En pidä itseäni millään mittarilla vanhana, mutta huomaan kyllä yhä useammin taipuvani ajattelemaan, että ”kyllä ennen oli paremmin”.

Niinkuin nyt ranskanleipä. Lapsuudessa käytiin äidin kanssa kauppahallista ostamassa, myyjä  valitsi hyllyltä samana päivänä paistetun ja kääräisi sen paperiin. Kotona äiti keitti kaakaota, leikkasi rapeakuorisesta leivästä palan ja sipaisi päälle kylmää ja kovaa voita. Vieläkin muistan sen äänen, mikä leipää leikatessa lähti. Ja jos oli vielä Aku Ankan postipäivä, nautinto oli täydellinen.

Onhan ranskanleipiä ollut myynnissä edelleenkin. Pari kertaa olen erehtynyt ostamaan muovipussiversion. Tänään kuitenkin huomasin kaupan hyllyllä ”käsinleivotun” ja paperipussissa. Hyvältä tuoksui, mutta ei rapsahtanut, ei ! Kyllä kai se päiväkahvilla pullan sijasta kuitenkin menee.

        Ja olihan se ihan vääränmuotoinen, liian lyhyt ja paksu !

Kauppareissulla poikkesin pitkästä, pitkästä aikaa viereiselle kirpputorille. Ihan älyttömän paljon tavaraa. Ihan liikaa likaista ja rikkinäistä. Ja (minun mielestä) aikalailla ylihintaista. Esimerkiksi Iittalan astioita saa samassa rakennuksessa olevasta  marketista samaan hintaan. 

Kierrättäminen on tietysti kannatettavaa, mutta jotenkin tuntuu, että joillekin  kirpputorien alkuperäinen idea on vähän hukassa. Ei kaikki itselle tarpeeton ole myyntikelpoista ja käytetyn tavaran hinta tulisi olla edullisempaa kuin uuden.

Ja kaipaan sellaisia kirppiksiä, joissa saisi ihan henkilökohtaisesti tavata ostajia. Ehkä taas keväällä omassa pihassa.

Jotain sentään tarttui mukaan. Kaksi Eero Aarnion suunnittelemaa XL vaasia. Josko kesällä basilikat kasvamaan niihin tai mies ehdotti tekevänsä niistä valaisimet ylösalaisin käännettynä. Saas nähdä!