Normaalina perjantai-iltapäivänä tulen töistä kotiin, laitan murkinaa pöytään ja mietin, että millä tämänkin illan kuluttaisi. Aika varmasti siivoilen, usein tulee käytyä kaupassa ja kaikista muuttujista riippuen jossain kohtaa saatetaan pinkaista A:n kanssa puistoon tai kävelylle. Joskus heittäydytään ihan villeiksi ja mennään jollekin kaverille. Sitten lopulta tulee iltapalameiningit ja pian on pieni ihminen nukkumassa. Miehen töistä riippuen istun yksin tai miehen kanssa sohvannurkkaan tuijottamaan töllöä. Tai ehkä surffailen, bloggailen tai joskus jopa luen kirjaa/lehteä. Viimeistään tuossa yhdentoista, kahdentoista aikaan järki voittaa ja on pakko kömpiä sängynpohjalle, jotta jaksaa kukonlaulun aikaan (meidän kukko laulaa kyllä vasta siinä seiskan, kasin aikaan, mutta iltavirkulle se on karmeen aikainen) herätä touhuamaan A:n kanssa. Ja niin, se siitä. Taas yksi väsynyt perjantai-ilta on ohi.

Tänään mä tulin kotiin, vedin pienet riemutanssit miehen iloksi (tähän ei liity mitään rivoa), sihautin drinksun auki ja lösähdin sohvalle katsomaan tv:tä. Koko illaksi. Ilman velvotteita. Ilman kitinöitä. Enkä muuten aatellut vieläkään mennä nukkumaan. Ja huomenna aion nukkua pitkään. Oi, niiiiiin pitkään.

Kun lapsi on viikonlopun mummulassa, niin äippä tanssii pöydillä. Ainaki melkein.