On niin helppoo olla onnellinen

Toissapäivänä mä tein sen. Johan sitä harkitsin puoli vuotta. Vihdoin kyllästyin jahkailuun ja vaan tein sen. Mä pelkäsin, että jälkikäteen tärisen kauhusta ja ahdistun vaan kahta kauheammin avoimen tulevaisuuden edessä. Mä ajattelin, että varmana vollotan kotona silmät päästäni, kun olen niin tyhmä. Sitten mä istuin autossa kotimatkalla ja itku tuli. Mutta ne oli onnenkyyneleitä. Itkiessäni nauroin, sulasta onnesta ja helpotuksesta. Illalla kotona pohdin tulevaisuutta ja mietin, teinkö todella oikein. Kävelin peilin ohi ja tajusin hymyileväni. Kyllä mä tein.

En edes muistanut, miltä tuntuu olla näin onnellinen. Kai se ahdistus voi tulla vielä monta kertaa, mutta nyt mä aion nauttia. Kahden viikon päästä alkaa loma, siunattu loma, ja sitten maailma on avoin. Tottakai mua pelottaa. Mutta niin mua pelotti myös muuttaa tosi nuorena kotoa, mutta ikinä en ole katunut. Mua pelotti lähteä yhteen työpaikkaan, mutta sain sieltä kultaakin kalliimman kokemuksen siitä, että jotkut työnantajat oikeasti välittävät työntekijöistään. Mua pelotti äitiys, mutta hyvin tässä on ainakin tähän saakka käynyt. Oikeastaan en pidä pelkoa kriteerinä sille, mitä teen tai en tee. Hyvätkin jutut saattaa pelottaa, mutta jos antaa pelon aina voittaa, niin moni hyväkin kokemus saattaa jäädä kokematta.

Just nyt on niin helppoo olla onnellinen.

Sinä päivänä taivaskin riemuitsi mun kanssa.