Rakastan huhtikuuta! Kevään ensimmäinen kuukausi ja täynnä tärkeitä päivämääriä. Kesä lähestyy, päivät pitenee ja ilma lämpenee, lumet sulaa. 

Me lähdettiin juhlistamaan esikoisen huomisia 3v. synttäreitä kylpylään koko perheen voimin. Mä en tiedä missä tunnelmissa muut lähtevät perheen kanssa lomalle, mutta meillä lomareissut ja kaikki muut tapahtumat alkaa aina samalla tavalla. Ihan aina. Niin myös tällä kertaa; kiireellä ja riidalla. 

Mies pääsi töistä niin, että hän oli kotona varttia vaille kaksi. Hän suuttui kun emme olleet vielä ehtineet syödä ja pakata tavaroita mukaan. Olin kuitenkin katsonut jo kaikki valmiiksi. Eilen illalla vasta päätettiin tästä reissusta, joten pakkaaminen jäi tälle päivälle. Hirveä kiire päästä lähtemään. Tunti siitä kun mies oli päässyt töistä me istuttiin autossa ja lähdettiin matkaan. Ollaan nyt parhaillaan matkalla ja mies istuu happamana vieressä. Esikoinen kiljuu riemusta takapenkillä ja nuorin nukkuu. Taas tälläinen lomareissu. Melkein jo arvaan mitä tämä on kun ollaan päästy perille. Joka kerta sanon, että tämä on viimeinen loma minne miehen kanssa lähden. Niin sanoin tälläkin kertaa. Suoraan sanottuna vituttaa jo valmiiksi. Esikoisen riemu onneksi pelastaa vähän tätäkin reissua. 

Toivottavasti tästä lomasta tulisi tällä kertaa oikeasti kiva, vaikka alku vaikuttaakin taas ei niin lupaavalta. Nyt alkoi paistamaan aurinkokin, vaikka aiemmin näytti niin synkältä. Sekin vähän piristää mieltä. 

Lyhyesti: 

Mä olin 16-vuotias ja kesätöissä kahvilassa. Tykkäsin siitä työstä. Sai olla ihmisten kanssa tekemisissä. Kiva kahvila, jossa kävi paljon vakioasiakkaita. Tapasin mun mieheni myös siellä. Hän tuli kahville kaverinsa kanssa. Jälkeenpäin kuulin että mun mies oli sanonut kaverilleen seurustelevansa mun kanssa vielä joskus. Niin siinä sit kävi. 

Samana päivänä, ku tapasin nykyisen mieheni, pääsin töistä viiden aikaan iltapäivällä. Menin kaverini kanssa kylälle. Siellä me aina hengailtiin nuorena. Pyöräiltiin ja notkuttiin kioskin edessä ja käytiin grillillä syömässä. Meitä oli aina iso porukka missä liikuttiin ja niin oli tuona iltanakin. Tuo ilta ei eronnut muista illoista muuten, paitsi että mieheni ja hänen kaverinsa ilmaantui samalle grillille missä me notkuttiin. Itse vedin pitaleipää naamaan, kun hän kalasteli mun numeroa yhteiseltä tutulta, mutta se olikin mun vanha numero joten viestiä ei häneltä ikinä kuulunut. Löydettiin lopulta toisemme irc-galleriasta ja sovittiin ekat ”treffit”. Alettiin tapailla toisiamme päivittäin. 

Mä asuin sillon vielä kotona kun olin alaikäinen ja mulla oli kotiintuloajat. En aina niitä ihan noudattanut, mut pyrin siihen. Ne toi jo suhteen alussa kaikenlaisia ongelmia: Mun mies pyysi mun silloista parasta ystävää yökylään kun mä en päässyt, ja mun ystävä meni. Mut jätettiin myös usein jonkun kuskin kanssa ajelemaan kun mies lähti baariin ym. Ja kerran mut jätettiin miehen kaverin pihaan yksin keskellä yötä ilman rahaa, kun kotiin oli matkaa n.15km. Ne asiat vaivaa mua vieläkin, kuten myös ne asiat mitä nyt on. 

Meidän esikoinen syntyi huhtikuun alussa tiistaina. Silloin satoi lunta ja paistoi aurinko. Oli jännä ilma. Päästiin kotiin lauantaina. Mua jännitti tosi paljon. Olin vasta muutaman päivän ollut äiti. Mä olisin halunnut tukea. Mä olisin halunnut mieheni auttavan ja tsemppaavan mua. Hän joi heti ekana iltana kaljaa. Sama homma nuoremman synnyttyä. Oikeastaan sama homma joka viikonloppu, loma tai mikä vaan vapaapäivä kun ei ole töitä. Koko perheen ongelma, alkoholi. 

Myönnän. Oma vika. Mä valitsin ton miehen. Rakastan, tai rakastin sitä. Enää en ole varma. Riidellään paljon, usein johtuen kaljan juomisesta. Hän ei ole paha, tai satuta meitä, eikä hän ole missään umpikännissä, enemmänkin sellainen pieni hiprakka. Esikoisen kanssa leikkii paljon ulkona ja vapaailtoina juo siinä samalla. Mä en itse juo alkoholipitoisia juomia juurikaan. En oo moneen vuoteen juonut. Osasyy on se että me ei tulla mieheni kanssa toimeen silloin ja osasyy on se että tiedän pääseväni esim. juhlista ym aina pois omalla autolla kun alkaa ahdistaa miehen käytös.  

Viime syksynä lähdettiin koko perhe kylpylään. Meillä oli oikein sviitti muutaman sattuman takia. Ajattelin mielessäni et miten kivaa, unelmaloma ja superkiva hotellihuone. Lapset nauttii, mekin nautitaan. Se ei ihan mennytkään niin kuin luulin. Suurimman osan ajasta mä istuin altaassa kahden lapsen kanssa, joista nuorempi oli vasta puolivuotias. Mun mies istui selkä meihin päin ja joi. Olin vihainen. Kun uimiset oli uitu, mentiin syömään. Istuttiin siinä hotellin ravintolassa syömässä, siis minä ja meidän vanhempi lapsi. Nuorempi nukkui vaunuissa ja mies joi. Joku kännimuija tuli myös juttelemaan mun miehelle. Kehui sen ulkonäköä ja sopersi muutenkin jotain. Mun mies nauroi ja selvästi nautti kehuista. Olisinhan itsekin samassa tilanteessa tykännyt saada kehuja. Käskin naista poistumaan. Saatiin syötyä ja mun mies oli aika tukevassa humalassa jo. Askelkin heitti. Mentiin hotellihuoneeseen ja aloin vaihtamaan lapsille yöpukuja päälle että saan laittaa heidät nukkumaan. Ajattelin että sen jälkeen voidaan mieheni kanssa rauhassa katsoa vaikka telkkaria tai jotain. Mä otin lapset kainaloon ja pyysin miestä olemaan hiljempaa, jotta lapset nukahtaa. Hän sanoi lähtevänsä hotellin ravintolaan. Käskin jättää avaimet pöydälle jos lähtee, koska takaisin ei olis enää tulemista. Hän ei lähtenyt, mut alkoi sit nukkumaan sohvalla. Pojat nukahti ja mä itkin. Ahdisti se tilanne. Olin ajatellut meille kivan loman ja se loma oli aivan kamala. Seuraavana päivänä lähdettiin kotiin. 

Viime vuoden lopulla mun mies alkoi puhumaan naimisiin menosta. Olin onnellinen hetken aikaa, kunnes aloin miettimään et mä en halua tätä. Mä en halua enää samanlaisia lomareissuja, mä en halua lähteä lenkille niin, että rattaiden tavarakoriin on laitettu kaljakori, mä en halua antaa sellaista mallia meidän lapsille. 

Vaikka onhan meillä jotkut asiat myös ihan hyvin. Monikin asia, mutta miehen alkoholin myötä on tullut paljon ongelmia. Huudetaan, haukutaan, valitetaan ja arvostellaan toisiamme lähes koko ajan. Mies ei näe vikaa meidän suhteessa, mutta mä en voi hyvin. Ehkä itsekkäästi ajateltu, mutta viimeaikoina olen pohtinut eroa. Oikeastaan en vain pohtinut, vaan käynyt katsomassa jopa asuntoa mulle ja lapsille. 

Muutama viikko sitten mä kerroin miehelle mun aikeista. Tuli järjetön riita ja hän pyysi kihlasormuksenkin takaisin. Sen jälkeen hän alkoi epäilemään että mulla on toinen mies. Pitäähän eroon liittyä aina joku kolmas osapuoli. Hän hiippaili kodinhoitohuoneeseen kun lajittelin pyykkiä, tai makuuhuoneeseen kun vaihdoin lakanoita, ihan vain tarkistamaan viestittelenkö jollekin. Yks päivä vaati saada nähdä mun puhelimeni sisällön. Kielsin. Siitä hän vasta riemastui. Hetken kuluttua hän kiikutti kihlasormusta takaisin, mut kieltäydyin ottamasta sitä. Enää en ole varma haluanko sitä edes. 

Tunteet heittelee päivittäin. Tänään olisin valmis lähtemään, huomenna haluaisin jäädä. Tuntuu että olen ihan hukassa. En tiedä mitä tehdä. Jännittää ja pelottaa. Onko musta asumaan kerrostaloon, kun olen tottunut omaan pihaan ja lapset ovat tottuneet omaan hiekkalaatikkoon.