Sammakoiden vallankumous
Meillä on mökillä joka vuosi oikea sammakoiden vallankumous. Olen kyllä niin sammakkofani! Tänä vuonna on näkynyt ihan mukavasti sammakonkutua, joten tänäkin vuonna varmaan saadaan nauttia sadoista pikkuhyppelijöistä pihapiirissä. Koirilla on mukavaa, kun ne yrittävät metsästää näitä veitikoita. Yritän aina kyllä pelastaa näitä isompia sammakoita viemällä niitä kauemmas metsään tai lampeen.
Ainoa huono puoli on se, että nämä veitikat ovat suurimmaksi osaksi rupisammakoita ja niiden myrkky saa koirat voimaan huonosti. Vanhempi koira oppi kerrasta välttelemään näitä otuksia, mutta nuorempi ei meinaa oppia millään. Ne ottavat sammakon suuhunsa, mutta pudottavat sen sitten nopeasti maahan alkaen lipoa huuliaan sen näköisenä, että mitähän sitä taas tuli maistettua.. Vanhempi koira alkoi kerran jopa oksennella maisteltuaan erästä suussaan hieman pidempään.
Meillä on joka kevät pieni kilpailu siitä, kuka pystyy pitämään pisimpään paljaita jalkoja laiturilta vedessä. Tämä kilpailu juonsi juurensa siitä, että huomasimme kaikkien lammen nuijapäiden kerääntyvän näykkimään jaloista kuollutta ihosolukkoa. Niitä tuli koko ajan lisää ja lisää, kunnes lopulta niitä oli niin paljon, että jalkojen ihoa ei kunnolla näkynyt. Nuijapäitä oli valehtelematta sadoittain. Jaloissa tuntui järkyttävää kutinaa, kun ne näykkivät jalat varvasvälejä myöten. Sitähän se kilpailu sitten sai alkunsa! Nämä pallopäät ovat siitä hauskoja, että jalkoja täytyi pitää aivan liikkumatta, koska jalan liikahdettua ne hajaantuivat välittömästi eri suuntiin.
Meillä on tämän lisäksi kaksi omaa huussisammakkoa. Ne lähtevät joka ilta klo 21 jälkeen liikkeelle samaa reittiänsä, joka kulkee vessamme edestä kannon juureen. Ne hiippailevat todellakin samaa reittiä joka ilta. Hiippailevat siksi, että ne eivät loiki. Joskus ne erehtyvät ottamaan yhden loikan, mutta pääsääntöisesti rupikonnat kävelevät eteenpäin.
Eräänä iltana olin menossa kaiksessa rauhassa huussia kohti ja oli jo melko pimeää. Astuessani tarpeeksi lähelle valon liiketunnistinta, valo lävähti päälle ja häikäisi sekä minut, että iltakävelyllään olleen sammakon. En tiedä kumpi pelästyi sinä iltana enemmän, minä vai rupikonna. Sammakko jähmettyi kivipatsaaksi huussin rappusille ja minä sain täpärästi väistettyä yhteentörmäyksen. Se oli todellakin jähmettynyt kävelyasentoon toinen etujalka ilmassa. Oli se kyllä kovin koominen näky! Sammakko pysyi siinä asennossa sen koko ajan, minkä olin tässä hotelli helpotuksessa. Ajattelin jo, että se sai jonkun kohtauksen ja varustauduin aamulla siivoaman raadon pois rappuselta. Aamulla otus oli onneksi kadonnut sinne mistä oli tullutkin.
Toivottavasti tästä vuodesta tulee hyvä sammakkovuosi!
