Päivä 127.

Tänään sunnuntaina astelin pitkin meidän tiluksia 😉 ja tarkastelin talven tuhoja puutarhassa. Valitettavasti niitä oli enemmän kuin koskaan ennen.  Syyllisiä ei tarvitse arvuutella, sen verran niiden jälkiä ja tuotoksia talven aikana näkyi.

Pahuksen rusakot parturoivat viime kesänä istutetut pensasmustikat ja luumumarjat viiden sentin korkuisiksi. Muutaman vuoden ikäisissä norjan angervoissa on keskellä muutama korkeampi oksa, mutta muuten nekin on kuin saksilla lyhyiksi leikattu.  Jopa vanhojen omenapuiden runkoja on kaluttu.

Meidän pihasta Tampereen Keskustorille on noin neljä kilometriä. Silti tuntuu, noin niinkun noiden eläinten vuoksi, että asutaan jossain aarniometsässä. Pitkäkorvaisia loikkii kesät talvet pihan poikki, myyrät syövät kaikki sipulikasvit, peurat kuljeskelevat kadulla, oravat nyppivät tuolien lampaantaljoja ja linnut, harakat ja kyyhkyt, tuhoavat loput istutukset, jos on vielä jotain tuhottavaa. 

Periaattessa ei minulla ole mitään eläimiä vastaan, mutta ei niiden meille tarvitsisi muuttaa!