä verhot kuitenkin avataan siivouksen ajaksi. Tero kääntyy katsomaan Virpiä ja huomaa hänen hätääntyneen ilmeensä.

-Mitä nyt? Etkö ollutkaan menossa? Tero kysyy lähestyen Virpiä imurin kanssa sitä mukaan, kun hän etsii edelleen ovenkahvaa.

-Olin kyllä lähdössä. Nähdään taas.

Virpi saa vain vaivoin äännähdettyä vastauksen, kunnes poistuu nopeasti rappukäytävään. Ovi on onneksi jäänyt rakoselleen, joten hän pääsee livahtamaan ulos sujuvasti. Virpi rientää portaita alas taakseen katsomatta, kuin joku ajaisi häntä takaa. Hän pysähtyy hengästyneenä vasta auton luona, jossa Risto odottaa kuuliaisesti musiikkia kuunnellen.

Heti hänen lähdettyään Tero jää seisomaan imurin kanssa olohuoneeseen.

-Taasko se alkaa?

Hän tuntee vartalossaan kihelmöintiä ja nykäisyjä. Samanlainen tunne valtasi hänet sinä eräänä iltana, kun hän käveli pakastinkaapillensa aikomuksenansa ottaa sieltä paketti vaniljajäätelöä. Pakettia ei koskaan löytynyt, vaan hän löysi sieltä jotain aivan muuta. Siellä oli alalaatikossa musta kierrekorkillinen rasia. Se oli hyvin outoa, koska hän ei muistanut edes omistaneensa senkaltaista rasiaa. Se näky, mikä rasiassa odotti, piirtyi ikuisiksi ajoiksi hänen verkkokalvoilleen. Rasian pohjalla lepäsi hänen oma varpaansa. Siitä lähtien hän alkoi pelätä itseään.

Hän katsoo peiliin. Joka puolella alkaa tuntua ja näkyä ilmassa outoa väreilyä. Väreily muuttuu vähitellen harmaiksi savukiehkuroiksi, joita alkaa tulla ensin nenästä, korvista ja lopulta kurkusta, kun hän avaa suunsa. Rihmat kiertävät hänet kokonaan pyörien hurrikaanin lailla, kunnes hän näkee enää vain mustaa. Silloin hänen muistinsa katkeaa, kuten joka kerta aikaisemminkin.

-Seuraavassa hetkessä olen hautausmaalla jälleen. Olen Naruttaja. Minulla on vielä paljon tehtävää ja korjattavaa. Tuolla, tuolla kiertää hautakivien ympärillä taskulampun kanssa minun seuraava valittuni. Voin hallita kaikkea maallista. Hän on minun.

Virpi nojaa hetken vasten auton kylmää metallia. Hän katsoo ylös kohti Teron asunnon ikkunaa. Hän ei pysty sanomaan, mitä odottaa näkevänsä. Ehkä hän odottaa, että ikkuna lennähtää auki syösten suustaan tulenlieskojen siivittämän Teron, joka on muuttunut kolmipäiseksi lohikäärmeeksi. Verhot kuitenkin pysyvät visusti kiinni, eikä ikkunasta lentele lohikäärmeitä tai mitään muutakaan. Hänen jalkansa tuntuvat huterilta, kun Risto avaa etuikkunan kysyen:

-No, miten meni?

Virpi lysähtää etupenkille, koska hänen jalkansa tuntuvat siltä, että ne voivat pettää koska tahansa.

-Meillä on käsissämme pienenpieni ongelma.

-No, mikähän se mahtaa olla? Risto kysyy.

-Huomasin juuri, että Terolta puuttuu yksi varvas.

-Ei helvetissä! Tiedätkö mitä minä ajattelen tuosta? Risto innostuu.

-Sitä en tiedä, mutta meillä on tässä muutama vaihtoehto. Hän saattaa olla uhri, mutta miksi hän ei ole kertonut siitä? Varvas saattaa olla vanha vamma? Me emme voi tietää sitä. Hän voi olla syyllinen. Ehkä. Ketään ei voi syyttää liian hätäisesti.

-Tilannehan on se, että meidän pitää odottaa DNA testin vastaukset ja saada Terolta DNA näyte, jos tulosta ei löydy tietokannasta. Jos varvas on Teron, me emme silti tiedä onko hän uhri vai tekijä. Risto sanoo.

He ajavat takaisin asemalle ja tiedustelevat heti testin tuloksia. Tulokset ovat vasta saatavilla parin päivän päästä, joten heidän ei auta muu, kuin odotella rauhassa.

Virpi mittailee huonetta askelillaan, mutta hän ei voi olla enää toimettomana. Hänellä on hyvin pahoja aavistuksia takaraivossaan.

-Käyn vielä illalla Esan luona. Tässä on siihen hyvin aikaa. Se voisi olla hyödyllistä, koska Esa on varmasti läheisin Teron kanssa. Ehkä hän tietää, jos Terolta puuttuu varvas jonkun vanhan tapaturman takia. Ollaan sitten ainakin varmoja.

-Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Risto vastaa.

Virpi menee asunnolleen tultuaan heti makuuhuoneeseen heittäytyen sängylle selälleen. Hän tuijottaa kattoon ja miettii asioita monelta kantilta. Etenkin sitä, miksi Tero ei ole kertonut heille, että on uhri. Varsinkin siinä tapauksessa, että löytää oman varpaansa lenkkitossun sisältä, kun sitä vähiten odottaa. Ei ihme, että hän oli järkyttynyt. Vai oliko hän oikeasti järkyttynyt? Kysymyksiä on enemmän, kuin vastauksia, kun Virpi sulkee silmänsä yrittäen kuumeisesti keksiä ratkaisua Teron arvoitukseen. Olisiko Tero koko jutun takana ja miten kaikki yliluonnollinen liittyy tähän kaikkeen? Mikä heitä vainoaa? Se ei voi olla Tero, ei mitenkään. Virpi vierähtää kyljelleen kaivautuen peittonsa alle ja vaipuu kohta kevyeen unenhorrokseen. Hän ei kuitenkaan näe unia, vaan niiden tilalla juoksevat viime päivien tapahtumat sattumanvaraisessa järjestyksessä ja joku voisi kutsua niitä jopa valveuniksi.

Virpi saapuu Esan kämpille vasta myöhään illalla. Hänen olonsa ei tunnu levänneeltä, vaikka hän näennäisesti lepäsikin muutaman tunnin vaakatasossa. Ovikellon soitto ei saa aikaan minkäänlaista liikehdintää, joten ketään ei ole kotona. Virpi kurkistaa postiluukusta ja painaa sitten korvansa kiinni oveen. Mihin hän on mennyt? Virpi käy katsomassa roskakatokseltakin, mutta sieltä löytyy ainoastaan talon nuorisoa tupakalla. Hän yrittää tavoittaa Esaa puhelimella, mutta näyttää siltä, että hänen puhelimensa on kiinni. Virpi miettii kuumeisesti, miten hän pääsisi asuntoon sisään. Asuntoon on pakko päästä sisään, koska Esalla voi olla joku hätänä. Lopulta hänen on annettava periksi ja soitettava Ristolle, joka lupautuu tulemaan kohta paikalle.

Virpi jää alaovelle odottelemaan yrittäen samalla soittaa Esalle. Se on turhaa, koska hän ei ilmeisesti halua tulla tavoitetuksi. Muutamia minuutteja odoteltuaan Risto kurvaa onneksi paikalle. Hän on ottanut jälleen sorkkarautansa mukaan.

-Nopeasti! Luulen, että jotain on sattunut.

He päättävät yksin tuumin murtautua sisään.

-Selitellään sitten myöhemmin. Risto toteaa vääntäessään ovea auki. – Tälle kapineelle onkin ollut käyttöä enemmän kuin moneen vuoteen.

Ovi aukeaa helposti ja he astuvat sisään. Asunnossa on pimeää eikä sieltä löydy ketään avuntarvitsijaa. Televisio on kaatuneena lattialla, mutta muuten ei näy mitään erikoista.

-Miksi televisio on pudonnut jalustaltaan? Virpi ihmettelee kävellen hänen työhuoneeseensa.

Hän menee Esan työpöydän luo etsimään lisää johtolankoja. Tietokone on kiinni, mutta tulostimessa on joku paperi. Virpi nappaa sen käteensä.

-Hei! Täällä on uusi kätkö! Virpi huutaa viereiseen huoneeseen, josta Risto tulee juoksujalkaa hänen luokseen. – Naruttaja on ollut taas asialla. Hautausmaakätkö. Ei kuulosta kovin hyvältä. Mistä me saadaan GPS?

-Haetaan asemalta. Sieltä pitäisi löytyä. Puhelimen GPS ei taida riittää, koska me ei tiedetä onko siellä kenttää puhelimelle. Ainakaan Esan puhelimeen ei saada yhteyttä.

He hakevat GPS:n poliisiasemalta ja lähtevät sitten etsimään Esaa. Virpi on ihan varma, että hän on lähtenyt yksin hautausmaalle. Heillä ei ole aikaa tuhlattavaksi, koska hautausmaalle on melkein tunnin ajomatka ja se voi olla liikaa.

Sadepilvet vellovat taivaalla uhkaavan tummina. Esa on nukkunut kehnosti ja hän herää jo hyvissä ajoin ennen herätyskelloa. Hän avaa silmät, nousee istumaan sängyn laidalle ja on näkevinään edelleen ruskean matkalaukun eteisen käytävällä.  Oranssit lakanat ja pallokuvioinen tyynyliina ovat hiestä sekä kuolasta nihkeitä. Hän kokeilee varovasti polven tuntemuksia koukistellen sitä ennen kuin nilkuttaa suihkuun. Pahuksen polvi edelleen jumpittelee. Hän pakottaa itsensä kyykkyasentoon, jossa polvesta kuuluu kivulias napsahdus. Sitten hän nousee varovasti ylös ja huomaa polvensa hieman vetristyneen. Hän tekee saman kyykkyliikkeen vielä muutaman kerran, kunnes napsahtelua ei enää kuulu. Hän saippuoi itsensä ja kääntää veden virtaamaan, mutta suihkusta tulee jostain syystä vain haaleaa vettä. Se tuntuu kylmältä, kuin lähdevesi saaden ihon kananlihalle. Esan väistäessä pois kylmän suihkun alta, jalka lipsahtaa saippuaisen liukkaalla lattialla ja pistävä kipu vihlaisee taas polvessa.

-Tämäkin piti vielä sattua! Hitto.

Mieto sitruksen tuoksu leijailee kylpyhuoneessa, kun hän kuivaa loput saippuat vartalostaan pyyhkeeseen. Hän astuu eteiseen katsellen pyyhe vyötäröllään eteisen lattialla lojuvaa varustekasaa mietteliäänä.

-Eväät vain puuttuvat, mutta Linda sekä Nestori lupasivat hoitaa ne.

Viimeinkin jokainen osallistuja on saanut raahattua itsensä paikanpäälle. Eväät on pakattu kylmälaukkuihin ja mukana pitäisi olla kaikki tarpeellinen. Esa touhuaa tavaroiden kimpussa ja yrittää nostattaa porukan henkeä laittaen stereoihin soimaan Queenin We will rock you-biisin soittaen samalla ilmakitaraa.

-Do you wanna rock?!? Hän karjaisee samalla, kun hyppää ensimmäisenä auton kyytiin.

Transporter natisee liitoksistaan, kun sen kyytiin ahtautuu kuusi ihmistä. Iltapäivä on ehtinyt jo pitkälle, kun he pääsevät starttaamaan. Esa kuuluttaa edestä olevansa matkanjohtajana Esatourin järjestämällä päiväretkellä Lepolan lomaparatiisiin. Hän pyytää mukanaolijoita huolehtimaan myös riittävästä nesteytyksestä vieressään olevaa olutlaatikkoa taputellen, eikä edes se saa tunnelmaa yhtään iloisemmaksi.

• Mikä teitä kaikkia vaivaa? Haloo! Olette, kuin haudasta lomalla! Esa murjaisee. – Ei tämä nyt niin totista ole! Vai? Hän jatkaa ja katsoo vuorotellen retkeläisiä.

Nestori ei vastaa, vaan keskittyy ajamiseen jauhaen jättikokoista purukumia. Virpi selailee kännykkänsä, Linda katselee vakavana ikkunasta ulos sekä takapenkillä istuvat Tero ja Simo ovat syventyneet keskustelemaan aurinkopaneelien sähköntuotannosta.

-Turha vaiva yrittääkään näköjään saada tästä mitään retkiriemukasta luokkaretkeä niin kuin olin toivonut. Esa puuskahtaa.

Hän kaivaa taskustaan rypistyneen tulosteen etsittävästä geokätköstä, vaikka osaakin paperin jo melkein ulkoa. Hän nojaa lähemmäs vieressään istuvaa Virpiä.

-Pitäisiköhän meidän kertoa muille siitä meidän talossa tapahtuneesta? Hän kuiskaa.

-Ei kannata. Kerrotaan myöhemmin. Virpi kuiskaa takaisin ja sulkee puhelimensa. – Asiasta ei kannata huudella nyt ainakaan tässä vaiheessa. Säästetään se sitten iltanuotiolle.

Esaa naurattaa, vaikka häntä vieläkin yököttää ne matkalaukun ruumiinosat. Hän ei voi sille mitään, mutta hän vaan niin rakastaa tuota huumorintajua.

-Näin tehdään. Esa vastaa.

Tunnin ajomatkan jälkeen he kääntyvät kapealle hiekkatielle. Tie kapenee kapenemistaan päättyen lopulta sakeaan heinikkoon, johon  Nestori pysäyttää auton.

-Tässä taitaa olla päätepysäkki. Ei muuta, kun kamat kantoon sitten!

Esa etunenässä he lähtevät puskemaan heinikon läpi kohti päämääräänsä. Heinikko on niin korkeaa, että hänellä olisi viidakkoveitselle käyttöä. Vähitellen esiin alkaa tulla matalia rakennuksia, jotka kauempaa näyttävät ihan kohtuullisen kuntoisilta. He marssivat jonossa lähemmäs vain huomatakseen, että piha on umpeen heinittynyt ja lähemmin tarkasteltuna talotkin ovat aika lahoja. Pihapiirissä on kaksi rivitalomallista rakennusta. Jokaiseen niiden huoneistoon näyttää olevan on oma sisäänkäynti terassilta. Terassipuut ovat säilyneet lahoamatta pienen lipan alla, muuten ulkoiset rakenteet ovat mätiä ja imelä homeen haju leijailee rakennusten yllä. Esa nousee lähimmän rakennuksen terassille ja laskee repun selästään.

-No niin! Seuraava tehtävä on yksinkertainen. Luen sen teille ääneen. Meiltä ei pitäisi mennä tässä kovin kauaa. Onhan kaikki kuulolla?

Koko sakki hiljentyy kuuntelemaan Esan kertomusta. Verenhimoiset hyttyset kiertävät Simon ympärillä ja hän läiskii niitä iholleen. Iltapäivä alkaa kääntyä illaksi ja aurinko laskea vaikkakin runsas pilvipeite estää auringonlaskun ihailun. Sen tietää vain siitä, että hyttysten määrä kertaantuu koko ajan potenssiin kymmenen.

-Kesäniemi on ollut muinoin kaupungin omistuksessa oleva alue, josta on saanut vuokrata kesähuoneen lomalla. Huoneet ovat rakennettu rinnakkain ja niihin on oma sisäänkäynti. Paikka on ollut autiona jo vuosikymmeniä, mutta huoneita ei ole koskaan tyhjennetty. Tehtävänäsi on laskea ensimmäisestä huoneesta, montako tuolia siellä on. Siinä on sinulle ensimmäinen osa puuttuviin koordinaatteihin. Toisesta huoneesta sinun on selvitettävä, että minkä valtion lippu on takaseinällä. Sen kirjainten lukumäärä on puuttuva koordinaatti. Lopuksi laske montako peiliä löytyy. Muista, että kaikki peilit eivät ole nähtävillä. Siinä on sinulle viimeinen puuttuva lukema.

Esa on hetken hiljaa ja katselee rujoa ympäristöä.

-Eiköhän aloiteta, että päästään pois täältä. Tämä ei ole mikään kovin miellyttävä paikka. Virpi ja Linda voisivat alkaa selvittää tuota lipputehtävää. Simo ja Tero laskevat nuo ensimmäisen huoneiden tuolit. Me loput voidaan miettiä peiliarvoitusta. Sopiiko kaikille?

Ryhmällä ei ole asiaan mitään vastaansanomista, vaan kaikki nyökyttelevät päitään ja ryhtyvät tuumasta toimeen. Simo ja Tero suunnistavat rakennuksen päätyhuoneistolle. He kurkistelevat likaisesta ikkunasta sisään huoneeseen, jonka kalustuksena on kolme kerrossänkyä, pieni pöytä ja neljä tuolia. Huoneessa on pölykerros huonekalujen päällä sekä roskaa lattioilla. Aikakausilehtikin on jäänyt pöydälle haalistumaan. Sängyissä on ruudulliset patjat sekä tyynyt odottamassa seuraavaa asujaa, kun Simo valaisee hämärää huonetta taskulampulla ja löytää vielä peräseinältä yhden kaatuneen tuolin.

-Täällä taitaa olla viisi! Hän ilmoittaa. – Mistä me tiedetään, että kummasta päädystä on se ensimmäinen huone?! Simo huutaa Esalle, joka pyytää heitä laskemaan tuolit vielä varmuuden vuoksi toisenkin päädyn huoneesta.

Niin he siirtyvät talon toiseen päätyyn ja alkavat tiirailla jälleen likaisten ikkunoiden läpi. Verho on osittain jäänyt yhden ikkunan eteen. He saavat näkyville kolme tuolia, mutta verho peittää juuri strategisen kulman.

-Eiköhän mennä sisään. Simo tuskastuu alkaen rempoa ovenkahvaa, mutta se pysyy tiukasti kiinni.

-Oletetaan, että siellä on vaikka kolme tuolia. Hän sanoo istuen terassin karhealle ja tikkuiselle reunalle. Tero tähyilee edelleen huoneeseen verhon lomasta.

-Ajattele, tämä huone on jäänyt samaan tilaan, kuin se oli silloin, kun he lähtivät täältä edellisen kerran. Tero sanoo hiljaa.

-Mitä sanoit? Simo nousee ylös irrotellessaan pieniä tikkuja shortseistaan.

-Voin tuntea tämän huoneen vihamielisen hengen. Tero sanoo tuijottaen huoneeseen ilmeettömänä.

-Saat aikaan kylmiä väreitä. Mennään muiden luo. Simo sanoo ja lähtee harppomaan heinikossa jalkojaan nostellen eteenpäin. – Ties mitä punkkejakin täältä saa.

Samaan aikaan Virpi ja Linda ovat alkaneet käydä huoneita läpi järjestelmällisesti. He ovat tehneet saman havainnon Teron kanssa. Huoneet on jätetty niille sijoilleen.

-Mitähän täällä on tapahtunut? Linda ihmettelee valaistessaan lampulla tyhjää huonetta. Pölyinen räsymatto lepää lattialla, sängylle on unohtunut jonkun lapsen vanha mollamaija ja lasinen vesikannu on pöydällä kuivunut tyhjäksi.

-Yritin autossa perehtyä paikan historiaan. Aika vähän löytyi tietoa netistä, mutta muutaman lehtiartikkelin löysin kuitenkin. Täältä löytyi jostain huoneesta kuollut lapsi. Tapaukseen ei liittynyt ilmeisesti rikosta. Lapsi oli vahingossa syönyt myrkkykeisoa, jota täällä näköjään kasvaakin melkein joka paikassa. Hän nyökkää talon seinustalle, jossa kasvaa jotain vuohenputken näköistä.  Sitten täällä oli joku lapsi hukkunut. Ei niitä sitten lähdetty tutkimaan sen enempää. Paikka suljettiin melko pian sen jälkeen taloussyistä.

He siirtyvät seuraavaan asuntoon. Alkaa olla jo todella hämärää ja ilma on viilennyt. Taskulamppujen kajossa he tirkistelevät huoneisiin, mutta eivät näe jälkeäkään lipusta vaikka käyvät erittäin järjestelmällisesti kaikki huoneet läpi. Sitten he alkavat käydä läpi huoneita toiseen kertaan ja Simo tulee avuksi taskulamppuineen. Aikansa etsittyään Simo saa näkyviin keskimmäisen huoneen takaseinältä pienen haalistuneen ruotsinlipun.

-Den glider in! Hän huutaa niin, että koko tienoo kajahtaa.

-Nyt on siis melkein kaikki koordinaatit! Linda huokaisee. Taivaalta on alkanut sillä aikaa ripsotella vettä. – Pitäisi mennä ruokkimaan Hippu. Hän murehtii.

-Vain peiliarvoitukseen ei ole löytynyt vielä ratkaisua, Virpi sanoo ja katselee, kuinka Esa raapii päätään.

Naiset istahtavat sateensuojaan terassille ja kaivavat lisää vaatetta päälleen. Ilma on todellakin viilennyt. Makkaranuotiota ei saa tehtyä sateen takia, joten he ottavat eväslaatikosta siiderit ja kippistelevät kahdestaan sillä aikaa, kun miehet jatkavat etsintöjään pimeässä. He katselevat, kun taskulamppujen valot risteilevät pihapiirissä edestakaisin.

Peilejä ei löydy huoneista kuin yksi vaivainen. Koordinaatit näillä tiedoilla eivät johda mihinkään erityiseen paikkaan.

-Tässä on kyllä joku pahasti pielessä.  Esa mutisee ja laskee yhä uudelleen ja uudelleen.– Peilien lukumäärä ei täsmää näihin muihin. Pitäisi olla joku suurempi luku.

-Lähdetään pois, ei sitä löydy. Nestori sanoo vetäen takkia tiukemmin päälleen sateen yltyessä.

-Ei me voida lähteä ennen kuin on löydetty se.  Esa sanoo tiukkaan äänensävyyn valaisten Nestorin kasvoja taskulampulla.

– Minä ainakin voin. Kuka muka pakottaa jäämään?  Nestori tiuskaisee ja ottaa Lindaa kädestä kiinni. – Me ainakin lähdetään. Muut saavat jäädä, jos haluavat.

He kävelevät ruohikkopolkua pitkin autolle ja hukkuvatkin pian yön pimeyteen. Loput ryhmästä jäävät sateeseen vettä valuvina odottamaan Esan mielipidettä.

-Kaikki jotka haluavat olla luovittajia, voivat lähteä. Minä jään ainakin tänne. Esa sanoo ja lähtee vielä uudelle kierrokselle tähystelemään huoneisiin. Virpi, Simo ja Tero ovat sitä mieltä, että haluavat myös jäädä.

-Päästäänhän me sitten taksilla pois. Antaa heidän mennä. Virpi sanoo puristaen vettä hiuksistaan.

Hän katselee, kun Simo ja Esa kiertävät lamppuineen huoneita yhä uudelleen ja uudelleen. Sade on muuttunut jo rankaksi. Miehet palaavat tyhjin käsin sateensuojaan ja koko porukka kuivattelee itseään katoksen alla, kun he kuulevat kauempaa mekkalaa. Meteli lähestyy heitä metsän laidasta ja sen aiheuttajaksi paljastuu Nestori. Hän palaa polkua pitkin kiukkuisena kuin ampiainen Linda kintereillään.

• Kuka helvetin idiootti on käpälöinyt autoani? Hän huutaa ja tarpoo heitä kohti, kuin raivopäinen sonni. – Auto ei käynnisty ja se on jonkun vika!  Hän huutaa ja syöksyy Esan kurkkuun kiinni ennen kuin kukaan ehtii reagoida.
• Sinä senkin, senkin perkeleen juippi! Nestori huutaa.

Hän on menettänyt malttinsa totaalisesti ja alkaa puristaa Esaa kurkusta. Hänen kurkustaan kuuluu vaimeaa korinaa ja kasvojensa väri alkaa nopeasti muuttua punaiseksi kuin paloauto. Simo ryntää vahvimpana ensimmäisenä apuun yrittäen saada Nestorin irrottamaan otteensa tarttumalla hänen käsiinsä ja vääntää niitä kaikin voimin irti Esan kaulan ympäriltä. Esa yskähtelee ja yrittää vetää henkeä tuloksetta. Tero tajuaa tilanteen vakavuuden ja rientää myös avuksi. Kahdestaan he saavat lopulta Nestorin hellittämään otteensa. Esa jää pitelemään kurkkuaan yskähdellen. Hänen silmänsä ovat tomaatinpunaiset. Nestori puhisee Simon ja Teron otteessa hieman taaempana. Virpi alkaa sitten jututtaa Nestoria saaden hänet lopulta rauhoittumaan.

-Nyt sinun on rauhoituttava! Kerrotko nyt vielä, mikä tuli? Hän kysyy. Täällä ei kukaan ole selvillä siitä, että mikä sinua oikein riivaa?

-Auto, auto ei käynnisty. Se ei ole koskaan vielä jättänyt ketään tielle. Joku on varmaan tehnyt sille jotain ja nyt me ollaan täällä jumalanseläntakana! Hänen kierroksensa alkavat taas nousta ja on lähellä, että hän ei hyökkää Esan kimppuun uudelleen.

-Ota nyt iisisti!! Me ollaan kaikki oltu täällä. Kukaan ei ole käynyt autolla. Uskotko? Simo sanoo häntä pidätellen.

-Tosi on. Me ollaan oltu täällä koko ajan. Virpi vahvistaa. – Ja kuka tänne edes haluaisi jäädä? Tämä paikkahan on ihan kauhea. Hän jatkaa käsiään levitellen.

-Meidän on nyt varmaan pakko jäädä tänne. Linda sanoo. – Minun puhelimessani ei ainakaan ole yhtään kenttää. Ei onnistu edes hätäpuhelut. Jokainen alkaa tämän kuultuaan kaivaa kuumeisesti puhelimia taskuistaan ja kaikki voivat sanoa samat sanat. Ei verkkoa.

-Meidän ei auta muu, kun hakea autolta loput kamat ja leiriytyä tänne johonkin huoneeseen. Simo sanoo.

Hän ottaa laukustaan pienen sorkkaraudan ja astuu lähimmälle ovelle työntäen raudan oven ja karmin väliin. Ovi aukeaa rasahtaen ja heidän nenäänsä tulvii homeisen ummehtunut löyhkä. Simo astuu reippaasti huoneeseen.

-Kappas! Täällähän on juuri sopivasti kuusi nukkumapaikkaa. Hän sanoo mittaillen huonetta katseellaan. – Ei tämä mikään Hilton ole, mutta parempi, kuin ei mitään!

Toiset tulevat varovasti hänen perässään. Huone haisee ehkä vienosti ummehtuneelle, mutta katto sentään pitää vettä. Tavaroiden joukosta löytyy muutama huopa, joten he päättävät tehdä patjoista siskonpedin lattialle. Siten kaikille riittää edes jonkinlainen makuupaikka ja peitto. He istuvat huoneen pölyiselle lattialle, joka narahtelee heidän painostaan ja kaivavat eväät kasseistaan. Makkarat maistuvat kylminäkin sisäfileeltä nälkäisissä suissa ja olut huuhtelee kummasti kaikkien murheet tipotiehen. Sateen ropinaa kuunnellen he juttelevat ja nauravat myöhäiseen iltaan.  Loppuillan huipennukseksi Virpi päättää kertoa sen, kuinka Esa löysi huoneestaan kadonneen ruumiin osiin paloiteltuna. Hän valaisee taskulampulla kasvojaan puhuessaan ja kaikki kuuntelevat hiirenhiljaa hänen tarinaansa.

-Kaikki alkoi siitä, että meillä oli hukassa ruumis. Joku oli siis käynyt hakemassa sen pois rikospaikalta. Samainen henkilö oli lisäksi paloitellut ruumiin, sullonut sen matkalaukkuun ja toimittanut pikatoimituksena ystävämme Esa Kuusisaaren ovelle.

-Juuri niin! Esa yhtyy tarinaan. Tulin kotiin, kompastuin siihen peijoonin laukkuun ja melkein katkaisin jalkani. Onneksi Virpi sattui tulla käymään ja hän pääsi todistamaan sitä, kun laukusta vieri ulos yksi kerrallaan veristäkin verisempiä katkaistuja ruumiinosia. Minua se ei hetkauttanut lainkaan, onneksi olin paikalla, koska Virpi ei olisi varmasti kestänyt moista näkyä yksikseen!

Virpi mulkaisee Esaan, joka ymmärtää lopettaa tarinansa värittämisen hyvän sään aikana.

-Matkalaukku on tutkittavana edelleen, joten tekijästä ei ole vielä tietoa. Pelottavinta tässä oli se, että laukussa oli Esan nimi ja osoite. Joku halusi siis ehkä vain pelotella häntä. Virpi jatkaa.

Juttu saa porukan hiljaiseksi. Heidän tajuntaansa iskeytyy samalla se, minkä takia he ovat juuri tällä kätköllä. He muistavat myös sen, mitä ensimmäiseltä kätköltä löytyi.

-Siksi meidän olisi hyvä selvittää, mitä tämä kätkö pitää sisällään. Minä ainakin yritän nukkua vähän. Huomenna jatketaan etsintöjä ja jos huono tuuri on, niin emme silloinkaan löydä mitään ja joudumme kaiken lisäksi vielä kävelemään lähimmälle huoltoasemalle. Joten, hyvää yötä. Virpi lisää ja ryömii viltin alle lämmittelemään.

Vähitellen kaikki muutkin käyvät nukkumaan. Taskulamput sammuvat yksitellen, kunnes tasainen pimeys vallitsee mökissä. Sade rummuttaa kattoon ja oksat raapivat tuulessa mökin seiniä aiheuttaen kaikenlaisia omituisia rapinoita.

-En ole enää lainkaan varma siitä, että haluanko löytää tämän kätkön vai en. Simo sanoo ja vetäisee viltin korvilleen.

-Totta töriset. En minäkään.  Esa vastaa ja kääntää kylkeään.

Sade lakkaa jossain vaiheessa aamuyön pimeinä ja hiljaisina tunteina ennen aamun sarastusta. Sateen jälkeinen usva leijailee edelleen matalalla ja kaikki mökissä ovat joko unessa tai häilyvät unen ja valveen rajamailla, kunnes Virpi kuulee sen etäältä ensimmäisenä.

Alas ylös.

Hän nostaa päätään patjalta ja ajattelee kuulevansa harhoja. Hän kuulee ovenkahvan jossain kauempana laskevan ja nousevan. Hetken on jälleen hiljaista ja Virpi luulee jo kuulonsa reistailevan. Hän painaa päänsä takaisin patjaan.

Alas ja ylös.

Nyt se on lähellä. Virpi nykäisee päänsä patjasta salaman nopeudella ja katsoo ovelle. Alas ja ylös. Virpi tökkii vieressään kuorsaavaa Simoa, mutta hän on liian sikeässä unessa herätäkseen. Kahva laskee ja nousee varovasti. Virpi on aivan liikkumatta. Hän kuulee, kuinka muidenkin huoneiden ovenkahvat pitävät meteliä eri tahtiin.

Alas ja ylös, alas ja ylös, alasylös, alasylös, alasylösalasylösalsylös.

Kahva alkaa rämpyttää yhä kiihkeämmin ja Virpi tuntee oven takaa kylmän henkäyksen. Kuin kasa lunta ja jäätä olisi kipattu oven ulkopuolelle. Virpi herättelee ystävänsä ja kaikki saavat yllättävän nopeasti silmänsä auki, kun he ymmärtävät mistä on kysymys. Simo menee ikkunan luo kurkistaen varovasti ulos. Ulkona ei näy ketään. Mutta tuntuu kyllä. Kylmyys tunkeutuu luihin ja ytimiin.

-Tällä ei ole ketään. Hän sanoo ja katsoo samalla ovenkahvaa odottaen, että se jokin tulee sisään.

Linda haukkoo happea liikaa, paniikkihäiriökohtaus alkaa nostaa päätään. Nestori yrittää rauhoitella häntä, mutta on itsekin kauhusta kankeana.

-Miten tuon saa loppumaan?! Nestori huutaa metelin yli.

-Aikaisemmin se loppui puolessa tunnissa! Virpi huutaa ja työntää sormet korviinsa.

-Aikaisemmin? Onko tämä tapahtunut aikaisemminkin? Nestori kysyy hermostuneena.

-Viikko tai kaksi sitten kotonani. En muista enää ihan tarkasti. Virpin puhe hukkuu ovenkahvojen meteliin.

-Minä kuulin, mutta en uskonut. Esa sanoo ja ottaa Virpin kainaloonsa. Kylmyys vahvistuu koko ajan ja heidän hengityksensä alkaa höyrytä. – Mitä tämä oikein on? Esa kuiskaa.

-En tiedä, mutta ei taatusti mitään hyvää. Virpi vastaa ovelle tuijottaen.

Hän on täysin rauhallinen, mutta Lindan paniikki syvenee hetki hetkeltä. Linda alkaa tömistää jalkoja lattiaan ja itkee hysteerisesti, kunnes ovenkahvan ääni yhtäkkiä loppuu. Jäätävä hiljaisuus laskeutuu heidän yllensä, mutta se ei kestä kauaa, koska samalla sekunnilla ovi paiskautuu auki kylmän ilman virratessa sisään mökkiin. Linda painaa kädet korvilleen. Hän istuu lattialla polvet koukussa. Hänellä on silmät kiinni, mutta tuntee sen kuinka ovi lävähtää auki. Kylmä ilma ja usva tunkeutuvat hänen sieraimiinsa. Linda kuulee etäältä metallisen äänen puhuttelevan häntä.

-Seuraa minua.

Hän ei voi vastustaa äänen voimakasta kutsua ja nousee parkaisten ylös kädet edelleen koviensa peittona rynnäten ovesta ulos usvan sekaan.

Nestori ryntää hänen peräänsä, mutta kompuroi maassa oleviin viltteihin sillä seurauksella, että Linda karkaa hänen käsistään. Kaikki katsovat järkyttyneenä tapahtumia, kuin jotain outoa elokuvaa, eikä kukaan osaa tehdä mitään. Esa reagoi tilanteeseen ensimmäisenä ottaen käteensä maasta taskulampun.

-Meidän pitää lähteä etsimään häntä. Hän sanoo. – Heti.

Jokainen ottaa himmeänä palavan taskulamppunsa ja siirtyy terassille. Kylmyys on poistunut, mutta sen tilalle on laskeutunut täydellinen, rikkumaton hiljaisuus. Toverukset alkavat huudella Lindan nimeä ja etsiä ystäväänsä pihasta, mutta usvan takia he eivät uskalla mennä metsään. He ovat, kuin sisällä umpiossa. Tuntuu, että heidän huutonsa ei kanna pihaa pidemmälle.

-Me eksytään kaikki tuonne, jos me edes yritetään. Virpi huokaisee, nyökkää pimeään metsään päin ja katsoo lamppunsa hiipuvaa valokeilaa. – Etsitään sitten, kun päivä valkenee.

Nestori ei luovuta, vaan jää seisoskelemaan ulos siltä varalta, että Linda palaa.

-Minä ainakin menen paskalle. Tero ilmoittaa ja poistuu lamppunsa kanssa talon taakse.

Kostea ja kylmä ruoho pistelee Lindan jalkapohjia, mutta hän jatkaa eteenpäin höyryveturin lailla. Voima vetää häntä puoleensa magneetin lailla samalla, kun pajupensaan oksat viiltelevät hänen vartaloaan. Linda tuntee niiden aiheuttaman kivun, mutta pysähtyminen ei ole vaihtoehto. Hän etenee yhä syvemmälle tiheikköön pientä polkua pitkin, kunnes jokin pysäyttää hänet. Tuntematon ja vahva voima on asettunut polun esteeksi. Se vangitsee Lindan seitin lailla liimaten hänen vartalonsa liikkumattomaksi. Väreilevä ja painostava voima kiertyy hänen koko vartalonsa ympärille tehden hengittämisestä taistelua. Suusta purkautuu ainoastaan tukahtunut voihkaisu ennen tajunnanmenetystä. Linda ehtii tuona hämärtyvänä hetkenä nähdä jonkun seisovan edessään. Hahmo ojentaa kätensä ja koskettaa Lindan hiuksia.

-Sinun aikasi sekä alkaa että loppuu tänään.  Ääni sanoo ja samalla harmaat rihmat tunkeutuvat kadoten hänen sisäänsä, täyttäen hänet viimeistä sopukkaa myöten.

Sen jälkeen ohuet kädet nostavat Lindan ylös polulta ja kantavat hänet läheiselle laakealle kivelle. Lindan kädet laitetaan ristiin rinnan päälle ja hiukset asetellaan kauniisti kasvoja kehystämään.

Kaunis, sinä olet liian viaton tähän pahaan maailmaan.  Hän sanoo ja poistuu paikalta.