Yökukkuja

Loma tekee minusta väistämättä, joka ikinen kerta, parantumattoman yökukkujan. Yläasteikäisenä valvoin joka yö tolkuttoman pitkään ja nukuin tyytyväisenä pitkään, ellei äiti toisin päättänyt. Opiskeluaikoina oman kämpän ja rauhan myötä homma lipesi ihan älyttömäksi; saatoin mennä nukkumaan milloin tahansa kolmen ja seitsemän välillä, aamulla siis. Nukuin joskus pitkälle iltapäivään, kunnes oli pakko alkaa suunnittelemaan, että mitäs tänä iltana, eikun yönä keksitään. Voi niitä tuskaisia rytminpalautuksia loman lähestyessä loppuaan… 

Luulisi, että aikuisiällä olisi oppinut. Että lapsi edes toisi jonkinlaista rytmiä loma-aikoihin. Hah. Äitiyslomalla kukuin väkisin yli puolenyön saadakseni hetken omaa aikaa. Uh, sitä tuskaa, kun pikkuherra herätti syömään ehkä vain puoli tuntia nukahtamisen jälkeen. Töihin palattuani pikku herranterttumme on kyllä pitänyt lomallakin huolen siitä, että aamulla herätään ajoissa. Sehän ei kuitenkaan tarkoita sitä, että äiti nukkuisi kiltisti kympiltä. Hyvä vitsi. Sitten vaan ollaan silmät sikkurassa seuraavana päivänä, on tässä pahemmastakin kärsitty.

Nyt kun lapsemme on saavuttanut miehekkään neljän vuoden iän, kaikki onkin toisin! Melko välittömästi loman alkamisen myötä tyyppi päätti kellontarkan 7.30-herätyksen sijaan, että päivä alkaakin vasta ysiltä, jos silloinkaan. Armas mieheni kun oli tänään herätellyt poikaa vasta lähempänä kymppiä. Tässä ollaan selvästi asian ytimessä! Toki illalla mennään vähän myöhemmin nukkumaan, mutta ketäpä se lomalla haittaa. 

Niinpä mä saan rauhassa harrastaa yökukkumista. Harvassa on ne yöt, jolloin painan pään tyynyyn ennen puolta yötä. Ihanaa! 

Kello on 1.45 ja maailma on ihan hiljaa. On aika nukkua, hyvää yötä.