Lauantaiaamuna heräiltiin pojan kanssa omaan verkkaiseen tahtiimme ja aloimme pohtia, miten sitä päivänsä voisi kuluttaa. Mies oli onneksi vielä unten mailla, joten kaikenlaiset loistavat ideat, kuten rikkaruohojen kitkeminen, otsalautojen maalaaminen, nurmikon leikkaaminen tahi ikkunoiden peseminen voitiin skipata heti suosiolla. Lopulta sain päähäni, että nyt lähdetään joko Porvooseen tai Hämeenlinnaan. Kun mies lopulta kömpi makkarin varjoista, esitin vain vaihtoehdot ja melko lyhyellä harkinta-ajalla päätimme lähteä Hämeenlinnaan, ja siis tarkemmin sanottuna ihan sinne Hämeen linnaan.

Poitsu oli kevyen innostunut linnasta ajatuksena. Ensimmäinen, tai ainakin melkein, kysymys oli, että onko siellä ritareita. Sanoin, että todennäköisesti ei, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Niinpä osa linnan kiertelystä meni ritarien etsimiseksi. Toisinaan pikkumiehellä oli hiukan kiire eteenpäin, tai sitten äiti otti liikaa aikaa kuvaamiseen. Niin tai näin, yleisesti ottaen kierros linnassa oli meidän 4-vuotiaalle aika sopivan mittainen, kun siihen yhdistettiin vielä viereisessä vankilamuseossa käyminen.

Maisemathan linnan pihalta on aika ihanat ja niitä olisi voinut ihailla pitempäänkin, mutta no, se kiirehtivä 4-vuotias. Saavuttuamme olisi melko pian lähtenyt opastettu kierroskin, mutta päädyttiin kuitenkin käppäilemään omaan tahtiimme. Itseäni vanhat rakennukset kiehtovat suuresti ja rakastan kurkkia kaikkiin erilaisiin koloihin ja tunneleihin. Ihanat vanhat holvit ja erilaiset ikkunasyvennykset saavat kamerani aina laulamaan. Perheen miehiä taisi hetkittäin vähän ärsyttääkin, kun kameravanhukseni ei oikein ollut reissussa yhteistyökykyinen ja kuvaaminen ei joka kerta onnistunutkaan aivan napin painalluksella. Onneksi muutamia ihan siedettäviäkin kuvia saatiin, mutta kameralla saattaa olla kyllä loppu lähellä.

Mitä linnassa sitten on lapsille? No niitä ihania kolosia ja käytäviä kurkittavaksi. Yläkerran käymälä aiheutti myös valtaisaa ihastusta poitsun mielessä, koska siitä puhuttiin vielä kotonakin… Linnan ensimmäisestä kerroksesta löytyy myös puuhahuone, jossa oli ritaritelttaa, linnanrakentelua palikoista ja muuta kivaa puuhaa. Lopulta pääsi testaamaan haarniskan painoakin, vaikka siitä taisi olla enemmän innoissaan isä kuin poika.

Kierroksemme päätteeksi kävimme välipalalla linnan kahvilassa, jossa olisi ollut myös maistuvan näköinen lounas tarjolla. Olimme kuitenkin syöneet kunnolla jo ennen linnaan tuloa, joten tyydyimme vain jäätelöihin ja mies munkkiin. Munkki oli kuulemma maukasta ja jäätelöt, no daa, herkullisia kuten aina.

Kahvittelun jälkeen olikin aika siirtyä viereiseen Vankilamuseoon, josta riiviömme oli varmaan eniten innoissaan. Museo on melko nopeasti kierretty, joten siellä voi hyvin piipahtaa nopeasti ennen lähtöä. Poitsu oli eniten innoissaan selleistä ja seinillä roikkuvista kahleista, aikuista taas kehottaisin nostamaan katseen seinille; vankien jättämät kirjoitukset saattavat aiheuttaa huvitusta, surua tai ahdistusta.

Vankilamuseon jälkeen päätimme vielä käydä katsomassa rannalla ohi viilettäviä veneitä ja vastarannalla kulkevia junia. Keli oli aika ihana, hetkittäin aurinko paahtoi täysillä, mutta leppoinen tuulenvire toi helpotusta hellettä vastaan. Olisin mielelläni hengaillut pitempäänkin kaupungissa, mutta pian olisi täytynytkin jo suunnitella ruokapaikkaa, ellemme olisi suunnanneet kotia kohti. Tänä kesänä olisi kuitenkin vielä toinen reissu Hämeenlinnaan edessä, sillä Museo Militaria meiltä jäi vielä käymättä. Aluelippu kolmeen kohteeseen maksoi 14 € per nenä, alle 6-vuotiaat pääsee ilmaiseksi. Parasta aluelipussa oli se, että sen käytölle ei ole mitään aikarajoituksia. Voisimme mennä siis Militariaan vaikka useamman vuoden päästä, kunhan se vaan on vielä pystyssä ja lippu tallessa! Tosin luvattiin poitsulle, että menemme sinne vielä tämän kesän aikana. Poitsun muisti on tällaisissa melko hyvä, joten lupaus on pakko pitää. 😉