Miten opin hallitsemaan esiintymisjännitykseni
Pupulandian Jenni kirjoitti postauksen esiintymisjännityksestä. Postaus innoitti minut kirjoittamaan niin pitkän vastauksen aiheeseen, että ajattelin kopioida kommenttini tänne blogiinkin lukijoiden iloksi. Olen tehnyt paljon töitä esiintymisjännitykseni kanssa ja tullut sen kanssa nykyisin niin hyväksi kaveriksi, että jopa kaipaan elämääni sitä jännityksen tuomaa adrenaliiniryöppyä silloin tällöin. Toivotavasti kokemuksistani on teillekin iloa:
Muistan kouluajoilta hikoilua ja kikattelua aiheuttaneet esitelmät ja musaopiston matineat, joiden jälkeen mm. yksi ystävällinen aikuinen sanoi, että nyt sulla ei vapissutkaan kädet vaan olit osannut siirtää sen vapinan jalkoihin! Ja muistan opiskeluajoilta opetusharjoitelutunnit, joita jännitin yleensä noin viikon etukäteen ja jotka kuluivat sumussa omaa suoritusta tarkkaillessa. Ja muistan työuran alkutaipaleelta ensimmäiset opetusviikot ja joka-aamuisen jännityksen, että mitenkähän tästäkin päivästä selvitään.
Nykyisin opetan työkseni musiikkia ja ilmaisutaitoa (!) ja esiinnyn laulajana ja soittajana ilman mitään isompia ongelmia. Olen saanut jännityksen sen verran hyvin hallintaan, että oikein odotan sitä, miten jännitys iskee ennen keikkaa ja antaa sen oikean latauksen esiitymiseen. Toisinaan se pistää mahan aivan sekaisin ja aiheuttaa hirveää hermostuneisuutta ennen keikkaa, mutta harvemmin se enää esiintymistilanteessa aiheuttaa isoja ongelmia.
Tärkein oivallus jännityksen hallinnassa minulle on ollut se, että en näe esiintymistilanteita enää niin voimakkaasti esiintymisenä tai oman osaamiseni esittelynä, vaan näen ne vuorovaikutustilanteina minun ja yleisön (ja mahdollisten muiden esiintyjien) välillä. Keskityn asiaan, jota olen viestimässä; mahtavaan biisiin ja sen tekstiin tai fiilikseen, jonka tahdon toisille välittää tai siihen, mitä tahdon puhe-esitykselläni viestiä yleisölle. Tärkeintä on, että unohdan itseni ja oman egoni; en keskity siihen, miltä itse näytän tai kuulostan vaan siihen, mitä tahdon esitykselläni antaa muille.
Muistan, miten opiskeluaikoina yksi opettaja kertoi omasta tarinastaan. Hän oli pelännyt luentojen pitämistä todella paljon, kunnes oli jossain vaiheessa pysähtynyt miettimään omia vahvuuksiaan. Hän oli huomannut, että on erittäin hyvä jutustelemaan kahvipöydässä muiden opettajien kanssa. Kun hän tajusi ottaa tämän vahvuutensa käyttöön luennoilla, hänestä kehittyi pikkuhiljaa aivan loistava luennoija (oma suosikkini koko yliopistoajalta!). Itselläni suuri vahvuus ihmisten kanssa toimiessa on aina ollut se, että osaan unohtaa itseni ja keskittyä muihin; olen hyvä kuuntelija ja olen erityisen hyvä huomioimaan muita ihmisiä puhuessani – esiintymistilanteessa tämä tarkoittaa poikkeuksellisen hyvää yleisön huomiointia, mikä on ehdoton vahvuuteni esiintyjänä.
Pähkinänkuoressa tiivistäisin omat oppini esiintymisjännityksen hallitsemisesta seuraaviin kohtiin:
1. Mieti, mitkä ovat vahvuutesi arkipäivän vuorovaikutustilanteissa. Mieti, miten voisit kanavoida nämä vahvuudet esiintymistilanteisiin.
2. Unohda itsesi ja keskity asiaan ja yleisöösi. Yleisöä kiinnostaa sinun viestisi, eikä se, millainen esiintyjä sinä olet.
3. Hengitä ja ole läsnä. Tiedosta jännityksesi ja hyväksy se osana esiintymistilannetta. Opettele tuntemaan jännityksesi, niin siitä tulee sinulle tärkeä ystävä, joka auttaa sinua parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.
4. Ole itsellesi armollinen. Kaikilla esiintyjillä sattuu välillä lavalla yhtä ja toista – taas kerran, unohda oma egosi, niin virheet menettävät merkityksensä :)
5. Treenaa. Lopulta esiintymiseen tottuu vain esiintymällä, joten aja itseäsi vähän yli mukavuuskynnyksen aina sopivan tilaisuuden tullen. Avaa suusi kahvipöydässä, juttele tuntemattomille, pidä puheita tai esitä monologeja videokameralle, pelleile, mokaile ja opettele nauramaan itsellesi :D
(6. Ja lue se Eckhart Tollen Läsnäolon voima -kirja. Se auttaa luopumaan egon vallasta ja keskittymään hetkeen; maailman parhaita ohjeita onnelliseen elämään :) )