Ihana, ihanampi, Naantali (ja tietty Muumimaailma)
Lapsemme näki joskus keväällä mainoksen Muumimaailmasta ja kyseli kovasti, että mikäs paikka se tuo on. Fiksu ois varmaan sepittänyt jotain, heh, mutta minä tietysti kerroin. Tästä alkoi paahtava suostuttelu lähteä Naantaliin koko perheen voimin. Itseäni kiehtoi Naantali muutenkin, mutta enpä itsekään ollut koskaan Muumimaailmassa käynyt, joten sekin kiinnosti. Yllätykseksi miestä ei tarvinnut kovin paljoa suostutella, ja niimpä me viime viikolla vietettiin pari päivää Naantalin rauhassa.
Ja ihana reissu se todella oli! Ensimmäisenä päivänä keskityimme lähinnä käppäilemään rauhassa kaupungilla ja ihailemassa maisemia rantakadulla. Välimatkat ovat Naantalissa pieniä ja suosittelen ehdottomasti tutustumaan kaupunkiin kävellen. Parkkeeraus ei välttämättä ole helppo nakki, jos et just satu tietämään jotain hyvää paikkaa autolle. Vanhan kaupungin kapeat kadut eivät myöskään olisi itselleni suosikkipaikka sompailla autolla päämäärättömästi parkkipaikkaa etsimässä, mutta kävellen talojen lomassa on ihanaa seikkailla. Me saimme onneksi jättää automme vielä lähtöpäivänäkin majapaikan pihaan, joten parkkiongelma oli sillä ratkaistu. Lapsen kanssa matkaan kannattaa toki ottaa mukaan myös annos kärsivällisyyttä, krhm. Onneksi kirkkopuistosta löytyi kiva leikkipaikka, jossa lapsikin hetkeksi unohti kiukkunsa. Meressä riitti myös ihmettelemistä sisämaan lapselle, joten kierros rantakadulla sujui melko mallikkaasti.
Ruokaa kannattaa metsästää myös rannan tuntumasta. Oma kokemukseni rantakadun ravintoloista jäi suppeaksi, sillä söimme pääasiassa majapaikassamme tai Muumimaailman puolella. Mutta ensimmäisenä iltana söimme erittäin tukevasti Rantaravintolassa, enkä voi kuin suositella. Itselleni maistui nyhtöpossu-pizza turhankin hyvin (röyh), mies tutustui innolla Rantsun burgeriin ja poikakin nautti omista lihapullistaan. Maisemistakaan ei voi valittaa, ja kun aurinkokin vielä alkoi pilkahdella pilvien takaa, niin tunnelma oli taattu. Tarjoilu oli asiallista ja mukavaa, ruuat tulivat ruuhkasta huolimatta nopeasti ja ja mahtava tarjoilija huomioi lapsen erityisen hyvin vitsailemalla ja jutustelemalla mukavia. Isosti plussaa myös siitä!
(Huom.! Tämä oli itselleni iso asia. Monesti tuntuu, että tarjoilijat eivät oikein osaa ottaa lapsia huomioon. Puhutaan ohi, tai ei kuunnella. Tai sitten hymyillään vaivautuneesti. Eihän voikaan olettaa, että jokainen maailman ihminen osaa olla lasten kanssa luontevasti, mutta ehkäpä koulutusta ja ohjeistusta voisi tähänkin antaa. Sillä vaikka tarjoilija suhtautuisi kuinka ystävällisesti aikuisiin, niin tunnelma laskee pykälän, mikäli lapsi ignorataan tai muuten annetaan ymmärtää hänen olevan pakollinen paha. Ja yleistäminen seis tähän paikkaan, monesti olemme törmänneet aivan ihaniinkin tarjoilijoihin, eikä tämä asia muuten hyvää ravintolaelämystä pilaa. En myöskään oleta tarjoilijan olevan lapsen viihdyttäjä, mutta asiallinen kohtelu voisi olla ihan paikallaan.)
Ruokailun jälkeen jatkoimme matkaa vielä syvemmälle kaupunkiin. Mieli teki jälkkäriä, mutta emme siihen hätään ja kellonaikaan löytäneet mitään kahvilaa tarkoituksiamme palvelemaan. Niinpä päädyimme etsimään automaattia (ainakin linja-autoaseman vieressä) ja kauppaa (siinä samoilla hoodeilla oli Valintatalo), jotta saimme eväitä majapaikkaamme, jossa ei ollut aamiaismahdollisuutta. Lopulta bongasimme jätskikiskan linja-autoaseman nurkalta, ja voi, minkälaisen jätskikiskan! Tarjolla oli aivan taivaallista gelatoa, eli käsintehtyä italialaista jäätelöä. Hinnat olivat samaa luokkaa kuin muillakin jätskikioskeilla, ja maku kymmenen kertaa parempi. Itse söin mansikkaa, joka oikeasti maistui mansikoilta, sekä verigreippiä, joka oli ihanan kirpsakkaa. Lapsi tyytyi pelkkään suklaaseen, ja rakensi itselleen mahtavan suklaaparran, jonka nimesi välittömästi merirosvoparraksi. Miehen annoksesta löytyi suklaata ja mansikkaa, sekä yllätysmaku Kinder Bueno (NAM)! Kannattaa siis todella poiketa tsekkaamaan tämä ihana paikka!
Seuraavana aamuna suuntasimme sitten vihdoin Muumimaailmaan. Muumimaailma sijaitsee Kailon saarella, johon kulkee kävelysilta aivan kirkon takaa. Edelleen kannustan kulkemaan Naantalissa kävellen, koska matkat tosiaan ovat melko lyhyitä. Kävelyreitit on merkattu hyvin ja rantaa pitkin kulkevalla tiellä on ihana katsella maisemia. Esim. Naantalin kylpylältä kulkee kävelyreitti Muumimaailman sillalle koko matkan rantaa pitkin. Toki vaihtoehtona on myös maksullinen Muumiparkki, josta on bussikuljetus sillan luo, tai sitten Muumimaailman bussit kulkevat myös Turusta asti, mutta niistä kannattaa lukea lisäinfoa Muumimaailman omilta sivuilta.
Meillä kävi menomatkalla aikamoinen epäonni sään suhteen. Olimme varautuneet sateenvarjoin, mutta olisi varmaan pitänyt olla joku täyspitkä sadeviitta. Sateenvarjo on meinaan aika turha siinä vaiheessa, kun sade ja tuuli alkaa juuri sillä hetkellä, kun olet astumassa saarelle vievälle sillalle. Damn. Ei muuta kuin kipin kapin yli ja maisemista viis! Sadehan loppui sopivasti, kun pääsimme saaren suojaan, että aika ovelasti ajoittui tuo sade juuri meidän niskaamme.
Mutta voi sitä onnea, joka valtasi poitsun, kun Muumimaailman portit olivat edessä. Tyyppi oli omien sanojensakin mukaan ”aivan liekeissä”. Jokaista hahmoa piti päästä halaamaan, jokaista taloa kurkkimaan, ja ne metsäpolut! Aivan ihania. Olin kuullut etukäteen Muumimaailmasta paljon sekä hyvää että huonoa palautetta. Omalla kohdallani palaute kääntyy kuitenkin voimakkaasti positiivisen puolelle. Äkkiseltään en itse asiassa edes keksi mitään negatiivista (kun siihen piiska-sateeseenkaan ei Muumimaailma oikein voi vaikuttaa, heh). Hinnatkaan eivät olleet niin järkkyjä, kuin olin kuvitellut. Kävimme itse ruokailemassa Mamman keittiössä, jossa oli oikein hyvät ruuat sekä aikuisen, että lapsenkin mielestä. Hinta per aikuinen olisi voinut olla pienempikin, mutta sitä tasapainotti mukavasti porrastetut hinnat lapsille. Myöhemmin maistelimme tikkuvohvelia vohvelikahvilassa, muuten meillä olikin omat eväät messissä.
Hahmoista lapsemme ehdoton suosikki oli Uimahuoneen nurkalla kellunut Drontti Edvard, jota piti käydä katsomassa peräti kolme kertaa. Lapsemme on vaiheessa, jossa hän tietää, että jokin hahmo/tyyppi/patsas ei ole oikea, mutta toisinaan hän kovasti tahtoo niihin vielä uskoa. Monesti hän puhui reissun aikana esim. Muumipeikosta, että kyllä minä katsoin, onko siellä sisällä joku, mutta en nähnyt, mutta kai siellä silti oli joku, olihan äiti, tai ehkä siellä ei sittenkään ollut, ehkä se sittenkin oli ihan oikea Muumi!? Ison vaikutuksen teki myös metsäreitin varrelta löytyneet Noita, Hattivatit ja, hrrrrh, Mörkö, joka aiheuttaa lapsessamme pelon- ja ilonsekaista kunnioitusta. Ekalla kerralla Mörön luolaan mentiin tiukasti isin sylissä, tokalla kerralla uskallettiin kävellä jo itse, mutta käsi tiukasti äidin kädessä. Lapsemme on luonteeltaan utelias ja melko rohkea, eikä jää vatvomaan pelottavia juttuja, saati näe niistä painajaisia, mutta herkempien tyyppien kohdalla suosittelen vakavasti harkitsemaan Hattivattien ja Mörön luokse uskaltautumista…
Kaikki kiva loppuu aikanaan, ja meidänkin oli lopulta pakko suunnata kotia kohti. Aurinko saapui kunnolla ilahduttamaan meitä vasta aivan loppupäivästä ja kyllä meitä harmitti jättää aurinkoinen kaupunki taaksemme. Jos olisi enemmän pätäkkää, tai asuisimme lähempänä, kävisimme Muumimaailmassa varmasti toistekin tänä kesänä, niin onnessaan lapsemme paikasta oli. Ja niin oli äitikin, pakko myöntää.
