Talvi on ihana. Ei pääse mihinkään. Eilen sen taas tajusin, kun mittarin -15 ei tuntunut missään, koska ulkona oli niin kaunista ja raikasta. Lumen tuoma valo piristää mieltä ja onhan se pakkasella ulkoilu tuhat kertaa hauskempaa kuin kurassa talsiminen.

Kahdeskymmenesensimmäinen kerta…

Pulkkamäessä lapsen kanssa muistaa, kuinka hauskaa oli laskea mäki 20 kertaa peräkkäin ja siltikin vielä nousta juosten huipulle. Kuusien suojasta löytyy ihana pesä vaikka karhunpennuille ja maahan tippuneet oksat toimivat vaikka autoina, jos vaan niin haluaa. Ohikulkevilta ihmisiltä voi piiloutua pusikkoon, koska hehän ovat ilmiselvästi vaarallisia haikaloja (tosin tylsä äiti miettii, että miltähän me oikeasti näytettiin kyyristellessämme pusikoissa? :D).

Tylsän äidin mietteet siitä, kuinka puistossa ei oikein ole mitään tekemistä talvella, vesittyvät hyvin nopeasti melkein 3-vuotiaan toimesta. Melkein 3-vuotias näkee leikkejä siellä, missä tylsä äiti näkee vain valkoisen lumipeitteen tai kuuran kovettaman hiekan. Melkein 3-vuotias jaksaa innostua huurteen peittämistä oksista eri syystä kuin tylsä äiti, joka näkee vain valokuvauskohteen. Melkein 3-vuotiaan mielestä nuo oksat voisivat yhtä hyvin olla tikkareita tai jäätelöitä.

Lumikuuraa vai jäätelöä, päätä itse.

Joskus sitä toivoo, että mielikuvitus olisi vieläkin samalla tasolla kuin tuolla melkein 3-vuotiaalla. Ja kyllähän se joskus onkin, kun vaan hiukan jaksaa pinnistellä. Sitä konttaa nauraen lapsensa perässä ja väistelee kuviteltuja käärmeitä tai hyppii kuviteltuja kiviä pitkin, jotta ei tippuisi veteen. Mutta silti sitä on pohjattoman kateellinen niille ihmisille, joiden mielikuvitus suoltaa aikuisenakin mitä ihmeellisempiä tarinoita. Omat tarinat kun viihdyttävät juuri ja juuri sitä melkein 3-vuotiasta. Ehkä jo muutaman kuukauden sisään tylsän äidin tarinat eivät enää kelpaa.

Toisaalta, joskus sitä on ihan mielellään tylsä aikuinen. Kun seisoo mäen päällä ja näkee ympärillään luonnon huumaavan kauneuden ja hengittää sisäänsä raikasta pakkasilmaa. Kun voi pysähtyä vain kuuntelemaan ympäristön ääniä ja nauttimaan siitä pienestä hetkestä. Kun arjen ongelmat hetkeksi häviävät lapsen touhuja seuratessa. Silloin olen ihan mielelläni tylsä äiti.