Neljä vuotta sitten

Neljä vuotta sitten istuin iltaa kotisohvalla ja odottelin jo niin tutuksi käyneitä supistuksia. Viimeisen kahden viikon aikana olin kärsinyt samankaltaisista supisteluista joka ilta, joka yö. Ne alkoivat illalla yhdeksän aikaan, olivat hillittyjä, mutta säännöllisiä. Jossain vaiheessa iltaa tai yötä sain aina unen, herätäkseni yöllä kovempiin supistuksiin ja toivoon siitä, että ehkä tänä yönä alkaa tapahtua. Monena yönä ramppasin eteiskäytävää kellottamassa supistuksia. Pari kertaa seisoin lämpimässä suihkussa helpottamassa kipua toivoen, ettei se kuitenkaan loppuisi. Yhtenä erityisen tuskaisena aamuyönä lähetin vastahakoisen miehen aamuvuoroonsa, koska ei tästä kuitenkaan mitään tulisi, taaskaan. Ja toivoin silti. Turhaan.

Neljä vuotta sitten supistuksia ei tullutkaan. Vauva potkutteli vatsassa rauhallisesti, melkein liiankin. Söimme hyvin ja hartaudella, juttelimme ja katsoimme elokuvaa, jota en enää muista. Tarkistimme sairaalakassin ennen nukkumaanmenoa ja yritimme tajuta, että puuttuvista supistuksista huolimatta tämä oli viimeinen iltamme kaksin. Nukuin hyvin, paremmin kuin kertaakaan ainakaan puoleen vuoteen. Ja heräsin aamulla viiltävään pettymykseen, kun kroppani ei halunnutkaan toimia. Soitin sairaalaan, tarkistin vielä kerran repun ja herätin miehen. Nyt mennään. Viimeinen kuva muhkeasta mahasta, takaisin ei ole enää paluuta.

Rv 42+0

Ajomatkan olimme hiljaa. Perjantaiaamu pyöri epätodellisena ympärillämme, miksei muu maailma ollut pysähtynyt meidän kanssamme? Synnärin ovilla minua harmitti, harmitti todella. Ei tämän näin pitänyt mennä. Tännehän tullaan tohinalla, kivuissa tai edes vesien mentyä. Mutta minä kävelin sisään kivuitta, ilman merkkiäkään synnytyksestä. Ihana kätilö otti minut kuitenkin lämmöllä vastaan, meitä oli odotettu. Lopulta mikään ei mennyt, niin kuin piti, mutta meni sittenkin. Tulihan minusta kuitenkin äiti, miehestäni isä. Ihanan, suloisen poikavauvan vanhemmat.

Huomenna se pikkuinen vauva täyttää jo neljä. Mihin nämä vuodet oikein katoavat?

Pikku nykerönenän ensimmäinen aamu.

Onnea ihanalle, fiksulle, suloiselle, taitavalle ja äärettömän rakkaalle pojalleni!