Aurinko Nousee

On vielä pimeää kun herään, mutta sellaista utuista, siniharmaata aamun pimeää. Kissani, jonka nimi on Kettu, yrittää vielä olkapäällä istumalla painaa minua takaisin uneen. Jossain laulaa rastas, vaikka sen laulu on pelkkä pitkä merkkivihellys. Kun nousen ylös, taivas aukean laidalla on jo alkanut sinertää. Se piirtää puiden ääriviivat esiin ensin varovasti, ja sitten yhä nopeammin. Alakerrassa teepannua täyttäessä koko maailma on äkkiä täynnä valoa ja linnunlaulua. Sellaista konserttia, jota myös kakofoniaksi kutsutaan. Sellaista valoa, että pakko mennä takapihan nurmikolle tekemään edes yksi aurinkotervehdys, vaikka hyvin tietää että varpaat palelevat kasteisessa nurmikossa. Joogatessa talon takaa ilmestyy puna-ruskea kana. Pian toinen ja vielä kolmaskin. Herätän miehen, joka löntystelee ärtyneenä ulko-ovelle. Työnnän sen käteen kupin teetä ja toiseen kiväärin. Viime viikonloppuna, ollessamme anopin seitsemänkymppisillä, kanakoppiin oli käynyt minkki. 

Meidät naapureista erottavan ohuen puunauhan takaa kuuluu villi-kalkkunoiden kotkotusta. Keittiössä on kylmä, kylmempi kuin ulkona. Paistan munia ja lämmitän tortilloita. Mietin miten paljon ruokaköyhempää meidän elämä olisi jos kanoja kohtaisi taas joukkomurha, niin kuin viime vuonna. Mietin miten kivaa olisi lukea Hesaria paperilehtenä. Mietin mitä teen tänään, mietin soittaako kukaan (toivottavasti ei!), etsin kuumeisesti kardemummaa kahvia varten. 

Vilkaisen ulos ikkunasta. Mies istuu keittiöntuolilla metsän reunassa. Sillä on päässä Suomesta ostamani pappa-lakki jossa on korvaläpät. Kivääri jämptisti valmiina, mutta sylissä kissa, joka tuskin arvostaisi äkillistä pamahdusta.  Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia vissiin…

Aurinko nousee. Se nousee puitten latvojen yläpuolelle, pian jo taivaan laelle. On aamu.