Ole, tee, rakasta

Kellekään ei varmaan ole jäänyt tästä blogistani epäselväksi, että elämäni on nykyisin aika hektistä ja työntäyteistä. Toisaalta osa kiireestä on myös päänsisäistä; vaikeutta rauhoittua ja elää läsnä hetkessä sekä hallita omaa ajankäyttöä.

Viime viikonloppuna iski sunnungaiangstit päälle ja alkoi ahdistaa, että elämä on aivan liian täynnä kaikkea. Ongelma on siinä mielessä positiivinen, että elämäni on täyttynyt vain ja ainoastaan kivoista asioista; rakastan työtäni ja kaikkia elämäni ihmisiä, bändiprojekteja, kuoroa, tanssitunteja, liikuntaa ja ihan kaikkea, mitä teen. Mutta stressi ja kiire pilaa nautinnon monista asioista. Istuin siis alas ja aloin priorisoimaan. Mietin, mitkä asiat elämässä ovat tärkeimpiä ja mistä voisin karsia. Listalle tuli hirveästi asioita (kaikki rakkaat ihmiset, uni, monipuolinen liikunta, terveellinen ja hyvä ruoka, työ, kaikki töihin liittyvät hankkeet ja projektit, musiikki, bändit, jnejnejne). Tajusin listaa kirjoittaessani, että priorisointi näiden asioiden välillä tuntuu hankalalta. Mitään en tahtoisi jättää pois ja kaikkien asioiden mahduttaminen omaan elämään tuntuu aikaa vievältä ja uuvuttavalta.

wp_20150423_002201504230725151.jpg

Kysyin sitten poikaystävältäni, mitkä olisivat hänen prioriteettinsa. Hän mietti hetken ja vastasi sitten:

1. Oleminen

2. Itsensä toteuttaminen

3. Rakastaminen

Minulta pääsi itku, kun tajusin, että tällainen asioiden yksinkertaistaminenhan voi olla koko jutun ydin. Oleminen: se, että pitää mielensä ja aistinsa kiinni tässä hetkessä ja ihan vain on. Itsensä toteuttaminen: se, että tekee asioita, joista nauttii – ihan sama, mitä. Liikkuu, tanssii, soittaa, laulaa, kokkaa, tekee töitä. Rakastaminen: se, että keskittyy rakastamaan ja jättää rakkaudelle aikaa elämässään. Ei se lopulta ole sen kummoisempaa.

Huomaan, että tässä hyvinvointipuheen keskellä minustakin on tullut hyvinvoinnin suorittaja. Jo 15-vuotiaana kirjasin päiväkirjaani elämäni päätavoitteet: elää onnellisena ja tehdä muiden (niin ihmisten kuin kaikkien muidenkin elollisten olentojen) elämästä mahdollisimman onnellista ja mahdollisimman vähän onnetonta. En ehkä silloin olisi osannut edes aavistaa, kuinka mahtavan onnellista elämäni on nyt kolmenkympin kynnyksellä; ja kuinka onnellisuuden tavoite meinaa koko ajan samalla kääntyä itseään vastaan. Nykyään saatan stressaantua siitä, että huomaan olevani väsynyt tai en nauti tekemisistäni täysillä. Mutta mitä, jos se ei olekaan niin tärkeää?

wp_20150420_008201504202058471.jpg

Kysyin vielä poikaystävältäni, että millaisen elämänohjeen hän antaisi minulle? Hänhän on se, joka elämääni pääsee seuraamaan minun itseni lisäksi lähimmältä etäisyydeltä. Lisäksi ihailen suunnattomasti hänen rentoa, läsnäolevaa ja rauhallista elämänasennettaan. Hän sanoi vain, että ”loppujen lopuksi mikään ei ole kovinkaan tärkeää; kun teet asioita, tee ne niinkuin ne olisivat tärkeintä elämässä. Mutta kun jätät tekemisen, huomaat kuitenkin, että ei mikään oikeastaan ole tärkeää.” Jollekin tällainen ajatus ehkä tuntuu ahdistavalta, mutta minusta tässä piilee viisautta. Elämä on ihmeellistä, mutta se on samalla vain yksi pisara tässä kokonaisuudessa. En usko Jumalaan, enkä muutenkaan usko, että millään olisi mitään elämää suurempaa tavoitetta tai suuntaa. Tästä ajatuksesta voi seurata joko eksistentiaalista ahdistusta tai fiilis, että meillä on mahdollisuus vain olla ja nauttia kyydistä; ja toki pyrkiä siihen, että kanssamatkustajilla olisi yhtä mukavat oltavat kuin itsellämme. Kuitenkaan ei ole elämää tai asiaa, jolla olisi sen suurempaa merkitystä kuin omalla oleskelullanikaan. Tämä ajatus jotenkin helpottaa. Mitä sitten, jos se vihersmoothie jäi tekemättä? Mitä sitten, jos en ehtinyt korjata oppilaiden kokeita ajoissa? Mitä sitten, jos jonain päivänä vain vituttaa eikä yhtään jaksaisi kokea kiitollisuutta tästä hetkestä? 😀

Kuluneet viikot ovat olleet aika mukavia. Takana on hyvin mennyt keikka, koululaiskonsertti, jossa oppilaat pääsivät ylittämään taas itseään, joogatunti ja höyrysauna, tanssitunti, kuorotreenit ja hyvää kotona tehtyä ruokaa. Sekä monia kauniita hetkiä ulkona ihanassa kevätsäässä. Ja nyt on enää neljä viikkoa siihen kuuluisaan kesälomaan. Toisaalta en oikeastaan enää edes odota lomaa niin kovasti, vaan nautin oleilusta ihan tässäkin hetkessä.

wp_20150428_0052015042817585120150428180227.jpg

Postauksen kuvat ovat kännykkäkameraotoksia kuluvalta viikolta. On aika ihanaa välillä pysähtyä ja napsaista kuva kauniista hetkestä.

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Terveys

Seitsemän viikon hyvinvointihaaste

Seitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaanseitsemänviikkoakesälomaan…………

Tällaista mantraa olen käynyt läpi mielessäni viime päivinä. Kevät on opettajalle stressaavaa aikaa. On loppuprojektit, päättöarvioinnit, kevätretket, teemapäivät ja meillä musaopettajilla vielä kevätjuhlat, musikaalit ja kevätkonsertit. To do -lista on tällä hetkellä aikamoinen ja töitä tulee tehtyä älyttömiin aikoihin ja lisäksi mietittyä yötä päivää. Mutta toisaalta, missäpä ammatissa ei stressaavia kausia olisi, ja toisaalta, missä ammatissa stressaavat kaudet sisältävät näin siistejä juttuja?

Stressi on hyvin pitkälti mielentila. Jos minulla on aikaa katsoa telkkaria tunti päivässä, miksen voisi myös siirtää työasiat lempeästi pois mielestäni aina välillä? Saisinko organisoitua työaikani vähän tehokkaammin ja jäsenneltyä hommat niin, etten kokisi tarvetta koko ajan pyöritellä työasioita päässäni? Saisinko järjestettyä aikaa liikunnalle, parisuhteelle, hyvälle ruualle ja lekottelulle?

Päätin, että sen sijaan, että pyrkisin vain selviytymään tästä loppukeväästä kesälomaa kuumeisesti odottaen, haastankin itseäni vielä astetta enemmän. Yritän työurakan lisäksi pystyä pitämään itsestäni parempaa huolta ja organisoimaan arkeni niin, että tästä tulee vuoden parhaat seitsemän viikkoa.

Tässä laatimani hyvinvointihaaste:

1. Aloita päivä rauhallisesti. Aikaisina aamuina herää 1,5 tuntia ennen kuin täytyy lähteä. Joogaa, syö aamupala rauhassa ja tee kaikki aamutoimet kiireettömästi. Lähde töihin ajoissa ja muista pakata eväät mukaan.

2. Luodaan poikaystävän kanssa viikon menu jo valmiiksi viikonloppuna ja käydään yhdessä kaupassa. Kokeillaan uusia reseptejä, syödään yhdessä joka ilta. Valitaan jokaiselle viikolle jokin maateema. Viime viikolla vuorossa oli Korea, tällä viikolla Bali. Aikaa löytyy, kun sitä on valmis järjestämään. Samalla mieli rauhoittuu ja tulee syötyä hyvin. Myös jokapäiväiset herkkuheräteostokset jäävät tekemättä, kun kauppaan ei ole asiaa arkisin 😉

3. Pidetään kiinni siivoussunnuntaista, niin siivouksesta ei tarvitse ottaa ylimääräistä stressiä.

4. Pidä yllä to do -listaa työasioista. Kirjaa listaan myös ajat, milloin teet minkäkin työn. Näin työasioita ei tarvitse paniikissa miettiä muina aikoina. Yritä keskittyä työaikana töiden tekemiseen 🙂 Laske, ettet tee yli yhdeksää tuntia töitä päivässä. Sen yli menevä aika on kuitenkin tehotonta ja väsyttävää. Priorisoi, delegoi ja aikatauluta. Ole itsellesi armollinen; tässä ammatissa työ ei lopu tekemällä.

5. Kirjaa kalenteriin liikunnat ja pidä niistä kiinni. Joogan ja salin jälkeen varaa aikaa pitkille löylyille kuntosalin saunassa. Tällä hetkellä liikuntaohjelma näyttää tältä:

  • ma: jooga
  • ti: nykytanssi
  • ke: lepo
  • to: sali
  • pe: lepo
  • la: fiiliksen mukaan jotain tai ei mitään
  • su: pesis

6. Jos mieli tuntuu kaaottiselta, lue tai kuuntele Eckhart Tollea. Se rauhoittaa aina.

7. Kiitä päivän päätteeksi ainakin viidestä asiasta. Muista pysähtyä ja havaita, miten mahtavia juttuja tapahtuu joka päivä <3

Nyt ajattelen niin, että mikäli onnistun tekemään tästä seuraavasta seitsemästä viikosta ihanat seitsemän viikkoa, voin taputtaa itseäni olalle ja sanoa onnistuneeni siinä tärkeimmässsä; olen tehnyt arjestani ihanaa, enkä elä vain sitä pitkää kesälomaa varten. Raporttia seuraa.

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys