Pääskysiä perhoshaavilla?

Minä + blogin kirjoittaminen = ei ikinä! Näin olin ainakin itse aina ajatellut ja epäilemättä useimmat muutkin – mukaan lukien rakkaani: ”Isin vauvablogi on nyt alotettu” – Mami: Ei vit** oikeesti?”, mutta näin vaan ne asiat elämässä muuttuvat.

En ole oikeastaan koskaan ollut mikään lukutoukka ja niin kirjasto kuin blogitkin on ollut suhteellisen tuntemattomia paikkoja. Tasan viikko sitten elämämme rakkaan ”Mamini” kanssa kuitenkin muuttui loppuelämäksi, kun meille syntyi ensimmäinen lapsemme – Poitsu, joka päivä toisensa jälkeen saa Isille tipan vierähtämään poskelle. Vielä raskauden aikana koko Poitsu + Isi + Mami = perhe-yhtälöä ei oikein tuntunut itse ehkä edes kunnolla tajuavan, josta lisää sitten omassa jutussaan. Kuitenkin sairaalasta kotiuduttuamme ja pikku hiljaa kelaillessa kotisohvalla että: ”ei täs mitään, ainoo et toi Poitsu on nyt ihan täysin meidän käsien ja elämien varassa.” tajusin että enhän mä tiennyt yhtään mitään, mitä sille pitäis tehdä kun se itkee tai kun vaippa-asemalle on saapunut kukkaisen tuoksuinen tavarajuna mukanaan muutakin, kun keltaista jaffaa. 

Tosi asia olikin, että eihän siitä tavarajunan siivoamisesta ja vaatteiden pukemisesta tullut yhtään mitään ja Isi jo laittoikin viestiä ystävälle ”Tää Poitsun kanssa touhuaminen on ku pyydystäis perhoshaavilla variksia.” – niin vaikealta se aluks tuntui, eikä kärsivällisyyskään koskaan ole lukeutunut suurimpiin vahvuuksiini. Sen tosin oppii vauvan kanssa heti alussa, että sitä on parempi löytyä – niin Poitsun kuin Maminkin kanssa. 😉 

Anyway projektin valmistuttua olin sen verran valmista tavaraa itekin, että olin valmis siirtymään internetin ihmeelliseen maailmaan etsimään kohtalotoveri Isejä. Turhautuminen kuitenkin jatkui, kun en meinannut löytää sopivia kohtalotovereita pikkumuksujen parista touhuamassa. Lopulta sain sitten idean – aletaan sitten kirjoittaa itse blogia, jos siitä olisi edes jollekin Isille joskus hyötyä! Ja, jos ei Iseille niin toivottavasti joillekin Mameille, että ymmärtäisitte edes pikkuisen paremmin, mitä tämän karvaisemman sukupuolen päässä milloinkin liikkuu (ja niitä hetkiä jolloin ei liiku yhtään mitään).

Se on kuitenkin jo selvinnyt, että meidän matka Poitsun kanssa on vasta alussa – matka, jota mielestäni kuvaa hyvin blogin nimikin ”Pääskysiä perhoshaavilla”. Väitän että pääskysiä voi yrittää pyydystää perhoshaavilla loppuelämän saamatta niitä kiinni. Samoin kuin Isinä on turha kuvitella, että pääsisi täydellisten Isien kerhoon osaamalla kaiken – loppupeleissä musta tärkeintä on nauttia siitä pyydystämisestä ja sen tuomista kokemuksista. Eristyisesti silloin, vaikka joskus tuntuukin että ne olisivat siellä haavisssa – jotenkin ne kuitenkin aina karkaavat sieltä ja matka alkaa uudestaan. 🙂

Nauttikaa onnistumisista, sillä se on varmasti ansaittua. Älkääkä lannistuko epäonnistumisista, kliseisesti aina tulee uusi mahdollisuus – niin pääskysiä pyydystäessä, muksujen kanssa touhutessa kuin elämässä yleisestikin! 🙂

perhe raskaus-ja-synnytys lapset vanhemmuus
Kommentit (1)
  1. Tervetuloa, mahtavaa, että olet Lilyssä! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *