Unelmia
Luin tänään Saku Tuomisen kirjan Hyvä elämä, lyhyt oppimäärä. Kirjan viesti tiivistettynä on, että hyvä elämä koostuu tekemisen, unelmoinnin ja muistelemisen balanssista. Ihmisen tulisi suhtautua tulevaan avoimen innostuneesti ja vapaasti ideoiden ja unelmoiden, menneeseen positiivisesti ja rakentavasti sekä tekemiseen ja tähän hetkeen täynnä kiitollisuutta.
Tartuin kirjaan vähän skeptisin mielin ja edelleen ajattelen, ettei siinä varsinaisesti mitään uutta reseptiä onnelliseen elämään ollut. Kirja kuitenkin houkutteli unelmoimaan ja ideoimaan avoimemmin. Viime aikoina olen keskittynyt läsnäolon taitoihin ja oppinut arvostamaan entistä enemmän tätä hetkeä – istun sitten liikenneruuhkassa työmatkalla, hikoilen jumppatunnilla tai röhnötän kotisohvalla. Olen oppinut saamaan enemmän irti ihan pienistä arkisista hetkistä ja alkanut suhtautua työhönikin kevyemmin, kun olen osannut (jo osittain) luopua tarpeestani määritellä omaa arvoani saavutusteni ja tekemisieni kautta.
Kuitenkin elämä on kokonaisuus ja meillä on mahdollisuus suhtautua menneeseen ja tulevaan avoimin ja positiivisin mielin. Unelmointi on parhaimmillaan oman luovan ajattelun aktivointia, luovaa ideointia ja iloista ajatusleikkiä. Tuominen opettaa, ettei omiin unelmiin tule takertua ja että lopputulosten sijaan unelmoinnissa on hyvä keskittyä prosessiin ja tekemiseen. Muistatteko sen tunteen peruskoulun päättäjäisistä? Penkkareista? Valmistujaisista? Siitä, kuinka koko maailma on avoinna mahdollisuuksia ja erilaisia reittejä ja unelmia, joita kohti voi lähteä kulkemaan. Minä muistan ja säilytän näitä hetkiä mielessäni onnellisina muistoina. Tuosta tunteesta olen itsekin tahtonut pitää kiinni. Unelmoinnin ei pidä olla pelottavaa tai rajoittavaa, vaan iloa täynnä olevaa ideointia. Kuten kaikessa luovassa työssä, ideoinnin ja brainstormingin jälkeen voi sitten keskittyä vähän rajaamaan vaihtoehtoja tai päättää, minkä asian toteuttamiseen ensimmäisenä keskityy.
Tässä muutamia omia unelmiani:
Tahdon…
matkustaa johonkin aurinkoon
tutustua mahtaviin uusiin ihmisiin
kehittää kehostani vahvan, kestävän, ketterän ja notkean
maalata joskus öljyväreillä
tehdä sooloalbumin
esiintyä suurille yleisöille
hyppyyttää yleisöä kesäfestareilla
laulaa ihmisille
kirjoittaa
muuttaa maailmaa
vaikuttaa ihmisiin
saada ihmiset tanssimaan ja hymyilemään
tuoda tähän maailmaan aitoutta, vilpittömyyttä ja rakkautta
rakastaa ja tulla rakastetuksi
saada ihania lapsia
järjestää lisää hyväntekeväisyystempauksia
tehdä triokeikkkoja
maalata oman soololevyn kannet syvänsinisellä ja turkoosilla
kiivetä vuorilla
juosta puolimaratonin
rakastaa elämää
nauttia joka hetkestä.