Kesämuistoja

Tältä se näytti. Kesä 2013.

Mä en ole kesäihminen. Tai no, sanotaan, että kesä on ihan kiva, jos ei ole liian kuuma ja ötökkämäärät pysyy kohtuudessa. Muuten en diggaile kesästä kovinkaan paljoa. Valoisat yöt saavat minut nukkumaan huonosti, vaikkakin on toisinaan ihan kivaa istua iltaa pitkälle yöhön ja silti ei tarvitse siristellä nähdäkseen seuralaisen. Enemmän kuitenkin pidän loppukesän pimeistä illoista, kun kynttilät luovat tunnelmaa ja viltin kanssa on vielä mukavaa istua terassilla nauttimassa viileästä ilmasta. Kuumuus saa minut ahdistumaan, kun iho kiukuttelee ja olo on muutenkin tukala, ja auringossa siristellessä alkaa päätäkin särkeä. Ötökät eivät ole ylimpiä ystäviäni, vaikka suurimman osan kanssa oppiikin olemaan, ainakin jos pysyvät talon ulkopuolella. Toisinaan nautin kyllä kesästäkin, mutta en koskaan niin paljoa kuin talvesta. Niin se vain on.

Tämä kesä oli kuitenkin ihana. Liian kuumia päiviä oli loppu peleissä melko vähän ja hyvät muistot syövät alleen huonommat. Tänä kesänä poitsun kanssa pystyi touhuamaan aivan eri tavalla kuin edellisinä. Mulla oli piiiiitkä kesäloma, enemmän kuin riittävä, mutta nautin siitä viimeiseen pisaraan ja palasin töihin levänneenä ja intoa puhkuen. Vaikka emme tehneet mitään mielettömiä ja hienoja (sekä rahaavieviä) reissuja, niin silti mukaan mahtuu monta hauskaa juttua, perheen kanssa ja ilmankin. Olen viettänyt monta ihanaa kesäiltaa ystävien kanssa ja nauttinut omasta ajasta ilman arjen paineita. Olen viettänyt mukavaa parisuhdeaikaa mm. Tampereen reissun muodossa ja istunut N-miehen kanssa turisemassa mukavia vastarakennetulla terassilla ja upouudessa paljussa. Olen touhunnut lapsen kanssa vaikka mitä, olemme reissanneet sukulaisilla, oman kaupungin sisällä taas on ihmetelty asuntomessuja ja vanhoja junia. Pihassa on ollut yllin kyllin hommaa ja ajoittain jopa sekin on ollut hauskaa.

Jotenkin tuntuu, että tämä kesä tulee jäämään niiden listalle, jotka jäävät mieleen hyvinä kesinä. Monet kesät sekoittuu muistoissa keskenään ja apuun tarvitaan valokuvia tai muuta dokumenttia, jotta voi muistaa edes oikean vuosiluvun. Tämä kesä on ollut kuitenkin omaleimaisen rento. Viimeksi tällainen toisista kirkkaasti erottuva kesä on ollut vuonna 2004 (!). Se oli mun viimeinen sinkkukesä ja täynnä mahtavia juttuja. Vaikka senkin jälkeen on elämässä tapahtunut vaikka mitä mukavaa, niin yhtä pidempää ajanjaksoa en muista, joka olisi ollut niin mahtava. Mennyt kesä pääsee kuitenkin kaikessa ihanuudessaan tuon kesän rinnalle, erilaisuudessaan niitä ei voi sen kummemmin vertailla.

Nyt käännän katseeni kohti syksyä ja nautin viimeisistä pyöräilykeleistä ja muuttuvasta maisemasta. Toivon harvojen lukijoideni pysyvän mukana ja uusien hyppäävän rohkeasti kelkkaan. Kirjoittamisesta on tullut mulle henkireikä, kanava, johon purkaa omaa itseäni. Vaikka edelleen tiedostan, että olen hyvä jättämään kaikenlaisia projekteja kesken, niin toivon, ettei tämä olisi sellainen. Tällä hetkellä mulla on niin vähän ihmisiä, joille purkaa ajatuksiani, että on ihanaa, kun on tällainen paikka, johon voi avautua kaikesta. Joskus tuntuu, että olen niin tyhjän jaarittelija, ettei ketään kuitenkaan kiinnosta, mutta täällä virtuaalimaailmassa se ei kai ole niin justiinsa, kunhan saan itselleni paremman mielen kirjoittamalla. Se riittää.