Kookosöljy: atoopikon pelastus?
(Ihan ensiksi täytyy sanoa, että jos haluat skipata mun romaaninmittaisen pohjustuksen aiheelle, niin anna mennä ja hyppää tuonne kuvan kohdille! Muussa tapauksessa lukeminen omalla vastuulla.)
***
Mulla on atooppinen iho. Kun sanon ’atooppinen’, mun pitäis varmaan kirjoittaa se isolla aalla. Monesti asiasta avautuessa saa nimittäin kuulla, kuinka sillä kuuntelijallakin on. Tai vähintään kuuntelijan siskolla tai kaverilla tai kumminkaimankoiranentiselläomistajalla. Se on vähän sama, jos jollain ois keuhkokuume ja toinen sanois siihen, että joo, muakin vähän yskittää. No siis oikeasti, en usko olevani ainoa, jolla tämä sairaus on saanut tällaiset mittasuhteet, ja jollain raukalla tilanne on varmasti vielä paljon pahempikin. Mutta en ole toistaiseksi elämäni aikana törmännyt livenä kuin yhteen toiseen, jonka atopia on näin paha. Ja tässä yksi iso syy, miksi mun naamaa (tai käsiä tai jalkoja tai ihan mitä tahansa muutakaan vartalon osaa) harvemmin blogissa näkyy.
Mun iho on ollut tällainen aina. Mun neuvolakortissa on merkintöjä näppylöistä ja kuivasta ihosta heti ensimmäisestä kerrasta lähtien. Lapsena sukulaiset säälivät mua ja tuputtivat kuka mitäkin parannuskeinoa. Koulussa kiusaaminen lähti liikkeelle siitä, kun rinnakkaisluokan pojat nimesivät mut spitaaliseksi (kiitos uskonnon tunnin). Kun olin kipeä, iho räjähti ja paraneminen kesti pitkään. Mulla oli 10-vuotiaana enemmän ryppyjä kuin joillain aikuisilla. Suihkussa käyminen oli tuskaa, rasvaaminen oli tuskaa, monesti ihan vaan oleminenkin oli tuskaa. Eikä nyt aina ja joka sekunti. Mutta kun iho parani ja ehti juuri hengähtää, niin joku laukaisi tulehduksen uudestaan. Ramppasin sairaaloissa, allergiatesteissä, verikokeissa, sain reseptiä reseptin perään. Ei apua. 11-vuotiaana tilanne oli niin paha, että mut passitettiin neljäksi päiväksi sairaalaan, jossa tädit rasvasivat mut valkoiseksi kolme kertaa päivässä. Iho parani parempaan kuntoon kuin ikinä. Ja sitten tuli murkkuikä.
Murkkuna mun iho parani täysin yllättäen. Talvisin oli pintakuivuutta, taipeisiinkin saattoi tulla jotain ja sairastaessa iho saattoi lehahdella. Mutta pääosin mun iho oli loistokunnossa, ainakin entiseen verrattuna. Kaverit oli puolivitsillä kateellisia mun persikkaposkista, sillä en myöskään kärsinyt finneistä. Vaikka tiesin, että ilo ei välttämättä jatku ikuisesti, niin ajattelin positiivisesti, että ehkä sittenkin.
17-vuotiaana, itse asiassa aika lailla 10 vuotta sitten, ihoni sitten räjähti täydellisesti. Se tapahtui niin nopeasti, etten ehtinyt edes lääkärille soittaa, kun iho oli jo tulehtunut päästä varpaisiin. Olin juuri tavannut mieheni ja myöhemmin vitsailimme, että olen allerginen hänelle. Silloin ei kuitenkaan naurattanut, ihastumisen huumassa pelkäsin, että tyyppi jättää tämmöisen rupikonnan rannalle ruikuttamaan. No ei se jättänyt, mutta ei kyllä jättänyt ihokaan rauhaan. Aika monta lääkäriä myöhemmin selvisi, että olen allerginen itselleni. Haha, ihan oikeasti. Lyhyesti sanottuna, mun päässä on joku hiiva, joka aiheuttaa hilsettä ja mä oon sille hilseelle allerginen. Story of my life, itseään on vaikea pakoilla. Nykytiedon valossa mun pitäisi siis vältellä sokeria ja hiivaa, jotta mun iho pysyisi edes jonkinlaisessa kuosissa (mutta köhköh, sokerin välttely tuntuu olevan toisinaan kovin vaikeaa, köhköh). Näiden lisäksi on liuta ruoka-aineita, jotka eivät ainakaan auta ihon paranemista. Mitään en välttele loputtomiin, mutta jos iho on jo ennestään huonossa kunnossa, niin kyllä mä ihan mielellään jätän appelsiinit, banaanit, chilit ja monet muut muiden syötäviksi.
Olen hoitanut ihoani viime vuosina pääasiassa perusrasvoilla, kortisoneilla ja pimekrolimuusi-voiteella. Meikkiä käytän vain ja ainoastaan juhlissa tai muissa erityistilanteissa. Peseytymisestä ollaan montaa mieltä, toiset suosittelevat käymään suihkussa joka päivä, toiset muutaman päivän välein. Itse käyn kahden päivän välein ja lisäksi aina, jos olen harrastanut hikiliikuntaa. Suihkun jälkeen rasvaan itseni päästä jalkoihin heti, tai iho kuivahtaa ja seuraavana päivänä itkettää. Näillä konsteilla olen saanut ihoni pysymään suurimmaksi osaksi ihan siedettävässä kunnossa, mutta toisinaan etenkin naama lehahtaa niin, että aamulla herätessä pelkkä ajatus peiliin katsomisesta ja ihmisten ilmoille lähtemisestä itkettää. Ei siihen nimittäin koskaan totu, ihmisten tuijottamiseen.
Hoitaessani ihoani parhaan taitoni mukaan olen kokeillut vaikka mitä konsteja. Lapsena söin helokkiöljyä, mutta eipä siitä sen kummempaa apua tainnut olla. Joskus teini-ikäisenä kävin Antioksidanttiklinikalla tutkimuksissa ja sain kasan pillereitä, esim. sinkkiä, kokeiltavaksi. Opiskelijabudjettiin se pillerimäärä oli kuitenkin liikaa, ja kun en muutaman kuukauden kuluessa saanut tuloksia, niin luovutin. Valohoidossa kävin muutamana talvena ja siitäkin on ollut jonkin verran apua, mutta sekin on jäänyt muutamana talvena väliin suolaisen hintansa vuoksi. Olen kuitenkin valmis harkitsemaan sitäkin tulevina vuosina, koska siitä on ollut selvästi apua (plussana: mä rusketun kesällä aina enemmän, jos oon talvella käynyt valohoidossa, heh). Apteekin tuotanto on mulle niin tuttua, että harvemmin törmään uuteen rasvaan lääkärin ehdottaessa jotain. Viime vuosina olen alkanut kuitenkin pohtia, että haluaisin eroon liioista kemikaaleista ja keskittyä mieluummin luontaisiin hoitokeinoihin.
***
Tässä kohtaa pääsemme vihdoin itse asiaan, eli siihen kookosöljyyn!
Alkusyksystä olin kaverini synttäreillä, jossa ihottumat ja niiden hoito tuli puheeksi. Kaverin kaveri alkoi puhua kookosöljystä, ja mun täytyy myöntää, että ensimmäisenä muljautin varmastikin silmät ympäri. Olen saanut niin miljoona suositusta atooppisen ihon hoitoon, että toisinaan en jaksaisi vastaanottaa enää yhtään kepulikonstia ihoni hoitamiseksi. Tällä kertaa mä kuitenkin kiltisti kuuntelin ja seuraavana päivänä huomasin googlettavani tietoja kookosöljystä. Netistä löytyi sekä hyviä että huonoja kokemuksia, mutta kun monen päivän jahkailun jälkeen vihdoin löysin itseni kaupan öljyhyllyltä etsimästä kyseistä tököttiä, päätin kokeilla; hinta ei nimittäin päätä huimannut. Purkki kookosöljyä maksoi muistaakseni n. 8-9 €, eli vähemmän kuin tämänhetkinen perusrasvani korvauksien jälkeen. Hoidin ihoni inhimilliseen kuntoon ensin kortisonikuurilla ja sitten eräänä päivänä lätkin kookosöljyä suihkun jälkeen. Ja niin tein seuraavallakin kerralla, ja sitä seuraavalla ja jokaisella kerralla nyt jo melkein kahden kuukauden ajan.
Kookosöljy on siitä jännää, että se on kovaa säilytettäessä alle 25 asteessa. Iholle laitettaessa se siis sulaa heti ja levittyy helposti. Haju oli mulle alkuun pieni ongelma, koska en mikään kookoksen suuri ystävä ole, mutta siihenkin tottui muutaman käyttökerran jälkeen. Haju ei myöskään jää leijumaan ympärille koko päiväksi, vaan haihtuu iholta melko nopeasti. Öljy on tosi riittoisaa, vaikka mäkin oljyän itseni kaulasta nilkkoihin joka päivä.
Mitä kookosöljy on siis tehnyt iholleni? No, ihmeparantumista ei ole tapahtunut, enkä mä sitä odottanutkaan. Ihoni on kuitenkin ollut huomattavasti paremmassa kunnossa kuin perusrasvan kanssa. Etenkin kädet ovat pysyneet pehmeämpinä ja kynsinauhatkaan eivät kuivahda niin herkästi. Joskus levitän öljyä myös yöksi jalkapohjiin; kovettumat ja kuivat kohdat ovat selvästi paranemaan päin. Lääkevoiteita olen joutunut käyttämään, mutta en yhtä usein kuin ennen. Yleensä teen täsmäiskun ennen kuin iho ehtii lehahtaa kunnolla, eikä se ole edes päässyt nyt tulehtumaan. Perusrasvaa en ole käyttänyt muualle kuin kasvoihin; jostain syystä kookosöljy ei tunnu riittävän kasvoille ainakaan nyt kylmempään vuodenaikaan.
Melko hyvässä kunnossa!
Parasta öljyssä on ehkä se, ettei sitä tarvitse laittaa kuin suihkun jälkeen ja ihoni pärjäilee sillä hyvin sen parikin päivää, mitä suihkuilla saattaa olla väliä. Perusrasvan kanssa läträtessä en ole koskaan voinut jättää päiviä väliin. Olenkin miettinyt, voisiko kasvojen iho tarvita perusrasvaa juuri siksi, että pesen sitä useammin? Eilen kokeilin taas kookosöljyä kasvoihin ja jätin perusrasvan laittamatta, saa nähdä, miten iho käyttäytyy, jos laitan sitä tänäkin iltana.
Joka tapauksessa olen nyt melko iloinen, että ryhdyin kokeiluun. Ihoni tuntuu voivan kaikin puolin paremmin, ja kun ihoni voi paremmin, minäkin voin paremmin. Jatko näyttää, miten ihoni selviää kylmästä talvesta; riittääkö öljy vai joudunko käyttämään kylmempinä aikoina tujumpaa tavaraa? Väheneekö lääkevoiteiden käyttö vielä vai tuleeko takapakkia? Sen näyttää kai vain aika, nyt aion vain nauttia pehmeämmästä ja paremmin voivasta ihostani. :)
Oletko sinä joskus käyttänyt kookos- tai muita öljyjä perusrasvojen tilalla? Minkälaisia kokemuksesi ovat? Onko sinulla jotain muita luontaisia keinoja atopian tai muuten kuivan ihon hoitoon?