Arvoisat päättäjät,

Olette hallitusneuvotteluissa päättäneet nostaa päiväkotien hoitajakohtaisen lapsimäärän seitsemästä kahdeksaan. Tahtoisin tietää, mikä on perustelu ja ajatus tämän päätöksen taustalla. Oletteko niin perehtyneitä päivähoidon tilaan, että voitte hyvällä omalla tunnolla kuormittaa kasvattajien työtaakkaa ja lisätä lapsiryhmän haasteita lisäämällä lapsia jo ennestään ahtaisiin ja levottomiin ryhmiin? Onko taloudellinen säästö niin suuri, että se voidaan tehdä lasten ja heidän hoitajiensa kustannuksella?

Otetaanpa esimerkiksi lapsiryhmä x, jossa on 21 3-5-vuotiasta lasta. Juuri valmistuneeseen/remontoituun päiväkotiin on valmisteltu tilat tätä 21 lapsen ryhmää varten, 21 pöytäpaikkaa, 21 sänkyä, 21 naulakkopaikkaa. Päätöksenne vuoksi lapsimäärä nousee kolmella 24:än. Kolmelle ylimääräiselle taiotaan omat naulakkopaikat tai sävelletään ne henkilökunnan paikoille tai eteisen vierasnaulakkoon. Nukkariin kiikutetaan lisää patjoja, jotka rullaillaan joka päivä lattialle ja takaisin kaappiin piiloon, tai sitten lisätään kolme sänkypaikkaa nipistämällä ryhmän muusta tilasta. Ruokapöytiin ahdetaan kolme lisätuolia, tai mahdutetaan nurkkaan (tai tilanpuutteen vuoksi toiseen huoneeseen) yksi ylimääräinen pikkupöytä tai sitten viedään paikat kasvattajilta, jotta kaikki lapset pääsevät ruokailemaan tilavasti ja aikuiset pystyvät vahtimaan koko ryhmää kerralla.

Aamupiirissä on ahdasta ja kolme kättä viittaamassa aikaisempaa enemmän. Piiriä vetävä aikuinen handlaa homman kuitenkin, siinä ne 24 menee missä 21, eikös? Pienryhmiä jaettaessa aikuinen huokaa helpotuksesta, hetken aikaa pienempi ryhmä pyöritettävänä. Jos jokin tuokio oli vaikea järjestää seitsemän kanssa, niin kahdeksan kanssa se ei ainakaan ole helpompaa. Tilanteesta riippuen porukka joudutaan jakamaan vielä kahtia, tai jopa kolmeen osaan. Askarteluja tehdään useampana päivänä, muun toiminnan ohessa, koska yhteen aamupäivään ei vain mahdu kaikkien askartelut.

No niin, jossain vaiheessa raahaudutaan ulos. Ulosmenorumba pitenee kolmen lapsen verran. Ulkona 24 oman ryhmäläisen lisäksi on aika monen muunkin ryhmän 24 pikku mussukkaa. Jos päiväkodissa on uudistuksen jälkeen kolme 24 lapsen ryhmää, ulkoilevien lasten lukumäärä lisääntyy yhdeksällä. Yksi hoitaja kuitenkin jää sisään, tekemään paperitöitä, valmistelemaan ruokailua ja nukkareita jne., joten ryhmää kohti ulkona on pääsääntöisesti kaksi kasvattajaa. Sisäänmenorumba on jälleen kolmen lapsen verran pidempi, joten se täytyy jälleen aloittaa himpun verran aiemmin. Ei ihme, jos hiki valuu jo pelkästä ajatuksesta.

N. klo 11 koko ryhmä istuu pöytien ääressä, oli sijoittelu sitten järjestetty miten tahansa. Jos on ahdasta, niin sopu sijaa antaa. Lapset opettelevat, kuka innoissaan ja kuka vähemmän innoissaan, veitsen ja haarukan käyttöä kyynärpäiden kolistessa yhteen. Yhtä lasta ärsyttää, kun toinen istuu niin lähellä, kasvattaja siirtää tuolia sentin toiseen suuntaan, koska enempää tilaa ei ole. Toiseen huoneeseen syömään joutuneiden kanssa menee yksi kasvattaja, joten toiseen tilaan jää kaksi kasvattajaa. Ruokailu onneksi sujuu suhteellisen rauhallisesti. Loppua kohden meteli nousee ja kasvattajan hermot kiristyy. Onneksi kohta pääsee nukkariin.

Niin, se nukkari. Ahtaudutaan sinne kaikkien 24 lapsen voimin. Kolme lasta lisää nukutettavana, parhaassa tapauksessa rauhallisen ryhmän kanssa nukkariin menee vain yksi aikuinen, useammin kaksi ja liian usein kaikki. Patjoilla nukkuvien protestit vaiennetaan päättäväisesti, tälle ei nyt voi mitään. Luetaan satu, jos luetaan, jos lapset ovat rauhallisesti ja yksi aikuinen siihen irtoaa. Lapset nukahtavat, jos nukahtavat, todennäköisesti eivät kaikki. Nukkariaika on kuitenkin useasti se talon rauhallisin hetki, jolloin jokainen aikuinen (yleensä) ehtii hengähdystauon pitämään. Paitsi, jos on palaveri. Tai jollain muulla ryhmällä on, ja yksi menee heidän nukkariinsa lapsia valvomaan. Tai jos naputtelee kasvunkansioita, muksunettiä, työvuorolistoja, viestejä vanhemmille, läsnäololistoja, tilastoja, kaikki byrokratian vaatimilla tavoilla. Tai mitä tahansa muuta tilanne sinä päivänä vaatiikaan.

Lasten herättyä on välipalan aika ja lapset ahtautuvat taas pöytiinsä. Joku ehkä jo haetaan, tuurilla useampi. Lapsimäärän vähentyessä myös aikuiset vähenevät, usein välipalan aikaan ei ole enää kuin kaksi kasvattajaa paikalla. Iltapäivän ulkoilussa saattaa kuitenkin olla vielä lähemmäs 20, ei kun anteeksi, uusilla lapsimäärillä useampikin, lapsi puettavana. Aikuisia on valvomassa yksi per ryhmä, koska jonkun pitää laittaa sisälläkin paikat ”kiinni”. Pikku hiljaa lapset vähenevät, kasvattajat sitä mukaa ja pian päivä on pulkassa. Huomenna uusiksi, samoilla tai uusilla kujeilla.

Esimerkkini on tahallisen kärjistetty. Tuskin tilanne on tällainen missään lapsiryhmässä aina ja joka päivä. Mutta yksikin päivä on liikaa. Ja otetaan huomioon tässä kohtaa myös toinen tekemänne uudistus, subjektiivisen päivähoidon rajaaminen. Ajatus on hyvä ja uudistus enemmän kuin toivottu. Mutta leikitään nyt, että näistä 24 lapsesta on vaikkapa neljä sellaisia, jotka muuttuvat osa-aikaisiksi uudistuksen myötä. Sehän on yhtä kuin 4×0,5=2 lasta. Näppärää! Mehän mahdutetaan tähän ryhmään vielä kaksi lasta lisää! 26 päätä onkin tilastoissa 24. Tilastot ei vaan paljoa lohduta, kun kaikki naulakot (ja eteisen vara- sellaisetkin) ovat täynnä samana päivänä tai kun mietit, mihin mahdutat vielä kaksi ruokailupaikkaa. Eikä se lohduta, kun teet paperitöitä tai suunnittelet askarteluja. Niistä puolikkaista kun on paperihommaa ihan yhtä paljon kuin kokonaisistakin ja niille puolikkaillekin on askarteluun varattava aikaa.

Työntekijän näkökulmasta uudistukset siis vain ja ainoastaan kuormittavat henkilöstöä entisestään. Yksi vasu-keskustelu lisää, yksi pienryhmäläinen lisää, yksi kasvunkansio lisää… Ymmärtänette varmaan. Samaan aikaan, kun lapsiryhmät suurenevat, yksittäisen hoitajan työtaakka lisääntyy ja päiväkoteihin ja muihin hoitolaitoksiin keksitään koko ajan uusia byrokratian portaita, palkka pysyy samassa, naurettavan pienessä lokerossaan. Jos joku koki työnsä aiemmin kuormittavaksi, niin mitä tekee uudistus? Ja mitä tekee lisälapset jo aiemmin levottomille ja meluisille ryhmille? Enkä tässä kohtaa viitsi edes mainita mitään erityisen tuen tarpeessa olevista lapsista.

Vähintä, mitä päättäjät voisivat tässä katastrofaalisessa tilanteessa tehdä, olisi asettaa ryhmäkoolle ehdoton katto, tarkoittaen sitä, että myös puolikkaat laskettaisiin kokonaisiksi. Parasta, mitä päättäjät voisivat tehdä, olisi perua koko alusta asti täysin naurettava uudistus. Kukaan, toistan, ei kukaan halua viettää päiväänsä sen kokoisessa lapsiryhmässä, jonka uudistus mahdollistaisi.

Terveisin,

eräs erittäin pettynyt lastenhoitaja

Ps. Lue myös erittäin hyvä kirjoitus aiheesta phocahispidan tontilta.