Ilta alkaa juuri hämärtyä, kun Simo on tullut kotiin kuntosalilta. Hän viheltelee kaivaessaan keittiönsä kaapista aineksia tehojuomaansa, koska on saanut juuri tänään nostettua penkistä oman ennätyksensä. Hän mittaa proteiinijauheen pienellä mitalla maidon joukkoon ja surauttaa ne tehosekottimessa suloiseksi sekamelskaksi. Sitten hän ottaa jääkaapin ylähyllyltä varovasti pienen mustan rasian.

-Enää kolme.

Simo toteaa avatessaan kannen ja nostaa rasiasta pois yhden kolmesta kellertävästä lasiampullista. Hän menee sen kanssa olohuoneeseen ja ottaa kaapista pussukan, jossa on muutama ruisku ja injektioneuloja. Hän virittää ruiskun käyttökuntoon ja imaisee sillä ampullin tyhjäksi. Tottunein ottein hän naputtelee ruiskusta ilmakuplat pois ennen kuin neula lävistää hänen paksun reisilihaksensa. Siinä tuntuu vielä pientä kihelmöintiä, kun hän marssii keittiöön ja kulauttaa smoothien alas kurkustaan.

Simo istuu tietokoneelleen ja lukee sähköpostistaan Esan lähettämän viestin. Siinä on liitteenä heidän geokätkötehtävänsä. Simo naurahtaa ääneen sitä lukiessaan.

-Helppoja laskutoimituksia. Kätkö löytyy varmasti tuossa tuokiossa.

Odottava kihelmöinti alkaa kuitenkin hiipiä hänen tajuntaansa ja häntä kiihottaa suunnattomasti jännitys, joka poreilee hänen vatsansa pohjassa.

-Edellisestä löytyi jonkun sormi. Mitähän tällä kertaa?

Hän naurahtaa hermostuneesti yrittäen saada ajatuksensa toisaalle tekemällä koulutehtäviä. Hän levittää kirjoituspöydälleen paperit ja alkaa tehdä laskutehtäviä. Hänen ajatuksensa kuitenkin harhailevat liikaa ja keskittyminen on vaikeaa. Lisäksi hänen tulee yhtäkkiä kovin kylmä. Vilunväreet lävistävät hänen vartalonsa ja hän arvelee sen olevan sivuvaikutuksia pistämästään steroidista. Hän nousee hakeakseen hupparin päälleen, mutta ei ehdi kuitenkaan kovin pitkälle, kun koulutehtävät lentävät pöydältä yksi kerrallaan lattialle ja lyijykynä singahtaa kuin luoti ilmaan telineestään osuen häntä leukaan. Samalla pesuhuoneen ovi aukeaa vain pamahtaakseen kiinni kovalla voimalla, mutta sen jälkeen tulee aivan hiljaista. Simo pitelee aristavaa leukaansa hakien nopeasti keittiöstä Fiskarsin leipäveitsen puisesta telineestään. Veitsi tanassa hän hiippailee pesuhuoneen ovelle, yrittää pidättää kiihtynyttä hengitystään ja kuuntelee oven takana. Hän tarttuu kylmään ovenkahvaan ja kääntää sitä varovasti, kunnes sytyttää valon tyhjään pesuhuoneeseen. Fiskars putoaa hänen kädestään kolahtaen lattialle, kun hän huomaa mitä peiliin on kirjoitettu.

-Kipu on nautintoa. T. Naruttaja.

Vitsaileeko se epeli hänen kustannuksellaan? Ärtymys saa hänen poskensa kuumottamaan.

-Varrohan vaan, niin näytän kohta, että kuka tässä kärsii. Simo sanoo pyyhkäisten tekstin kädellään näkymättömiin.

Simo alkaa siivota lennelleitä papereita laatikoihin. Hän järjestelee kaikki tavarat huolellisesti paikoilleen, hakee siivouskaapista ilmastointiteippirullan ja alkaa otsa hiessä teippailla laatikkoja tukevasti kiinni.

-Nyt ne eivät lentele mihinkään.

Simo siirtyy pesuhuoneeseen, jossa kuuraa ensin peilin viimeistä pisaraa myöten tahrattomaksi. Sitten hän jynssää pytyn pesuaineella ja huuhtelee lattiat käsisuihkulla. Pesuhuoneen ovesta on päästävä eroon. Simo marssii ovelle nostaen sen pois saranoiltaan. Hän nostaa vielä keittiönkin oven pois paikoiltaan kasaten ovet siistiin nippuun lasitetulle parvekkeelleen.

-No niin. Kuinkas se suu nyt pannaan? Hän kysyy. – Kuuletko? Täällä määrään minä! Hän uhoaa peilikuvalleen.

Simo nojautuu lähemmäs peiliään tarkastellen kasvojaan. Kynä on lentänyt niin voimakkaasti hänen leukaansa, että se on saanut aikaiseksi pienen tarkkarajaisen mustelman.

Hän ottaa uudelleen ilmastointiteippirullan käsiinsä marssien ulko-ovelle. Hän vetää rullasta pätkän hampaillaan, laittaa varmuusketjun kiinni ja teippaa postiluukun umpeen.

Esa pakkailee tavaroita putkikassiinsa viivaten niitä sitten yli muistilistastaan. Hän kaivaa kaapistaan kaksi vanhaa harmaata villaista vilttiä. Niiden päällä saattaisi olla kiva syödä eväitä Virpin kanssa. Kirkkaanvihreä kylmälaukkukin löytyy samasta kaapista. Hän nostaa sen esille ja on itseensä oikein tyytyväinen. Vielä pitäisi puhua Terolle, jos vaikka hänkin lähtisi mukaan. Esa ryhtyy tuumasta toimeen ja starttaa Mazdansa. Hän ajattelee käydä vielä katsomassa Teroa, koska hänen tarinansa hieman järkytti Esaa. Tero on kuitenkin hänen paras ystävänsä ja ystävien pitää vetää yhtä köyttä. Esa pääsee nopeasti perille ja kipaisee portaat ylös. Häntä hengästyttää ylös päästyään ja sisäänhengitys alkaa vinkua. Hän kaivaa astmapiipun taskustaan ja vetäisee pari inhalaatiota. Rappukäytävässä haisee tunkkaiselta. Se ei ainakaan paranna hänen oireitaan.

-Hiton astma. Hän sanoo ja rimputtaa reippaasti ovikelloa.

Samaan aikaan Tero vielä vetää hirsiä sängyssään. Pimennysverhot on vedetty tiukasti ikkunoiden eteen, vaikka päivä on jo kääntynyt iltapäivän puolelle. Tasainen kuorsaus kuuluu peiton alta pienessä makuuhuoneessa, jossa ilma on jo niin sakeaa, että sitä voisi veitsellä leikata. Eteisessä on levällään kuraisia jalkineita ja keittiön tiskialtaaseen on kasvanut Mount Everestin kokoinen pino likaisia astioita. Tyhjiä pikaruokapakkauksia on kertynyt hujan hajan lattioille. Vessanpytyn seinämässä on pinttyneitä ruskeita vauhtiraitoja. Sen kansi on valehtelematta ruokoton ja sen lisäksi hammastahna on kovettunut kokkareiksi lavuaarin seinämiin ja peili on täynnä roiskeita.

Ovikello soi. Se sekoittuu Teron uneen mystisenä ja etäisenä. Esa soittaa kelloa uudelleen, koska on varma siitä, että hän on kotona. Auto on paikallaan kadun varressa, vaikkakin niin likaisena, että alkuperäistä väriä on turha edes arvailla.

Tero havahtuu hieman ja kääntyy selälleen. Tyyny on kylmä ja läpimärkä. Hän nostaa päätänsä vain sen verran, että saa käännettyä kuivan puolen päälle. Samalla ovikello soi uudelleen. Tero pongahtaa ylös ja suunnistaa ovelle. Häntä huimaa hiukan.

-Terve! Kylläpä näytät kamalalta! Esa sanoo, kun Teron valju hahmo ilmestyy ovenrakoon.

-Kiitos vaan kohteliaisuudesta. Tero vastaa ja vinkkaa hänet sisään.

He harppovat peräkanaa olohuoneeseen ja Esa ei voi olla laittamatta merkille kämpän ruokotonta olomuotoa.

-Onko ollut kiireitä? Hän kysyy ja siirtää sohvalta sivuun pari pizzalaatikkoa, jotta saa ahterillensa tilaa.

-Miten sen nyt ottaa. Onhan tässä kaikenlaista. Tero tokaisee ja avaa jääkaapin oven.

Jääkaapin sisältä tulvahtaa Esan nenään pilaantuneen ruuan ja valkosipulin lemahdus. Hän pidättää hengitystään ja ottaa sitten nenästään kiinni.

-Olidsko dun aika diivoda?

Tero naurahtaa ja ottaa kaapista margariinin, nappaa oven kiinni tyytyen kaivamaan kuivamuonakaapista Koulunäkkiä.

-Ehkä. Hän vastaa ja alkaa levittää rasvaa leivälle.

-Oli mulla asiaakin. Voisitko lähteä vielä yhdelle kätkölle? Naruttaja on tehnyt nimittäin taas uuden kätkön ja aattelin, että voitaisiin mennä sinne isommalla porukalla. Olisi niin kuin paremmin turvaa. Esa sanoo ja katselee Teron selkää, kun hän puuhastelee näkkileipien kimpussa.

Tero on hetken hiljaa ja kääntyy sitten katsomaan häntä.

-Tiedätkö mitä? Se vois olla aika hyvä ajatus. Tero sanoo rouskaisten näkkäristä niin, että murusia ropisee hänen nuhruiselle paidalleen.

He sopivat samalla lähtöaikataulun ja Esa lähtee hyvällä mielellä pois. Tero jää katsomaan ikkunasta, kunnes Esa on kadonnut näkyvistä ja kääntää sitten sen ruskeat sälekaihtimet kiinni. Hänen irrotettua otteensa verhonsäätimestä, maailma alkaa pyöriä hänen silmissään ja kaikki oleva lakkaa olemasta. Hänen silmissään alkaa vilistää värillisiä kuvioita, jotka muotoutuvat vähitellen maisemaksi ja hänen päänsä sisällä soi metallinen ääni, joka puhuu hänelle hiljaisella äänellä. Tero havahtuu metsän huminaan ja ihmettelee sitä, kuinka hautausmaalla voikaan olla niin hiljaista.

Hän sytyttää ympärillään kiertävän kynttiläringin ja istuu pienen ja vaatimattoman kiven eteen kuluneelle nurmikolle. Hän laittaa silmät kiinni, keskittyy siihen kuinka laskeutuu ajatuksissaan alas maan alle ja koettaa saada yhteyden häneen, joka tälle paikalle on haudattu.

-Sinä, jonka henki on jäänyt vangiksi tänne ikuisiksi ajoiksi. Haluan vapauttaa sinut ja kaikki ne, jotka ovat vääryydellä tänne joutuneet.

Hän tuntee ilman sähköistyvän. Kynttilät lepattavat, vaikka ei tuule.

-Kutsun sinua.

Ilma viilenee hänen ympärillään.

-Tunnen hänen olevan lähellä.

Rintaa puristaa, kun hän raottaa hieman silmäluomiaan tuntien hahmon läsnäolon edessään. Läpikuultavaa, voimakasta ja pahaa.

-Olet vapaa. Tiedät, mitä meidän on tehtävä. Hän kuulee kuiskaavansa, kuin jonkun toisen äänellä ja lysähtää sen jälkeen sammalelle.

Kylmyys alkaa kaikota ja Tero tuntee Hänen loittonevan.

-Nyt olen valmis. Siirryn ajatuksissani jälleen Naruttajan mukaan.

Olemme tulleet johonkin asuntoon. Naruttaja seisoo oven takana, mutta ovi ei ole este hänelle. Hän haihtuu, kuin savuna ilmaan ja hänen voimansa alkaa työntyä sisään avaimenreiästä harmaana kiehkurana, kuin savuna. Kiehkurat kietoutuvat uhrinsa ympärille ja ennalta varoittamatta niiden voima syöksyy hänen sisäänsä ensin sieraimista, sitten suusta ja sitten kaikista ruumiin aukoista. Ne pääsevät hänen ajatuksiinsa ja lukevat sieltä hänen syvimmät toiveensa ja pelkonsa. Ne nauravat hänen ajatuksilleen ja yrityksilleen tyhjentää mieli kaikesta turhasta. Ne nyppivät yksi kerrallaan päästä kaikki ajatukset ja järjestävät ne uudelleen. Mies taistelee kiehkuroita vastaan ja yrittää ajatusten voimalla saada Häntä perääntymään siinä onnistumatta.

Palaamme takaisin hautausmaalle. Hän sanoo käyttävänsä minua myöhemmin. Hänellä on vielä minulle monta tehtävää.