Yks, kaks, kuuluuko?

Onhan tätä nyt mietittykin. Sitä on miettitty iltaisin Myrskyluodon Maijaa lukiessa ja aamuisin kun ikkunasta pilkistää tutuksi käynyt, mutta vieras maisema. Sitä on harkittu viimeksi suomalaisen vieraan pistäytyessä kylässä, kun puheesta ei meinannut millään tulla loppua. Seattle-Helsinki-välin lentolippujen hintoja vertaillessa on pohdittu pitäisikö kirjoittaa suomeksi, tasaisin, tai edes epätasaisin, väliajoin. Se tulee välillä mieleen amerikkalaisen lääkärin vastaanotolla, kun keuhkojani kuunnellaan häveliäästi kolmen paidan läpi ja myös silloin kun kaupassa etsin turhaan oikeanlaista siirappia, tai tuorehiivaa. Ja tietty kun itkunauran Asikaisen jutuille ja mies kysyy että mistä ihmeestä on kyse. 

Kun on asunut ulkomailla suurimman osan aikuiselämästään ja äidinkielen käyttö rajoittuu satunnaisiin skype-puheluihin, passiiviseen lukemiseen ja harvakseltaan kirjoittamiseen, tuntuu joskus että koko kieli pikkuhiljaa näivettyy kitalakeen. Päiväkirjat, kirjeet, tunnustukset, vitsit, unet ja reseptit tulevat järjestään toisella äidinkielellä jota olen puhunut sujuvasti jo viitisentoista vuotta. 

Sanavarasto kärsii. Kielioppi kärsii. Ja ennen kaikkea ite kärsin satunnaisesti siitä, ettei ole mitään kanavaa käsitellä niitä isänmaallisempia tunteita, tai maahanmuuttajan ahdistusta.  Tänä vuonna se on oikein kolahtanut tajuntaan: en luultavasti enää koskaan asu Suomessa. Enkä siis välttämättä ole enää ikinä muutamaa viikkoa pidempään suomenpuhujien seurassa. 

Suomi on siis tavallaan minulle semmoinen kuollut kieli, mitä kyllä osaan ja mitä ihmiset joskus, jossain puhuivat, mutta minkä sanavarasto ei kehity, tai elä. Jotain siis pitäis tehdä. Itseasiassa eniten kieltä tulee harjoitettua blogeja ja lehtiä lukiessa. Englanniksi olen blogannut jo jonkun seitsemän vuotta, niin että tavallaan tämä tuntuu aika luontevalta tavalta koettaa pitää omaa kieltä monipuolisena. Lilyä olen seurannut sen alkuajoista asti, ja sen valmis pohja ja monet mieliblogit tuntuivat mukavalta ympäristöltä kokeilulle. 

Sumuiset terveisit siis täältä Washingtonin osavaltiosta, Seattlen läheltä, pieneltä saarelta Kanadan rajan tuntumasta. Täällä eletään suomalaisesta vinkkelistä ihan omituista vaihtoehtoelämää, pyritään omavaraisuuteen, yhteisöllisyyteen ja muutenkin ollaan aika villejä. Toisaalta tämä on kyllä jollain tavoin ihan Amerikan Suomi, tai ainakin Ahvenanmaa, mutta siitä lisää myöhemmin. 

Tällä palstalla varmaan kirjoitetaan, satunnaisen säännöllisesti Amerikasta, maahanmuuttajuudesta, kanojen kasvatuksesta, luonnosta, kulttuurista, viljelystä, hippeilystä, ja ylipäätään elämästä täällä Amerikan vasemmassa ylänurkassa, eli #upperleft :issä. Länsirannikko edustaa ja valokuvausharrastus kulkee mukana.

Katellaan mitä tästä tulee, tai tuleeko mitään. 

Koska kuva on kiva, siis ainakin minusta lukijana, niin tässä semmonen ois. (Tuota kotka-leijaa on yritetty varmaan vuoden päivät saada lentämään. Suunnitteluvirhe.)

Paras lopettaa tällä erää tähän, ennen kuin teen vielä enemmän kirjoitusvirheitä…