Kipu jomottaa, viiltää, pistelee, polttaa…
Selkäkipu voi johtua monesta syystä. Erilaisia diagnooseja ovat mm. noidannuoli, iskias, välilevyn pullistuma, välilelyrappeuma, selkäreuma… Jutun lopussa on pari linkkiä, joiden takaa löytyy oikeaa lääketieteellistä tietoa. Seuraavaksi ajattelin kertoa millaista oma selkäkipuni on.
Selkäkipuni on vaihdellut vuosien varrella laidasta laitaan ja olen käynyt läpi varmaan kaikki kivun eri muodot. Yhdessä vaiheessa pidin kipupäiväkirjaa, johon kirjasin sen miten sattui ja miten paljon asteikolla 1-10. Sittemmin se jäi, kun kipu vaan jatkui ja muuttui. Aluksi se oli pitkään samanlaista, mutta nyt tuntuu että se vaihtelee päivittäin ja viikottain.
Kipu on aina alaselässä, selkärangan alimpien nikamien ja SI-nivelen kohdalla. Välillä tuntuu, että koko selkää jomottaa, kuin se olisi yksi muodoton kipeä möykky. Välillä kipu on yhdessä kohtaa ja vihlaisee jokaisesta liikkeestä. Välillä se on molemmilla puolilla selkärankaa, välillä vain toisella. Joskus kipukohdan painaminen sattuu, joskus ei. Joskus kipu on esimerkiksi oikealla puolella selkärankaa ja tuntuu aina kun astun oikealla jalalla. Välillä sattuu koko ajan missä asennossa vaan, välillä vain istuessa tai vain seistessä tai vain kävellessä. Joskus liikunta auttaa ja verryttää selkää, joskus liikunta on vaan huono juttu ja lisää kipuja. Sekään ei ole aina selvää. Voi olla, että 10 minuutin kävelylenkki tekee hyvää, mutta 15 minuutin kohdalla alkaa vihloa.
Aluksi tuntui, että kipu ei ole lihaksissa vaan nimenomaan jotenkin välilevyissä. Kauan tuntui, että jokin ei ole ihan paikallaan. Sitten selkää käsiteltiin naksauttamalla (tästä lisää myöhemmin) ja tunne hävisi ja kipu oli poissa vähän aikaa. Sittemmin kipu tuli takaisin erilaisena. Nykyään kipu tuntuu olevan sekä lihaksissa että selkärangassa. Selän naksauttaminen itse auttaa yleensä hieman, mutta yritän välttää sitä, koska se on kuulemma vain lumetta ja oikeasti pahentaa asiaa. Se on vaikeaa, koska usein se tuntuu siltä kuin kipu hellittäisi vähän.
Yksi iskiaksen (eli iskias-hermo on puristuksissa tavalla tai toisella) oireista on säteilykipu. Minulla ei sitä aluksi ollut, mutta se alkoi ehkä pari vuotta ensimmäisten kipujen jälkeen. Minulla on ”parhaimmillaan” säteillyt pitkin molempia jalkoja nilkkoihin asti. Pistely tuntui yleensä reisissä ja pohkeissa ja lisääntyi rasituksesta kuten istumisesta. Säteilykipu oli selvästi pahimmillaan muutenkin pahojen kipujaksojen aikana. Minun kohdallani iskiasta ei ole kuitenkaan koskaan pidetty todennäköisenä, koska ensinnäkään magneettikuvissa ei näkynyt juuri mitään (riippuu vähän lääkäristä, miksi se pieni kirkastuma tulkitaan, kaikki ovat kuitenkin sitä mieltä, että se ei selitä edelleen jatkuvia kipuja). Ja toisekseen säteilykivut ovat olleet niin voimakkaat, että hermon pitäisi olla todella pahasti jumissa, jotta se aiheuttaisi niin paljon säteilyä ja sen pitäisi silloin aiheuttaa muutakin. Kuten voimakasta heikkoutta jaloissa tai tunnottomuutta. Niitä mulla ei ole koskaan oikein ollut vaan jalat nousee ja kääntyy ja vääntyy joka suuntaan.
Se onkin aina aiheuttanut lääkäreille päänvaivaa, että mä olen aina taipunut joka suuntaan ja pystyn kurottamaan eteen ja taakse ja kävelemään varpailla ja kantapäillä. En ole koskaan ollut liikkumiskyvytön, liikkuminen on saattanut vaan sattua. En myöskään ole koskaan ollut niin notkea kuin nyt, en edes teinivuosina kun harrastin notkeutta vaativia lajeja monta kertaa viikossa.
Jonkin asteisia selkäkipuja on nykyään jossain vaiheessa elämää melkein kaikilla. Syynä yleensä istuminen ja liikkumattomuus tai sitten huono ergonomia esim. nostelussa. Kivut menevät kuitenkin pääsääntöisesti ohi muutamassa viikossa. Minun ongelmani on se, että kipu on jäänyt päälle ja kestänyt vuodesta toiseen ilman mitään selvää syytä.
Tällä hetkellä lääkärit puhuvat kohdallani yleensä kroonistuneesta selkäkivusta ja yliliikkuvasta alaselästä, koska kipu selvästi pahenee tiettyjen asioiden kanssa. Sinänsä selkäkivun syyllä ei ole tässä vaiheessa enää mitään merkitystä. Haluaisin vain eroon siitä.
http://www.yths.fi/terveystieto_ja_tutkimus/terveystietopankki/33/selkakipu
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00326