Päivä 273.

Saunaremontti  on odottanut tiettyä kiuasta aloitukseen. No nyt se sitten löytyi Lahdesta. Tänään lähdettiin sitä hakemaan.

Meillä on saunassa Ratian suunnittelema Saunatonttu-sähkökiuas ja nyt kun aikeissa on ollut panna viereen puukiuas, haluttiin siihen saman suunnittelijan Ukkotonttu. Ongelma vaan on ollut se, ettei kyseistä kiuasta ole enää muutamaan vuoteen valmistettu. Mies on sitä aktiivisesti etsinyt ja nyt siis käytetty Ukkotonttu on meillä, tosin vasta pakettiautossa.

Kun kerran pitkästä aikaa oltiin Lahdessa, päätettiin tehdä myös  nopea turistikierros kaupungissa. Ajettiin Joutjärven kirkon ohi ja päästiin jopa sisään, kun ystävällinen suntio avasi meille ovet. Hienoa 60-luvun arkkitehtuuria.

Halusin mennä myös Sibelius-taloon, kun se on vieläkin käymättä. Ja jäi vieläkin käymättä, sisällä. Siellä oli meneillään jotkin maagiset noitamessut, joten kierrettiin vain ulkopuolelta.

Ja sitten tietysti vielä kirpparilla. Olikin aika kiva, vähän enemmän designia ja antiikkia kuin perustoreilla. Kotiinviemisinä muutama 70-luvun Avotakka ja miehen ”löytö”, joka on jotain maljakon, kynttilänjalan ja pesäpallomailan väliltä.

Kotona jo viideltä iltapäivällä, joten nopea, tuottoisa ja mukava retki vielä kesäisessä säässä.

puheenaiheet oma-elama kirppisloydot remontointi
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *