Virpi kävelee työmaalleen nauttien aikaisen aamun kiireettömyydestä. Kadun vartta reunustavat lehmukset, joiden latvuksissa linnut ovat jo aloittaneet konserttinsa. Vastaan kävelee tuttuja joka-aamuisia koiranulkoiluttajia, joita hän tervehtii päätään nyökkäämällä. Puoli tuntia käveltyään, hän saapuu perille ja suunnistaa tyhjiä käytäviä pitkin huoneeseensa. Työkaverit eivät ole vielä saapuneet ja Virpi saa rauhassa keskittyä omiin tutkimuksiinsa tapaus Naruttajan osalta. Hän ei halua todellakaan muiden sotkeutuvan tähän juttuun.
Hän istuu työpöytänsä ääreen ja alkaa lukea uusia sähköpostiviestejään, joista jokainen pitää tarkistaa, vaikka ne ovatkin suurimmaksi osaksi humpuukia. Tämä on hänen etuoikeutensa aseman uusimpana työntekijänä, koska kukaan muukaan ei sitä halua tehdä. Vihjeitä ei onneksi tule edes joka toinen viikko. Suurin osa vihjeistä koskee isosti uutisoituja selvittämättömiä murhia tai katoamisia. Joku on saattanut nähdä epäilyttävän kulkijan tai hämärän ajoneuvon tapahtumapaikan tienoilla. Vihjeitä on vaikea tutkia, koska ne ovat yleensä liian epämääräisiä. Tänään on pitkästä aikaa tullut nimetön vihje. Virpi on sataprosenttisen varma siitä, että se kuuluu samaan sarjaan, kun hän klikkaa viestin auki. Ilmoittaja epäilee, että erään kerrostalon asunnossa tapahtuu rikollista toimintaa. Tämä vihje on erilainen, kuin mikään tähänastisista. Viestissä kerrotaan tarkka osoite ja ilmoitetaan, että asunnosta on kuulunut viimeksi tänään outoja ääniä. Virpi kirjoittaa osoitteen muistiin.
-Tämä vihje on tarkistettava.
Virpi lähtee kohti taukotilaa, josta on alkanut leijailla hänen nenäänsä vastustamaton kahvin tuoksu. Hän ei ole enää yksin, vaan joukko työtovereita on tullut jo työpisteisiinsä. Iloinen puheensorina kantautuu taukotilasta käytävälle asti. Hän astuu sisään, käy noutamassa suuren mukillisen kahvia istuen sitten omalle paikalleen Riston ja Annelin väliin. Risto on hänen työparinsa, joka on jäämässä parin vuoden päästä eläkkeelle. Anneli selailee aamulehteä, hän on toiminut myös pitkään sihteerinä poliisilaitoksella.
-Huomenta! Minulla olisi tässä pieni tehtävä tälle päivälle. Sain nimettömän vihjeen, joka mielestäni on syytä tarkistaa. Virpi sanoo heilutellen paperia kädessään.
-Näytähän sitä. Risto pyytää kättään ojentaen. – Siitä onkin pitkä aika, kun viimeksi kävimme oikealla keikalla!
Virpi antaa muistilappunsa hänelle ja jää odottamaan jännittyneenä heidän reaktiotaan. Risto on lapun luettuaan yhtä mieltä hänen kanssaan siitä, että vihje pitää ehdottomasti tarkastaa.
-Todennäköisesti siellä on ollut joku perheriita tai muu vastaava. Risto sanoo ja kertoo joskus aiemmin törmänneensä vastaavanlaiseen viestiin. – Voin kyllä lähteä mukaan. En usko, että enempää miehiä tarvitaan.
Virpi kuulee peitellyn innostuksen hänen äänestään ja hymyilee. Anneli mulkaisee kuitenkin Ristoa vihaisesti ja kiirehtii lisäämään – Meillä ei ole täällä muita, mikäli olet unohtanut.
Anneli nyökkää ja pyytää Virpiä selvittämään ensimmäiseksi, mikä huoltoyhtiö toimii kyseisessä talossa, koska huoltomiehellä on yleisavain.
-Sinun pitää pyytää ensin kotietsintälupa. Hän valistaa Virpiä ja tarjoutuu olemaan siinä apuna.
Virpi palaa huoneeseensa ja alkaa tehdä anomusta kotietsintään. Päätös pitäisi tulla nopeasti. Hän ottaa virka-aseensa asekaapista ja laittaa luodit sen lippaaseen. Hän ei ole kertaakaan tarvinnut asetta työtehtävissään, mutta onkohan tämä ensimmäinen kerta? Virpi tarkistaa vielä, että virkamerkki on varmasti paikallaan povitaskussa.
Lupa etsintään heltiää jo aamupäivän aikana. Virpi lähtee Riston kanssa kohteeseen siviiliautolla, jotta eivät herätä naapurustossa epäilyksiä. Asuinalue on tuttua, koska Virpi on monesti lenkkeillyt lähistöllä. He pysäköivät auton korttelin toiselle puolelle ja kävelevät loppumatkan. Kerrostalo on tavallinen 70-luvun harmaaksi rapattu talo, jonka pienet parvekkeet on maalattu pirteästi vihreäksi. Lehmuksia on myös tämän kadun varrella ja ne varjostavat mukavasti alimpia kerroksia. He avaavat raskaan alaoven puisesta kahvasta ja astuvat viileään rappukäytävään. Virpi katsoo talon asukastaulua ja löytää siitä tutun nimen. Hän ei tiennytkään, että Esa asuu nykyään juuri tässä talossa.
-Hei! Täällä asuu minun yksi tuttuni. Hän sanoo ja osoittaa nimeä Esa Kuusisaari. – Esa on exäni. Hän jatkaa ja on helpottunut siitä, että heidän määränpäänsä ei ole kyseinen asunto.
Risto lähtee Virpin edellä ripeästi ylös kiviportaita ja pysähtyy toiseen kerrokseen. Ovessa lukee ”Murkkunen” ja se ovi on kuin mikä tahansa samankaltaisista. He kuuntelevat hetken ensin oven takana, mutta asunnossa on täysin hiljaista. Risto soittaa ovikelloa, mutta asunnosta ei kuulu minkäänlaista liikettä.
-Olikohan tämäkin väärä hälytys? Risto sanoo ja hänen äänensä kaikuu kovana rappukäytävässä.
Virpi soittaa kuitenkin talonmiehelle, joka lupaa tulla avaamaan oven mahdollisimman pian. He istuvat molemmat ylärapulle odottamaan, kunnes pieni pyylevä nainen ilmestyy alaovelle. Nainen nousee hengästyneenä portaat ylös ja esittelee itsensä huoltomieheksi.
-Terve vaan! Olen Pirkko TM-Huollosta. Tekö soititte sitä oven avausta?
-Me soitimme kyllä. Virpi nousee ylös ja pyyhkii tomut takinliepeestään.
– Olemme poliisista, meillä olisi tässä tällainen. Hän sanoo, ottaa taskustaan kotietsintäluvan sekä virkamerkin.
Nainen avaa paperin hikisin käsin, lukee sen nopeasti läpi ja kiirehtii avaamaan heille oven. Virpi ja Risto vetävät molemmat kumihanskat käteen ennen asuntoon menemistä ja pujottavat siniset muovisuojukset kenkiensä päälle. Huoltomies jää käskystä käytävään odottelemaan. Asunto on kuitenkin typösen tyhjä. Eteisestä näkee suoraan niukasti sisustettuun olohuoneeseen, jonne on aseteltu kaksi nojatuolia ja pieni sohvapöytä. Kirjahyllyssä ei ole kirjoja eikä mistään voi päätellä sitä, kuka huoneistossa asuu. Huoneessa ei ole mitään, mikä tekee asunnosta omistajansa näköisen. Kaikki valokuvat ja muistot puuttuvat. He avaavat parvekkeen lasioven ja käyvät katsomassa senkin. Parvekkeella on muutama tyhjä pahvilaatikko ja laudanpalasia. Sen nurkassa on iso lasipurkki täynnä tupakan tumppeja.
-Hän on ainakin kova tupruttelemaan. Risto sanoo.
Sitten he siirtyvät keittiöön. Se on kliinisen puhdas. Kaapissa on vain pari valkoista posliinilautasta. Virpi avaa jääkaapin. Se on kylmä, mutta tyhjä. Keittiön alakaapeista löytyy jotain yksittäisiä kuivamuonapaketteja ja mausteita, mutta ei muuta. Silmiinpistävin asia on keittiön puisella pöydällä lepäävä kierrelehtiö ja kynä. Virpi avaa lehtiön varovasti.
-Tämä on päiväkirja.
Ruutuvihko on kirjoitettu melkein täyteen pienenpienellä käsialalla, joka voisi olla miehen. Päiväkirjaan on merkitty syömisiä ja painolukemia.
-Laihdutuspäiväkirja? Virpi sanoo ääneen laskien sen takaisin pöydälle kuullessaan Riston äänen eteisestä.
-Tule tänne Virpi! Hän kutsuu ja painaa korvansa vessan ovea vasten. – Täällä voi olla joku. Ovi on lukittu.
He koputtelevat aikansa ovea ja huutelevat ilman vatsakaikua. Risto kyllästyy odotteluun ja pyytää lopulta Virpiä hakemaan autosta sorkkaraudan. Hän rientää autolle, mutta portaita alas juostessaan hän melkein törmää alatasanteella Esaan, joka oli viemässä roskista ulos.
-Virpi! Mitäs sinä teet täällä? Mistä tiesit, että asun täällä? Esa ilahtuu ja lähtee Virpin perään roskapussi kädessään.
-Meillä on työtehtävä tässä talossa. Hän vastaa ja kiiruhtaa autolle Esa perässään. Virpi kaivaa takakontista sorkkaraudan kiiruhtaen takaisin sisälle. Esa juoksee hänen vanavedessään toiseen kerrokseen ja tunnistaa asunnon.
-Tuo on sen narkomaanin asunto. Arvasin, että hänellä ei ole puhtaita jauhoja pussissaan! Esa riemastuu ja pyrkii sisään asuntoon. Virpi kuitenkin pysähtyy, kääntyy sorkkarauta kädessään ympäri estäen hänen pääsynsä huoneistoon.
-Et voi tulla pidemmälle, vaikka olisit kuinka utelias. Virpi ilmoittaa ja vetää oven kiinni hänen nenänsä edestä. Esalla ei ole muuta mahdollisuutta, kuin jäädä huollon tyypin kanssa odottamaan rappukäytävään.
Risto ottaa sorkkaraudan ja alkaa vääntää ovea auki. Vanhat ovet ovat yllättävän vankkarakenteisia ja Risto saa tehdä tosissaan töitä sen kanssa. Pikkuhiljaa saranat antavat periksi ja ovi irtoaa kiinnikkeistään paljastaen jotain perin outoa. Wc-pytyllä istuu hyvin laiha mies housut kintuissaan. Hän on jähmettynyt katsomaan ylöspäin. Miehessä ei näy ulkoisia väkivallan merkkejä, vaikka hänen silmänsä ovat auki ja kasvoillaan kauhistunut ilme.
-Onko hän saanut jonkin kohtauksen? Virpi kysyy ja kumartuu lähemmäs.
-Hän tunnustelee nopeasti kaulalta pulssia. Kaulan iho tuntuu viileältä sekä jalat ja takapuoli ovat alkaneet muuttua tummankirjaviksi.
-Risto toteaa ja arvelee ruumiin olevan jo muutamia tunteja vanha.
He ottavat runsaasti valokuvia ja laittavat päiväkirjan kynineen Minigrip-pussiin ja hälyttävät paikalle teknisen tutkinnan sekä ruumisauton.
Esa on heitä ovella vastassa ja odottaa tietoa asunnosta. Virpi pahoittelee, että ei voi kertoa miehestä eikä siitä, mitä asunnosta löytyi.
-Voidaanko me sitten vaikka käydä illallisella? Noin niin kuin vanhojen aikojen muistoksi? Hän pyytää katsoen Virpiä anovasti.
-Eiköhän se onnistu, mutta työasioista en voi puhua. Voit hakea minut suoraan töistä. Sopiiko seitsemältä?
-Olen paikalla tasan silloin. Esa vastaa hymyillen aurinkoisesti.
Virpi ja Risto lähtevät takaisin toimistolle, koska tutkijaryhmä menee myöhemmin asuntoon ottamaan erilaisia näytteitä.
Virpi istahtaa pöytänsä ääreen ja kaivaa päiväkirjan pois muovipussista. Hän kääntelee sitä käsissään toivoen, että se auttaisi arvoituksen selvittämisessä ja avaa ensimmäisen sivun.
12.2.2018
Hän kävi taas viime yönä. Tunsin hänen ajatuksensa läsnä ja aistin värähtelyä ilmassa. Yritän jatkaa meditointia, jos vaikka Hän pysyisi poissa.
26.2.2018
Se ei riitä. Yritän ja yritän, mutta hän tunkeutuu ajatuksiini siitä huolimatta. Yritän paastoa, jos se auttaisi.
1.3.2018
Ovet pitivät viime yönä meteliä. Hän pysyi poissa.
Virpi keskeyttää lukemisen ja sulkee silmänsä. Hän muistaa edellisyönä, kun ovi piti meteliä. Vatsanpohjasta kouraisee. Hän jatkaa lukemista, vaikka ei oikeastaan haluaisi tietää enempää. Miehen merkinnät jatkuvat samaan tapaan, mutta ne ovat alkaneet sisältää enemmän painon mittausta ja syötyjä ruokia. Hän näkee merkinnöistä, kuinka paino jatkaa laskuaan, mutta henkinen kantti alkaa olla jo loppu. Hän on ilmeisesti näännyttänyt itsensä jonkun sisäisen äänen määräämänä.
Virpi vie vihkon Ristolle.
-Ihan selvä mielenterveyspotilas. Lue siitä. Virpi sanoo ja laittaa päiväkirjan Riston työpöydän reunalle.
-Odotetaan vielä se ruumiinavausraportti. Sitten me voidaan olla ihan varmoja. Hän vastaa haroen sormillaan harventunutta tukkaansa.
-Kello alkaa olla jo paljon, lähden kohta syömään exäni kanssa. Jatketaan huomenna tästä. Virpi sanoo keräten tavaroitansa kassiin. Hän vilkaisee ikkunasta kadulle ja näkee Esan parkissa ulko-oven edessä.
Esa hyräilee naputellen samalla sormillaan auton rattia. Hän näkee Virpin tulevan ulko-ovelle ja käynnistää auton. Virpi näyttää väsyneeltä istuessaan etupenkille.
-Oliko rankka päivä? Esa aloittaa keskustelua tunnustellen ilmanalaa.
-Aika tavallinen. Virpi vastaa, vaikka hänen päässänsä pyörivät päiväkirjamerkinnät lakkaamatta. – Töitä ei saisi viedä kotiin, mutta en voi sille mitään, että ajatukset pyörivät niiden ympärillä. Hän katsoo Esaa huokaisten ja saa aikaan kasvoilleen pienen hymyntapaisen.
-Eiköhän ne työtkin tästä unohdu, kun päästään syömään. Tänne on avattu uusi ruokapaikka ja olen kuullut, että ruoka on aivan loistavaa!
Esa yrittää piristää häntä, mutta huomaa Virpin ajatusten taas harhailevan jossain muualla.
– Onko kaikki nyt varmasti ok?
Virpi puree huultaan ja miettii kuumeisesti, mitä voisi kertoa hänelle.
-On, on. Kyllä tämä tästä. Hän tyytyy vastaamaan painaen aurinkolasit silmilleen, vaikka taivas on pilvinen.
Esa tuntee hänet sen verran hyvin, että tietää jotain olevan pielessä. He saapuvat
Ravintolaan Pieni Keittiö, joka vaikuttaa rauhalliselta sekä viihtyisältä. He istuutuvat suojaisaan nurkkapöytään, johon tarjoilija tuo heille heti ruokalistat. Esa alkaa silmäillä pihviannoksia, mutta Virpin ruokahalu on toistaiseksi kateissa. Hän tyytyy tilaamaan itselleen ainoastaan Caesar-salaatin. Esalla taas on niin jumalaton nälkä, että hän ottaa suuren häränlihapihviannoksen. Ruokaa odotellessaan he katselevat ikkunasta ohi kulkevia ihmisiä.
-Meidän retkemme lähestyy. Oletko vielä aivan varma, että haluat tulla mukaan? Esa kysyy.
-Totta kai. En jättäisi väliin mistään hinnasta! Virpi toteaa tekopirteästi ottaen kulauksen jäävettä. Hän ei katso Esaan, kun jatkaa. – En kertonut autossa koko totuutta.
-Mikä painaa? Voit kyllä kertoa kaiken minulle. Vaikenen kuin muuri. Esa sanoo ja ilmeilee niin kuin hänen suunsa olisi liimattu umpeen.
Virpiä alkaa naurattaa ja hän pärskäyttää vahingossa suustaan jäävettä pöydälle.
-Onneksi tuo ei ollut viiniä! Esa yhtyy nauruun ja hetkeksi hän palaa takaisin aikaan, jolloin he olivat pariskunta.
Virpille tuottaa vaikeuksia avautua Esalle, koska ei ole ihan varma hänen suhtautumisestaan. Hän avaa jo suunsa, mutta katsoo jälleen ikkunasta, kuinka joukkio skeittipoikia viilettää laudoillaan ravintolan ikkunan ohi lippalakit vinossa. Sitten hän katsoo Esaan uudelleen vakavin silmin ja sanoo:
-Viime yönä kotonani tapahtui jotain kummallista. Hän pitää pienen tauon ja juo taas kulauksen vettä. – Jos totta puhutaan, tarvitsisin kyllä lasillisen. Tarjoilija! Yksi punaviini, kiitos. Hän huikkaa nojautuen lähemmäs Esaa.
-Koin viime yönä jotain yliluonnollista. Hän kuiskaa vilkaisten molemmille sivuilleen.
Tarjoilija tuo punaviinilasin ja Virpi kulauttaa sen kurkkuunsa muutamalla kulauksella.
-No jopas nyt. Esa ihmettelee.
Hän ei ole koskaan nähnyt tuon naisen juovan mitään muuta, kuin vettä tai proteiinijuomia. Nyt taitaa olla tosi kyseessä.
Virpi vetää keuhkot täyteen ilmaa ja sitten hänen suunsa alkaa suoltaa juttua kuin tykin suusta. Hän kertoo ensin seonneesta ovenkahvasta ja siitä, kuinka hän aisti kylmän ja pahan olemuksen suorastaan huokuvan oven takaa. Oven, jonka takana käytävä oli täysin tyhjä. Esa kuuntelee tarkkaavaisesti ja nyökkäilee tarinan edetessä. Hän huomaa, kuinka Virpin kasvot kalpenevat ja häntä alkaa hieman pelottaa.
-En ole koskaan ollut niin kauhuissani. Virpi lisää.
-Kuule, rauhoitu. Jos oven takana oli vaikka lapsi, joka ei näkynyt ovisilmässä? Esa ehdottaa.
Virpi mulkaisee häntä niin pahasti, että hän näyttää käyvän pian Esan kauluksiin kiinni.
-Kiitos vaan sympatiasta! En olisi uskonutkaan, että ymmärrät. Virpi kivahtaa nousten pöydästä.
Tarjoilija on tuomassa juuri hänen salaattiaan, kun hän kääntyy kannoillaan marssien nenä pystyssä ulko-ovelle. Esa kiristelee hampaitaan ja työntää haarukkansa medium miinus pihviin, että veri tirskahtaa. Taas hän on epäonnistunut.
