Jotain uutta

Uusi_tukka_2016_1.jpg

 

No nyt on jotain uutta, vihdoin. Nimittäin ihan uusi tyyli hiuksissa. 

Viime vuosi oli minulle vaikea monella tapaa. Loppuvuodesta päätin, että tästä vuodesta tulee parempi, sillä paljon huonommaksikaan eivät voisi asiat enää mennä. Samoihin kypsyi ajatus siitä, että muutos voisi alkaa siitä helpoimmasta päästä, omasta päästä kirjaimellisesti. Kahdessa vuodessa venähtäneet hiukset, joita aina pidin ponnarilla, saisivat lähteä.

 

Uusi_tukka_2016_2.jpg

 

Jep, vaikka invisibobblet olivat käytössä, niin kyllä selvästi on nähtävissä mitä ponnarin pitäminen tekee. Katkeilleita hiuksia on, ja paljon. Tämä kuva hieman myös yllätti sillä, kuinka nopeasti ne hiukset oikeasti kasvavat. Kasvatusprojektit kun tuntuvat aina ikuisilta. Tähän pituuteen hujahdettiin kahdessa vuodessa, ja siinä ajassa tasoiteltiinkin mittaa useampaankin otteeseen.

 

Uusi_tukka_2016_3.jpg

 

Leikkauksen lisäksi pistettiin hieman reippaasti vaaleampaa sävyä sekaan. Tai näin aluksi tuohon päälle. Maantienharmaita ja muuten vaan harmaita hiuksia kasvaa kokoajan enemmän, joten tavoitteena on pikkuhiljaa haalentaa sävyä lähemmäs omaa. 

Hiusten leikkauksen jälkeen, se ensimmäinen pesukerta oli muuten ihana, helppo ja nopea. Tykkäsin. Kyllä lyhyet hiukset taitaa olla se mun juttu.

 

Mitä uutta teille on tämä uusi vuosi tuonut tullessaan? Hyviä vai huonoja uutisia? Iloja vai suruja?

 

 

 

Kommentit (8)
  1. Siis wau, ihan mahtavat. Ja vaatiihan tuo vähän rohkeuttakin, kannatti!

  2. Tosi ihanat hiukset!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *