Syöpäs lapsi pastaa (eli puuttuvan k-äänteen ilot)

Puutalobabyn Krista kirjoitti lapsensa omista sanoista. Alkuun mietin, että ei kai meillä viime aikoina ihmeempiä sanoja ole tullut, mutta sittenpä muisti palasi. A:lta puuttuu edelleen sanavarastostaan kokonaan k-äänne, joko jääden kokonaan pois tai kääntyen t:ksi. Tämä aiheuttaa toisinaan taloudessamme kiusallisia, hämmentäviä ja joskus jokseenkin huvittaviakin tilanteita.

Esim. nro 1: Kuuntelin autossa kauppamatkalla Irinaa ja lauloin mukana. Ottaessani A:ta istuimestaan, luonnollisesti kaikuvassa parkkihallissa, tämä laulaa kurkku suorana: ”Pottaa sul on ainatin!!” Naapuriauton tyyppejä vähän nauratti.

Esim. nro 2: Eräänä iltana olimme menossa A:n kanssa suihkuun. Kissojen hiekkalaatikko on kylppärissä ja siinä suihkuvuoroa odotellessaan A totesi: ”Onpas paljon tissanpastaa.” Krhm. Siinä pideltiin taas pottaa pokkaa ja selvennettiin tissanpastalle hiukan lapsiystävällisempi nimi. Noh, tarina ei suinkaan pääty tähän. Seuraavana päivänä meillä oli ruokana makaronia tms., joka muodossa kuin muodossa on yleensä A:n lemppariruokaa. Ensin A menikin tosi innoissaan pöytään, mutta hetken päästä ihmettelin, että miksi alahuuli oli vääntynyt mutrulle. Kun tiedustelin syytä, A vastasi minun sanoneen ruman sanan. Jonkin aikaa olin aivan puulla päähän lyöty, en kyllä varmana kiroillut! Ongelma valkeni pian, kun A totesi: ”En voi tätä pastaa syödä.”

No en minäkään kyllä paskaa söisi.