Pakollinen osuus
Esittely
Pakko aloittaa sillä, etten itsekään tiedä miksi tämän päätin perustaa. Jostain vain tuli pakottava tarve ja tässä tämä nyt sitten on: päiväkirjani.
En pahemmin ole lukenut muiden blogeja, mutta oletan jokaisen alkavan melko samalla kaavalla, eli esittelyllä.
Olen siis kahden lapsen äiti, olen hoitovapaalla, asutaan maaseudulla ja meillä on kissoja ja koira. Vanhaa taloa ollaan mieheni kanssa kunnostettu pikku hiljaa monta vuotta. Pihapiirissä on vanhoja rakennuksia ja sukua asuu myös lähellä. Ihana paikka. Kesäisin sellainen ”mökkimaisema”. Rauhallista, ihanaa ja rentoa elämää. Tasaista, turvallista.
Mieheni kanssa tavattiin vuosia sitten. Ollaan nuoresta asti oltu yhdessä ja kohta kolme vuotta sitten syntyi ensimmäinen lapsemme ja nuorimmainen syntyi melkein vuosi sitten.
En oikein tiedä mitä tähän ensimmäiseen julkaisuun pitäisi muuta kertoa, kun en tiedä mistä aloittaa: hyvistä vai huonoista asioista. Paljon on ajatuksia ja mietteitä, mutta ehkä on selkeintä aloittaa siitä milloin ja miten tapasin mieheni ja tulla sieltä tähän päivään.
Jatketaan seuraavassa postauksessa.
<3