Päivä 53.

Vaihdoin kesällä autoa. Nyt taisi siis olla aika viimeistään lukea käyttöopasta (vai mikä sen älyttömän paksun opuksen nimi nyt onkaan).Tai oikeastaan oli  ihan oikea aika, kun ollaan auton kanssa jo tutustuttu. Ja kyllä, ihan oikein olen sitä ajanut.

Olen mielestäni ihan hyvä kuski, mutta autoista en ole ikinä ollut kovin kiinnostunut. Kunhan on turvallinen ja kulkee nikottelematta ja on tietysti ihan kivan näköinenkin, noin niinkuin autoksi.

Täytyy varmaan alkaa vähän enemmän tutustua automaailmaan, kun perheessä on kasvamassa uusi, innokas Räikkönen.

Perhe Oma elämä

Päivä 52.

Tänään käynti Sara Hildenin taidemuseossa, jossa esillä Jukka Mäkelän taidetta. Suurikokoisia akryylimaalauksia, hienoja luonnonvärejä, vaan omasta vaatimattomasta taiteentuntemuksestani katsoen vähän liian paljon keskenään samankaltaisia. Ihan ok käynti.


Vaan itse rakennus on kyllä minusta hieno. Olen käynyt siellä tasaisen epätasaisesti vuodesta 1979. Paljon hyviä näyttelyitä ja varsinkin museon omat kokoelmat ovat  hyviä muistoja. Mutta noita ikkunoista avautuvia näkymiä ei kyllä ikinä voi olla ihailematta. Eri vuodenaikoina avautuvat aina eri maisemat.

Nyt kun museo muutaman vuoden päästä siirtyy  keskustaan uusiin tiloihin, toivottavasti Tampereen kaupunki keksii tälle rakennukselle arvoisensa toiminnon. Ei mitään huvipuisto-pitseriaa, please !

Kulttuuri Oma elämä Museot ja näyttelyt