Vuosi sitten. Kauan, kauan sitten…

Vuosi sitten. Kauan, kauan sitten… 

 

Niinpä, viimekerrasta on noin vuosi aikaa. Huh, mikä vuosi. Alku näytti lupaavalta. Piti mennä pariterapiaan ja saada suhde toimimaan. Toimihan se muutaman kuukauden, kunnes alkoi taas alamäki, joka kärjistyi jälleen siihen tilanteeseen, että mulla ja lapsilla on oma asunto. Suurin osa mun omista tavaroista on siellä. Rauhallinen paikka, saa hengittää vapaasti, vaikkei siellä olla yhtään yötä oltukaan

 

Vuoden aikana on tapahtunut paljon. Alku tosiaan vaikutti kovin lupaavalta. Parisuhdeterapia kuitenkin peruttiin. Uskottiin saavamme keskusteltua asiat sille mallille, että pärjätään kahdestaan. Ei se ihan mennyt niin. Meille tuli lisää ongelmia. Mä aloitin juoksemisen viime keväänä. Juoksin suht pitkiäkin matkoja. Oli kiva nollata omaa päätä ja saada ajatuksia kasaan. Musta tuntui, että mies epäili, että oonko oikeesti juoksemassa. Muutaman kerran tuli mua vastaan, tai mun perään, autolla, traktorilla tai mönkijällä. Kaikkina kertoina hän vaikutti kuitenkin yllättyneeltä. Juokseminen kuitenkin jäi syksyn myötä. 

Syksyllä mä aloin käymän yhdellä kurssilla monen sadan kilometrin päässä kotoa. Kurssipäiviä oli neljä, joista kolmella olin paikalla. Se tarkoitti sitä, että koko lauantai päivä meni pois kotoa. Joka kerta kun kurssipäivä oli, sain kuulla kuinka perhe pitäisi laittaa etusijalle. En ihan ymmärtänyt asiaa, sillä saihan mies mennä aina omia menojaan, vaikka hänellä ei juuri muita menoja kuin metsästystä ollutkaan. Mä olin kuitenkin monta vuotta ollut vain kotona lasten kanssa, ja kaikkialle olin ottanut lapset mukaan jos jotain menoja oli. Yhtenä kertana lähetin miehelleni myös itsestäni kuvan junan vessan peilin kautta. Miehen kysymys oli, missä kihlasormus on. Sormus oli toisessa kädessä eikä näkynyt kuvassa, ja se vaati vakuuttelua miehelle. 

Mä vietin myös yhden päivän alkutalvesta mun sisarusten kanssa Helsingissä. Herättiin tosi aikaisin aamulla, ja mun mies heräsi myös samaan aikaan. Hän katsoi mua päästä varpaisiin, huoritteli ja heitti mun meikit lattialle suutuspäissään. Mua tultiin hakemaan ja lähdettiin matkaan junalla. Mies oli lasten kanssa kotona. Hetken päästä hän laittoi viestiä perään, jossa pahoitteli käytöstään ja kertoi olleensa väsynyt. Samalla hän toivotteli kivaa päivää. 

Meidän nuorimmainen sai yksi yö kurkunpään tulehduksen ja jouduttiin menemään ambulanssilla sairaalaan. Esikoinen oli mummulassa silloin yökylässä. Olin pyytänyt miestäni olemaan juomatta, koska nuorimmainen oli kipeänä. Hän joi kuitenkin, enkä saanut häntä hereille yöllä kun olimme lähdössä lapsen kanssa sairaalaan. Aamulla hän ihmetteli missä olemme. Hänellä oli aamulla ilmeisesti vielä alkoholia veressä, ettei päässyt meitä hakemaan edes sairaalasta, vaan hänen äitinsä tuli hakemaan meidät. 

Oli meillä paljon muitakin juttuja tässä vuoden aikana. Viimeisimpänä kuitenkin, kun aloitin uimisen. Lähes joka kerta saatiin riita aikaiseksi siitä, miksi menen uimaan ja kuinka kauan siellä menee. Mies sanoi ettei kiellä mua menemästä, mutta kiukutteli aina kun tulin kotiin. Yks kerta mulla meni 4 tuntia aikaa. Ennen uimareissua olin fysioterapiassa tunnin, sen jälkeen ajoin toiselle paikkakunnalle ja menin uimaan ja uintireissun jälkeen kauppaan josta ajoin kotiin. Mulle oltiin selkeästi vihaisia kun meni niin kauan aikaa, mutta mä nautin omasta ajasta. 

Toisena viimeisimpänä juttuna oli, kun mun veli pyysi mua mukaansa baariin. Sanoin tästä miehelle että ois kiva mennä. Hän suuttui. Hänen mielestään en rakasta häntä vaan menen baariin panemaan muita miehiä. Vakuuttelin hänelle taas rakkautta. Mies kuitenkin kimpaantui niin, että veti neljä päivää viinaa. Kävi kotona joko umpikännissä tai sitten oli ilmaantunut kotiin ja sammunut sohvalle sillä välin kun me oltiin pois kotoa. Olin tosi huolissani hänestä. Tuona viikonloppuna vuokrasin asunnon. Tilanne oli aivan liian raskas, enkä halunnut lasten näkevän tuollaista käytöstä. 

Nyt tilanne on kuitenkin jälleen rauhoittunut ja nyt ollaan käyty yhdessä pariterapiassa, sekä mies on käynyt yksin keskustelemassa myös omista asioistaan. Hänen käytöksensä on osittain muuttunut, mutta muuttui se viime kerrallakin. Tällä kertaa minua pelottaa enemmän, kuin vuosi sitten. Olen jo puoliksi lähtenyt, mutta jokin silti vielä pidättelee. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *