8+1 syytä, miksi puhekielto ei sittenkään ole huono asia

Tänä aamuna heräsin ihan normaalisti. Viikonlopun rientojen jäljiltä vähän väsyneenä, mutta kuitenkin valmiina uuteen työviikkoon. Kurkku tuntui karhealta, edellisenä päivänä jo oli ääni vähän maassa. Mutta hätääkös tässä, jos nyt kurkku vähän on karhea, töihin mars. Kaupan kassalla todellisuus lyötiin kasvoille; moin sijasta kurkustani kuuluikin pelkkää pihinää. Jatkoin matkaani töihin, lähinnä todetakseni, että lähdenpä tästä lääkäriin. Odotetusti sain palkkioksi kolmen päivän saikun ja puhekiellon. Fuck. Mä en tiedä, välittyykö se kirjoittamisen kautta, mutta mä puhun paljon. Tosi paljon. Puhekielto tuntuu melkein pahemmalta kuin jos ei sais syödä. Mutta vaan melkein.

Mutta koska joka asiasta pitää kuulemma keksiä jotain positiivista, niin päätin antaa puhekiellolle mahdollisuuden. Katsotaas:

1. Perheenjäsenien korvat (ja hermot) säästyvät, kun olen kerrankin hiljaa.

2. Voin hyvällä omatunnolla hylätä epätoivottujen ihmisten puhelut ja laittaa perään viestin, että ähäkutti, en saa puhua!

3. Koska olen tosi kipeä (krhm), niin saan makoilla sohvalla ja katsoa töllöstä jotain hölynpölyä. Ja syödä herkkuja.

4. Voin harjoittaa telepaattisia kykyjäni.

5. Kun lapsi kyselee liikaa, niin voin vain pihistä, etten voi puhua ja elehtiä pahoittelevasti.

6. Saan muutaman päivän tauon sen yhden ja saman kirjan lukemisesta lapselle. Jes!

7. En aiheuta hämmennystä kanssaihmisissä, kun he eivät tiedä, olenko tosissani vai olenko vain sarkastinen.

8. Voin harjoitella käsialaani ja kirjoitella söpöjä lappuja miehen ärsytykseksi iloksi, tyyliin: ota eväät mukaan, pistä pyykkikone päälle klo 16, keitä kahvia, laita ruokaa, hemmottele minua jne.

+ Hiljaisuus saattaa oikeasti tehdä joskus ihan hyvää.

Mukavaa viikonalkua kaikille!