Hulttioäidin tunnustuksia

Onko väärin, että olen riemuissani, kun perjantaina tulen ajoissa kotiin (btw: mahtavaa!) ja lapsi onkin päikkäreillä, eli mäkin saan mennä päikkäreille?

Onko väärin, että odotan kuin kuuta nousevaa, että lapsi menee huomenna mummolaan yöksi, jotta äiti pääsee taas bilettämään (tästä alkaa tulla tapa; kaksi viikonloppua peräkkäin, omg!)?

Onko väärin, että nautin tästä hetkestä, kun saan blogata rauhassa, koska lapsi katselee Pikku Kakkosta (tosin tää nyt loppu taas ennen aikojaan, koska typerä yleisurheilu, murr!)?

——————————————————————————————–

Tässä sitä nyt eletään hukattua nuoruutta. Huomenna olis taas bileet tiedossa ja minä vastuuton äiti pistän muksun yökylään, koska täytyyhän mun nyt päästä taas vähän nollaamaan. Apuva. Odotan virtuaalikivitystä. (Ai niin, ei tää ollukaan kaksplussan foorumi, ehkä mä sittenkin selviän pienemmillä vammoilla.) Mutta onhan tää nyt kauheeta. Mun tän hetkinen biletystahti on aika kova, viimeisen kahden vuoden aikaa ajateltuna siis. Huh. Heikompia hirvittää ja toiset varmaan ovat kauhuissaan. Mä en. Mulle nää hetket ystävien kanssa pelastaa arjen. Tiedän, etten jaksaisi olla yhtä hyvä äiti, jos pyhittäisin koko elämäni tuolle ihanalle pikku kerubille, joka säännöllisesti tekee minut myös hulluksi. Toisethan varmasti ovat sitä mieltä, että mut tosiaan pitäisi kivittää jo siitä syystä, että menin töihin ja hylkäsin kaamealla tavalla lapseni jo alle 1½ vuoden ikäisenä. Hir-ve-ää. Saatikaan sitten, että kehtaan viedä lapseni hoitoon vapaa-ajallani, koska haluan bilettää (noh, musta se on ihan sama, haluaako bilettää, harrastaa tai mitä tahansa, jos vaan on tarve omalle ajalle, pointti siis enivei se, että hylkään lapsen).

Ajatus tähän kirjoitukseen kumpusi, kun kuulin kiertoteitä erään ihmisen arvostelleen mun ja muutaman muun valintoja. Ai s**tana. Siis mikä hemmetti siinä on, että toisten valinnat aiheuttaa niin hirveetä kuohuntaa? Siis tokikin saa keskustella ja kummastella, mutta tollanen selän takana puhuminen saa mun niskavillat niin pystyyn, kun päin kasvoja esitetään jotain ihan muuta. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta kaksinaamaisuus on asia erikseen. Mä voisin virtuaalikivittää nuo kaksinaismoralistit. Hyi olkoon mua, jos samaan sorrun.

Ugh. Olen puhunut.

Ps. Ei mun nyt pitänyt näin ruveta paasaamaan. :D Olipas kuitenkin kiva purkaa!