Daim-valkosuklaakakku isälle

Daim-valkosuklaakakku isälle

Tänään on juhlittu isejä. Aamu alkoi ihanasti, kun menimme pojan kanssa laulaen herättämään tämän perheen isää. Isä sai lahjan, uudet Reino-tossut, sekä pojan askarteleman kortin suoraan sänkyyn. Siitä siirryimme kahvipöytään, herkuttelemaan kakulla (siitä lisää alempana). Aamupäivällä soitettiin onnittelupuhelu myös omalle isälleni. Poika lauloi myös kanssani papalleen ja aiheutti myös hihitystä englanninkielisellä versiollaan (”Hääpi pööttei suu […]

Ja taas jaksaa kuukauden!

Ja taas jaksaa kuukauden!

Mä niin pyhästi lupasin itselleni. Piirsin rastin seinään ja onnittelin itseäni, kun en heti palkkapäivänä kirkuen juossut ensimmäiseen kauppaan ostamaan jotain muka tarpeellista. Nyt viikkoa myöhemmin petin lupaukseni. Olin kaupungilla ihan muusta syystä, mutta varmaan syvällä sisimmässäni ajattelin, että samallahan sitä voisi käydä vaatekaupoilla.. Vaikka yritin kovasti vakuuttaa itselleni muuta. Voi luoja. H&M:stä selvisin tyhjin […]

Kuusi hetkeä sunnuntailta

Kuusi hetkeä sunnuntailta

  Oma hetki. Kissan päiväunet (ja muidenkin). Päiväunien aikainen hiljaisuus. Väsyneet päikkäriläiset. Iltaa ja kynttilöitä odotellessa. Leikkiaika. Päivän tähtihetkistä kuvaamatta jäi vielä jumppa, miehen päivälliseksi tekemä herkkupizza, höyryävä glögimuki ja ystävän pikainen käynti. Pian syttyy kynttilät, saatellaan lapsi unten maille ja istutaan sohvan nurkkaan tuhoamaan jumpan vaikutuksia suklaalevyn kera. Ihana, letkeä sunnuntai.

Palkkapäivän seuraus ja päivän tyyli

Palkkapäivän seuraus ja päivän tyyli

Eilen oli tilipäivä. Kuten olen jo aiemminkin maininnut, niin mua ei pitäisi tilipäivänä päästää mihinkään kauppaan. No, ehkä ruokakauppaan, mutta mielellään sellaiseen, jossa tosiaan on vain ruokaa. Tällä kertaa lähdin etsimään asustetta (siitä alempana lisää) töihin, mutta hupsheijaa. Matkalla huomasin, että yhdessä lastenvaatekaupassa olikin ale! Siis tosi kiva juttu! Ulkovaatteita! Gollegehousuja! Nyt heti! JEE! Tuhlasin […]